Investointisuojan ja omaisuudensuojan vastaavuuksista ja vastakkaisuuksista : Suhteellisuusperiaate investointisuoja-arbitraatiossa verrattuna Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön tosiasiallisia pakkolunastuksia koskevissa tapauksissa

Abstract

Kansainvälisoikeudellisessa keskustelussa on tuotu esille näkemyksiä siitä, voiko suhteellisuusperiaatteella olla investointisuojasopimusten tulkintaa yhtenäistävä vaikutus. Tältä osin on myös ehdotettu, että ihmisoikeussääntelyllä voisi olla tulkinnallista merkitystä. Tutkielmassa osallistutaan kyseiseen keskusteluun tarkastelemalla suhteellisuusperiaatteen roolia ja sisältöä investointisuojasopimus-arbitraatiossa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä tosiasiallisia pakkolunastuksia koskevissa tapauksissa. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisten tapausten arviointia kyseisten sopimusjärjestelmien tuomioistuinkäytännön valossa oikeusdogmaattista metodia käyttäen. Tältä osin tutkielmassa tuodaan esille, miten tilanteita sopimusjärjestelmissä arvioidaan ja millä oikeudellisilla perusteilla. Kyseisen tarkastelun pohjalta tutkielmassa esitellään mikä rooli suhteellisuusperiaatteella on sopimusjärjestelmien arviointikäytännössä ja millainen sisältö sille on annettu. Oikeusdogmaattista tutkimusmetodia täydennetään hyödyntämällä lopuksi oikeusvertailevaa metodia. Tältä osin tarkastelun kohteeksi tuodaan välimiesmenettelyssä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa rinnakkaisissa prosesseissa käsitelty tapaus Yukos. Tutkielman keskeinen argumentti on, että vaikka tuomioistuinten tulkintalinjassa on tosiasiallisia pakkolunastustilanteita koskevassa arvioinnissa samankaltaisuutta, niissä ilmenee varsin keskeisiä sopimusjärjestelmien taustoista, tavoitteista, tulkintaa koskevista opeista ja institutionaalisesta luonteesta johtuvia eroja. Kyseiset erot näkyvät suhteellisuusperiaatteen merkityksessä ja sisällöllisessä ulottuvuudessa osana arviointia, minkä johdosta tuomioistuimet voivat päätyä erilaisiin lopputuloksiin myös faktoiltaan samankaltaisissa tapauksissa. Tutkielman lopputulosten perusteella esille tuodaan, että tietynasteinen yksityisoikeudellinen valtiosääntöistymiskehitys on havaittavissa välimiestuomioistuimen käytännössä, joka sinällään näkyy tuomioistuimen kehittämien konseptien ja arviointielementtien – kuten suhteellisuusperiaatteen - sisällöllisessä kehityksessä. Tuomioistuimen tulkintalinja koskien suhteellisuusperiaatteen sisältöä on kuitenkin liian vakiintumaton, jotta siitä voitaisiin tehdä päätelmiä yhtenäisen kansainvälisoikeudellisen systeemin rakentumisesta, ja etenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintatukeen nojautumista on sopimusjärjestelmään liittyvien omien piirteiden johdosta vaikea perustella. Kansainvälisoikeudellinen normijärjestys on muuttuvaista, ja erityisesti oikeudellisen argumentoinnin merkitystä ei kehitysprosessissa voida sivuuttaa. Tämä huomioiden tutkielmassa tuodaan esille poikkitieteellisempien menetelmien tarve, joilla mahdollisesti voidaan vastata sopimusjärjestelmien oikeuskulttuurin kehittymiseen. Näin investointisuojasopimusten tulkinnassa voitaisiin vastata nykyiseen maailmantilanteeseen liittyviin haasteisiin soveltuvammin huomioiden investointisuojasopimusten arvo kestävän kehityksen näkökulmasta.