”En mä ole mikään nisti. Älä enää koskaan sano mua narkomaaniksi.” : Huumeiden ongelmakäyttäjiin liitetyn stigman rakentuminen julkisessa keskustelussa

Abstract

Tutkimusten mukaan suomalaisten huumeiden käyttö on lisääntynyt, ja samanaikaisesti huumeisiin liittyvät asenteet ovat monin tavoin lieventyneet. Julkisessa keskustelussa huumeisiin liittyvät aiheet, kuten käytön dekriminalisointi ja käyttöhuoneiden mahdollistaminen lainsäädännön muutoksilla, herättävät voimakkaita puolesta ja vastaan -reaktioita. Esimerkiksi julkiset kannanotot käytön rangaistavuudesta luopumisesta nähdään helposti huumemyönteisyytenä, ja etenkin poliittisessa keskustelussa varotaan ”väärän signaalin” antamista, kun on kyse huumeiden käyttäjille tarjottavista palveluista, mikä näkyi esimerkiksi eduskunnan käyttöhuonekeskustelun yhteydessä. Politiikassa keskitytään puhumaan ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, vaikka tilastot kertovat surullista tarinaa huumekuolemien määrän jatkuvasta kasvusta. Huolta herättävät erityisesti nuorten huumekuolemat. Yhteiskunnallisessa kontekstissa medialla, kuten sanomalehtien uutisoinnilla, on keskeinen rooli huumeita koskevassa julkisessa keskustelussa. Tutkielmassani tarkastelen, millaisin tavoin huumeiden ongelmakäyttäjistä kerrotaan ja millaisia kuvauksia heistä esitetään mediassa sekä sitä, miten huumeiden ongelmakäyttäjien tarinalliset kuvaukset ilmentävät huumeiden käyttöön ja käyttäjiin liitettyä stigmaa. Aineistoni koostuu Helsingin Sanomien huumeiden käyttäjiä käsittelevistä lehtiartikkeleista ajanjaksolta 1.1.2022–30.9.2024. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä ovat Erving Goffmanin stigmateoria sekä sosiaalinen konstruktionismi. Tämä mahdollistaa tutkielmani läpäisemän ajatuksen stigmasta sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneena sekä sen pohtimisen, miten media voi osaltaan ylläpitää ja ilmentää stigmaa. Aineistoni analyysimenetelmänä käytän laadullista temaattista analyysia, jonka avulla olen muodostanut aineistosta pää- ja alateemoja, jotka rakentuvat lehtiartikkeleissa toistuneille tarinallisille kuvauksille huumeiden käytöstä ja käyttäjistä. Analyysini tulosten mukaan huumeiden ongelmakäyttäjien tarinalliset kuvaukset rakentuvat toiseuden, poikkeavuuden ja moninaisten ongelmien kautta. Ongelmakäyttäjiin liittyvä stigma näyttäytyy analyysissani ensinnäkin suorina lainauksina, joissa käyttöön liittyvä stigma mainitaan. Analyysissa rakentamieni teemojen kautta stigma ilmenee hienovaraisemmin, mutta ennen kaikkea se näyttäytyy ongelmakäyttäjien toiseuttamisena. Ongelmakäyttäjien esittäminen riippuvuuden passiivisina uhreina toistuu läpi aineiston rakentuvassa riippuvuustarinassa. Häpeän ja syyllisyyden kokemukset esitetään keskeisenä osana ongelmakäyttöön liittyvää riippuvuustarinaa. Ainoastaan yksittäisissä kohdissa ongelmakäyttäjä esitetään toimijuuden kautta. Kaikkinensa tutkielmassani rakentuneet teemat noudattelevat aiemman tutkimuksen mukaisia tuloksia, joissa huumeisiin liitetään uhkaa ja vaaraa. Huumeiden ongelmakäyttäjiin liittyvää stigmaa olisi näkemykseni mukaan syytä tutkia laajemmin kotimaisessa kontekstissa. Tutkielmani tulosten valossa huumeiden ja niiden käyttäjien stigmatisointi näyttäytyy koko yhteiskunnan läpäisemänä ja julkisessa keskustelussa ikään kuin annettuna ja itsestään selvänä. Stigman kyseenalaistamiselle ei tunnu olevan tilaa nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, ja stigman purkaminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Katson kuitenkin, että tutkimuksen keinoin on mahdollista purkaa huumeisiin ja huumeiden käyttäjiin liittyvää stigmaa, kuten tuoda esiin stigmatisoivia asenteita ja puhetapoja, ja tätä kautta vaikuttaa julkiseen keskusteluun.