La traduction du finnois parlé dans le roman Punainen kuin veri de Salla Simukka en français et en italien

Abstract

Le sujet de recherche de ce mémoire de Master est l’occurrence des traits d’oralité et de la langue parlée dans le roman Punainen kuin veri (2013) de Salla Simukka et ses traductions en français (Rouge comme le sang, 2014) et en italien (Rosso il sangue, 2014), faites par Sébastien Cagnoli et Delfina Sessa. Cette recherche a comme objectifs de faire une observation des possibles manières dont un traducteur peut approcher un texte qui utilise des traits de la simulation de l’oralité, ainsi que de comprendre si les traductions en français et en italien ont des grandes différences dans l’emploi des marqueurs de l’oralité et de la langue parlée. Dans ce Master, j’analyse les traits de simulation de l’oralité sous plusieurs aspects : j’observe entre autres les traits morphophonologiques, syntaxiques et lexicaux des corpus finnois, français et italien. J’utilise comme point de départ pour les catégorisations d’analyse le classement des traits de l’oralité défini dans la littérature en finnois par Tiittula et Nuolijärvi (2013). Pour l’analyse du corpus français, j’adopte en particulier la catégorisation des traits du français populaire et ordinaire définis par Gadet (1989 ; 1992), alors que pour le corpus italien j’utilise celle des traits de l’italien parlé adoptée par Berretta (1994). La méthode de recherche que j’ai choisie est l’analyse contrastive, pour laquelle j’utilise l’approche de Chesterman (1998). L’analyse est divisée en deux phases : la description et la comparaison. Pour la recherche, j’ai d’abord collecté un corpus du début, du milieu et de la partie finale du roman et des traductions. Pour l’analyse descriptive, j’ai collecté un corpus de 63 unités de traduction, pour une observation plus générale des phénomènes utilisés dans chaque langue. Pour l’analyse contrastive, j’ai collecté un corpus de 35 unités de traduction. Les résultats indiquent une plus grande variation parmi les traits de la simulation de l’oralité dans le texte source finnois en comparaison avec les traductions. Toutefois, une généralisation ne peut pas être faite à propos des normes de la simulation de l’oralité en littérature en finnois, français et italien à cause du fait que j’ai employé un corpus très limité qui se concentre sur une oeuvre de la littérature de la jeunesse et sur un sujet partiellement subjectif. En outre, puisque les corpus français et italien ont été collectés de traductions et le corpus finnois ne vient pas d’une traduction, les résultats ne sont pas comparables à ceux d’une recherche qui utilise comme corpus seulement traductions ou seulement des textes en langue source à cause de l’influence du texte et de la langue source sur la traduction.

Puhekielen illuusion kääntäminen Salla Simukan romaanissa Punainen kuin veri ranskaksi ja italiaksi

Johdanto Suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa, erityisesti nuortenkirjallisuudessa, käytetään paljon puheen illuusion keinoja. Pro gradu -työssäni analysoin kontrastiivisesti puheen esittämisen ja puheen illuusion piirteitä Salla Simukan Lumikki-trilogian ensimmäisessä romaanissa Punainen kuin veri (2013) sekä sen ranskan- ja italiankielisissä käännöksissä. Ranskankielinen Rouge comme le sang (2014) on Sébastien Cagnolin käännös ja romaanin on kääntänyt italiaksi Delfina Sessa (Rosso il sangue, 2014). Teoksessa esiintyvä dialogi ja kerronta käyttävät paikoin puhekielistä kirjoitusasua, sanastoa ja ilmauksia, joita päätin tutkia tutkielmassani. Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan erityisesti, miten nämä puheen ja puhekielen piirteet on käännetty ja millaisia mahdollisia eroja käännösten välillä on eri piirteiden esiintyvyydessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten puhekielen ja puheen illuusion piirteet eroavat suomenkielisessä lähtötekstissä ja sen ranskan- ja italiankielisissä käännöksissä? 2. Onko käännösten välillä eroja puheen esittämisen muodoissa, ja jos on, millaisia ne ovat? Hypoteesini on, että käännöksen kielestä riippuu, mitkä ovat keinot, joiden avulla käännöksissä esitetään puhetta. On myös hyvin todennäköistä, että käännökset mukailevat kohdekielen normeja. Olen kiinnostunut siitä, missä määrin ranskankielisessä ja italiankielisessä romaanissa käytetään eri piirteitä, koska ranskassa ja italiassa esimerkiksi lohkeamarakennetta käytetään jossain määrin eri tavoin, kun taas diskurssipartikkelien käytössä on paljon yhtäläisyyksiä (Berretta 1994). Analyysini pohjautuu tutkimuksiin puheen esittämisen piirteistä kaunokirjallisuudessa ja yleensä puhutun kielen piirteistä. Jaan puheen esittämisen piirteet kategorioihin, joiden pohjana käytän Tiittulan ja Nuolijärven (2013) puheen illuusion keinojen luokittelua. Pyrin myös ottamaan huomioon muun muassa ranskan- ja italiankielisen käännöskirjallisuuden normeja ja ilmiöitä, joita muun muassa Buckley (2001), Fraix (2001) ja Pizzoli (2017) ovat tuoneet esiin. Analyysini kohteena on isompi 63 käännösyksikön korpus kielikohtaista analyysia varten ja pienempi, 35 käännösyksikön korpus kieltenvälistä vertailua varten. Tarkastelen aineistoa käyttämällä tutkimusmenetelmänä kontrastiivista analyysiä, johon käsitteistön tarjoavat Chestermanin (1998) käännösten vertailuun soveltuva teoria. Tutkielman loppuun olen koonnut tarkastelemani korpukset taulukkomuotoon. Taulukoissa on merkintäni ilmiöiden esiintymistä sekä siitä, kuuluvatko käännösyksiköt pieneen korpukseen.

Puheen illuusio kaunokirjallisuudessa Tutkimuksen teoriataustana käytän Tiittulan ja Nuolijärven (2013) luokittelua puheen illuusion piirteistä suomenkielisessä kirjallisuudessa. Tiittula ja Nuolijärvi (mt.) jakavat piirteet seuraaviin kategorioihin: 1) äänne- ja muotopiirteet 2) persoona ja viittaaminen 3) kongruenssi 4) lauserakenne 5) sanasto ja fraseologia 6) sanoman muotoilu 7) keskustelunomaisuus. Omassa tutkielmassani jätin pois kongruenssipiirteiden kategorian pois, koska nämä piirteet mainitaan myös osana äänne- ja muotopiirteiden sekä persoonan ja viittaamisen kategoriaa. Ranskankielistä luokittelua varten käytän lisäksi Gadet’n (1989; 1992) tutkimuksia ranskan kahdesta eri arkikielen muodosta (français ordinaire ja populaire), Mévelin (2016) määrittelemiä arkikielen ja lähiökielen (français des banlieues) piirteistä Y.B.:n romaanissa Allah Superstar, Blanche-Benvenisten (2003) havaintoja puhutun ranskan piirteisiin liittyen. Ranskankielisessä teoriaosiossa tuon esiin myös Fraix’n (2001) mainitsemat puheen illuusiota luovat piirteet, joita on käytetty Isabel Wolffin englanninkielisen romaanin The Trials of Tiffany Trott (1998) ranskankielisessä käännöksessä. Italiankielistä analyysia varten sovellan Berrettan (1994), D’Achillen (2016) ja D’Agostinon (1998) korpuksiin perustuvia tutkimuksia ja pohdintoja puhutun italian piirteistä. Lisäksi hyödynnän Calaresun (2005) ja Testan (2017) luokitteluja italiankielisessä kirjallisuudessa käytettävistä puheen piirteistä. Käytin kaikkien kielikohtaisten yläkategorioiden perustana Tiittulan ja Nuolijärven (2013) kategorisointia voidakseni vertailla piirteitä keskenään. Lisäksi erittelen analyysiani varten kategorioiden alakategoriat, joita on käyttämässäni tutkimuskirjallisuudessa mainitut erilliset puhekielten ja puheen illuusion piirteet. Jätin pois kategorisoinneista alueellisiin murteisiin ja kielivariaatioihin liittyvät piirteet aina, kun oli mahdollista. Käsittelen myös lyhyesti puheen esittämisen kääntämistä, koska erilaiset tekijät vaikuttavat kääntämiseen, ja on tärkeää ottaa huomioon myös niiden vaikutus käännökseen. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti kohdekielen normit ja kääntäjän henkilökohtaiset valinnat. Suomenkielisessä tutkimuksessa puheen illuusiota on tutkinut Tiittulan ja Nuolijärven (2013) lisäksi muun muassa Nevalainen (2003), joka analysoi supisuomen ja käännössuomen eroja puheen illuusion näkökulmasta. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että supisuomessa käytetään huomattavasti enemmän puheen esittämisen keinoja kuin käännössuomessa. (Nevalainen 2003: 19) Erityisesti ranskankielisessä tutkimuksessa on tarkasteltu puheen illuusion kääntämistä (mm. Fraix 2001, Buckley 2001, Salama-Carr 2001). Erityisesti 1800- ja 1900-luvun englanninkielisen kaunokirjallisuuden käännöksissä on ollut yleistä pysyä hyvin lähellä standardikieltä ja välttämään englanninkielisissä teoksissa käytettyjä kieliopin vastaisia rakenteita. (Buckley 2001: 275–276). Joissain tapauksissa on taas huomattu, että käännöksessä on vahvistettu puheen illuusiota sanaston ja lauseopin tasolla, mutta samalla on menetetty joitain lähtötekstin ja -kulttuurin elementtejä. (Salama-Carr 2001: 283) Tutkimuksista ei voi kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä, koska joissain tutkimuksissa on taas huomattu, että puheen illuusiota on viety ranskannokseen kompensoimalla piirteitä runsaasti (Fraix 2001). Italiankielisen käännöskirjallisuuden tutkimuksessa Cardinaletti (2005; 2012) on tutkinut nimenomaan lähtökielten vaikutusta käännökseen ja huomannut, että käännöksissä voi huomata ilmiön, jota hän kutsuu ”kitkaksi”. Käännökset mukailevat lähtökieltä, jonka seurauksena käännökseen tulee sellaisia muotoja, joita italiankielisessä tekstissä ei luonnollisesti käytettäisi. Pizzoli (2017: 210–212, 208) toteaa tutkimuksessaan, että italiankielisessä käännöskirjallisuudessa vältettiin pitkään esimerkiksi arkikielisyyttä, joka on yleistynyt vasta uudemmissa käännöksissä. Tästä ei voida tehdä johtopäätöstä, mutta voidaan esittää olettamus, että Simukan romaanin käännös, joka on julkaistu viime vuosikymmenellä, käyttää enemmän puheen illuusion piirteitä, kuin käännös, joka on julkaistu esimerkiksi viime vuosituhannen puolella. On siis tärkeä ottaa huomioon, että todennäköisesti käännöksissä mukaillaan jonkin verran lähtökielistä tekstiä, mikä vaikuttaa myös puheen esittämisen keinojen tyyppiin ja esiintyvyyteen. Kuitenkaan ei voida tehdä yleistyksiä tutkielmani perusteella, koska se on liian pieni ja hyödyntää hyvin rajattua aineistoa.

Tutkimusaineisto Olen koonnut analyysia varten korpukseni Salla Simukan romaanista Punainen kuin veri (2013), joka on Lumikki-trilogian ensimmäinen osa, sekä sen ranskan- ja italiankielisestä käännöksestä (Rouge comme le sang 2014, romaanin on kääntänyt ranskaksi Sébastien Cagnoli ja Rosso il sangue 2014, romaanin on kääntänyt italiaksi Delfina Sessa). Tutkielmaani varten valikoin 63 käännösyksikön korpuksen kielikohtaista kuvailua varten ja 35 yksikön korpuksen kieltenvälistä vertailua varten. Korpukseen valikoin ainoastaan teini-ikäisten henkilöhahmojen dialogia helpottaakseni korpuksen rajausta. Korpuksessa on siis dialogia Lumikin, Elinan, Tuukan ja Kasperin keskusteluista. Käännösyksiköiksi laskin dialogista ne repliikit, jotka suora kerronta tai puhujan vaihtuminen erotti toisistaan.

Tutkimusmenetelmä Käytin tutkimusmetodina kontrastiivista analyysia, jota varten hyödynsin Chestermanin (1998) ja Järventaustan (2013) erityisesti käännöstieteeseen keskittyviä lähestymistapoja. Kontrastiivinen analyysi on tutkimusmetodi, jonka avulla pyrittiin kielten välisiä eroja tutkimalla kehittämään alun perin vieraiden kielten opetuksen ja oppimisen metodeja. Myöhemmin kontrastiivista analyysiä alettiin soveltaa myös käännöstutkimuksessa. Järventaustan (2013: 113–124) mukaan kontrastiivinen analyysi voi olla yksisuuntaista, eli tertium comparationis (”vertailun kolmas osapuoli”) perustuu yhteen vertailtavista kielistä, tai kaksisuuntaista, eli tertium comparationis on kaikista vertailtavista kielistä riippumaton. Käytän tutkimuksessani yksisuuntaista analyysiä. Kontrastiivinen analyysi koostuu kuitenkin aina kuvailusta ja vastakkainasettelusta, kuten Chesterman (1998) huomauttaa. Olen valinnut tertium comparationikseksi suomenkielisen aineiston. Olen kerännyt Tiittulan ja Nuolijärven (2013) kategorisoinnin pohjalta ranskan- ja italiankielisessä tutkimuskirjallisuudessa mainitut piirteet ja tehnyt omat luokitteluni analyysiä varten.

Analyysi Deskriptiivinen analyysi Ennen kieltenvälistä vertailua analysoin ja kuvailin erikseen 63 käännösyksikön korpukset. Deskriptiivinen analyysi osoitti, että suomenkielisessä korpuksessa on eniten esiintymiä äänne- ja muotopiirteiden luokasta (148), erityisesti erilaisia heittymiä ja assimilaatioita (oottakaa (Simukka 2013: 17)). Seuraavaksi yleisimmät ilmiöt ovat persoonan ja viittauksen piirteet (141 esiintymää), joihin kuului erityisen paljon persoonapronominien ylimääräistä käyttöä (mä halusin (mts. 69)). Kolmanneksi yleisin kategoria on sanaston ja fraseologian (98 esiintymää), jossa on erityisen paljon esiintymiä slangi- ja arkikielen sanastosta (rööki (mts. 71), isi (mts. 118)). Korpuksessa on lauserakenteen piirteitä neljänneksi eniten (74 esiintymää), joihin kuului pääasiassa välimerkkien liioiteltua tai vähennettyä käyttöä ja muita tapoja jaksottaa lauseita puheenomaisesti, muun muassa elliptisten lauseiden avulla. Sanoman muotoilun piirteitä on viidenneksi eniten (61 esiintymää). Vähiten esiintymiä korpuksessa on keskustelunomaisuuden kategoriassa (24). Ranskankielisessä korpuksessa puolestaan eniten esiintymiä on sanastoon (82) ja sanoman muotoiluun (79) liittyvissä ilmiöissä. Cagnoli käyttää erityisen paljon sanaston kategoriasta arkikielisiä ilmauksia (teuf ”bileet” (Simukka 2014a: 71), torché ”kännissä” (mts. 72)), ja sanoman muotoilun piirteistä yleisimpiä ovat erilaiset verbittömät lauseet, lohkeamarakenteet ja toistot ([t]rop d’alcool, ça me donne toujours la gerbe ”liika alkoholi se oksettaa minua aina” (mts. 71, suomennos: Emma Pitkäsalo)). Kolmanneksi eniten on lauserakenteeseen liittyviä piirteitä (74), joita seuraa jo huomattavasti harvinaisempi pronominien ja artikkelien kategoria (45 esiintymää). Lauserakenteellisista piirteistä korpuksessa esiintyy eniten kieltorakenteisiin liittyviä piirteitä, eli ne-partikkelin poisjättö ([j]e [ne] sais pas ”[en] mä tiedä” (mts. 70)) ja kaksoiskiellot (je me défoncerai plus jamais ”mä [en] juo enää koskaan” (mts. 75, suomennos: Emma Pitkäsalo)). Ranskankielisessä korpuksessa on vähiten keskustelunomaisuuden piirteitä (21) ja äänteellisiä ja morfologisia piirteitä (18). Italiankielisessä korpuksessa eniten esiintymiä on sanoman muotoilun ja simulaation piirteiden kategoriassa (100). Erilaisia reaaliaikaista sanoman suunnittelua osoittavia piirteitä, kuten sanomapartikkeleita (e adesso ”ja nyt” (Simukka 2014b: 17)) ja standardista poikkeavaa välimerkkien käyttöä on erityisen runsaasti. Seuraavaksi eniten esiintymiä on sanastollisten piirteiden kategoriassa (51), erityisesti arkikielisiä termejä (mamme ”äidit” (mts. 73), fusa ”sekaisin” (mts. 71)). Morfologisia (35) ja lauserakenteellisia (35) piirteitä esiintyi korpuksessa melkein saman verran kuin keskustelunomaisuuden (34) piirteitä. Erityisen yleinen alakategoria morfologisia piirteitä liittyy muun muassa pronominien ylimääräiseen ja painottavaan käyttöön sekä pronominaaliverbien runsaaseen käyttöön (ce ne siamo stati qui in camera mia ”olimme täällä minun huoneessani” (mts. 72, käännös: Emma Pitkäsalo)). Lauserakenteellisista piirteistä erityisesti sivulauseet, jotka alkavat konjunktiiveilla e (”ja”) ja ma (”mutta”) olivat hyvin yleisiä, kun taas keskustelunomaisuutta luotiin erityisesti välttämällä toistoa. Vähiten esiintymiä oli pronominien ja artikkelien käytössä (16). Kontrastiivinen vertailu Kieltenvälisessä vertailussa käytin pienempää, 35 käännösyksikön korpusta, jonka avulla pystyin havainnollistamaan eroja kokonaismäärissä ja myös kategorioittain. Pienessä korpuksessa esiintymiä oli eniten suomenkielisissä (409), toiseksi eniten ranskankielisissä (228) ja vähiten italiankielisissä (190) käännösyksiköissä. Äänteellisissä, muodollisissa ja morfologisissa piirteitä tarkastellessani huomasin, että lähtötekstistä peräisin olevassa korpuksessa oli erityisesti äänteellisiä piirteitä, kun taas ranskankielisessä korpuksessa jakauma oli tasaisempi, ja äänteellisiä ja morfologisia piirteitä oli lähes yhtä paljon. Italiankielisessä korpuksessa taas oli ainoastaan morfologisia piirteitä. Yleisesti ottaen esimerkkejä tarkastellessani huomasin, että ranskan- ja italiankielisissä käännöksissä on enemmän vaihtelua ilmiön alatyypeissä. Pronominien ja artikkelien kategorian tapauksessa taas suomen- ja italiankielisessä korpuksessa oli eniten esiintymiä persoonapronominien liikakäytössä, kun taas ranskankielisessä korpuksessa ilmiöt painottuivat tiettyjen pronominien norminvastaiseen käyttöön. Lauseenrakennetta tarkasteltaessa suomenkielisessä korpuksessa esiintymät keskittyivät piirteisiin, joiden avulla voidaan luoda keskeytymisen vaikutelma, joihin kuuluu välimerkkien käyttö sekä elliptiset, keskeneräiset ja verbittömät lauseet. Ranskan- ja italiankielisessä korpuksessa on taas lähes ainoastaan syntaktisia piirteitä, erityisesti lohkeamarakenteita. Kun tarkastellaan sanastollisia piirteitä, suomen- ja ranskankielisessä korpuksessa on lähes saman verran esiintymiä, mutta suomenkielinen korpus sisältää erityisen paljon erilaisia sanomapartikkeleita ja puhekielisiä ilmauksia, kun taas ranskankielisessä korpuksessa on pääosin arkikielisiä ja eri slangeista peräisin olevia ilmauksia. Italiankielisessä korpuksessa oli eniten arkikielisiä ilmauksia ja liioittelusanoja. Vaikuttaa siltä, että tässä kategoriassa ranskankielinen käännös seuraa mahdollisimman paljon lähtötekstiä. Sanoman muotoilun ja simulaation kategorian piirteitä tarkastellessani kävi ilmi, että italiankielisessä korpuksessa oli erityisen paljon diskurssipartikkeleita ja reaaliaikaista suunnittelua osoittavia välimerkkejä. Suomenkielisessä korpuksessa on käytetty pääasiassa epäröintejä, toistoja ja uudelleenmuotoiluja sekä epämääräisyyden ilmauksia. Ranskankielisessä korpuksessa on puolestaan lähinnä lohkeamarakenteita ja verbittömiä elliptisiä lauseita. Italiankielisessä käännöksessä on paikoin verbittömiä lauseita, joissa ei ollut sitovaa partikkelia alussa, kuten suomen- ja ranskankielisissä vastineissa. Keskustelunomaisuuden piirteiden kategoriassa oli kaikissa korpuksissa eniten elliptisiä lauseita tai muita toiston välttämiseen liittyviä piirteitä, kun taas erilaiset keskeytystä tai täydennystä simuloivat piirteitä oli suhteessa vähemmän.

Lopuksi Analyysi osoitti, että ranskankielisessä käännöksessä on yleisesti ottaen paljon erityisesti syntaktisia ja leksikaalisia piirteitä, vaikka korpuksessa onkin pääosin standardinomaista kieltä. Italiankielisessä korpuksessa taas voi huomata, että kieliasu ja sanasto mukailee paljon enemmän standardia. Cagnoli hyödyntää erityisen paljon arkikielen sanastoa. Hän myös käyttää usein samoja välimerkkien käyttöön ja muuhun sanoman reaaliaikaiseen muotoiluun liittyviä keinoja, kuin Simukka. Sessa taas hyödyntää huomattavasti enemmän sanoman muotoilun keinoja kuin Simukka, ja käyttää paikoin esimerkiksi liioitellusti välimerkkejä, vaikka lähtötekstissä olisi vain yksinkertainen piste tai huutomerkki. Ranskankielisessä korpuksessa on myös paljon enemmän lohkeamarakenteita verrattuna italiankieliseen korpukseen. Korpusten kontrastiivinen vertailu vahvisti deskriptiivisessä analyysissa havaitut tendenssit. Yksi yleisimmistä tendensseistä on, että kun suomenkielisessä käännösyksikössä on paljon äänteellisiä piirteitä, ranskankielisessä korpuksessa niitä on usein kompensoitu muun muassa geneerisellä ça-pronominilla, kun taas italiankielisessä korpuksessa näitä piirteitä ei välttämättä ole kompensoitu millään tavalla. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia kuin aiempi tutkimus on osoittanut (esim. Nevalainen 2003, Pizzoli 2017). Tekstit eivät seuraa yhtä tiukasti standardia kuin 1800- ja 1900-luvun kirjallisuus, ja muun muassa alatyylistä sanastoa sekä standardinvastaista lauserakennetta käytetään runsaammin (Buckley 2001). Lisäksi tulokset vahvistavat Nevalaisen (2003: 19) havaitseman ilmiön, että puheen illuusion keinoja on enemmän lähtötekstissä kuin käännöstekstissä. Valitsemani tutkimusmenetelmä auttoi minua tutkimaan vertailevasti korpuksia. Puheen esittäminen kirjallisuudessa on kuitenkin loppujen lopuksi subjektiivista ja vaikea määritellä tarkkaan, joten vertailu oli paikoin hyvin vaikeaa. En myöskään voi tutkimustulosteni perusteella tehdä yleistyksiä aineiston rajallisuuden takia. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen ja tutkimusta voisi laajentaa käsittämään useamman erikielisen lähtö- ja kohdetekstin, jolloin voitaisiin saada tarkempaa tietoa eri kielten välisistä eroista puheen illuusiosta 2000-luvun kaunokirjallisuudessa ja siitä, miten sitä käännetään suomesta romaanisille kielille.