Pohjoismainen turvallisuus Itämeren alueella : uhat, strategiat ja geopoliittinen muutos 2010–2022
Ikonen, Ruusa (2025-02-23)
Pohjoismainen turvallisuus Itämeren alueella : uhat, strategiat ja geopoliittinen muutos 2010–2022
(23.02.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025031718194
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025031718194
Tiivistelmä
Venäjän geopoliittinen kehitys ja erityisesti sen aggressiivinen ulkopolitiikka Krimin valtauksesta (2014) Ukrainan sotaan (2022) on muuttanut turvallisuuspoliittista asetelmaa merkittävästi Itämeren alueella. Tutkielmani selvittää, millaisia turvallisuusuhkia Pohjoismaat liittävät Itämeren alueeseen vuosina 2010–2022. Tutkimus rajautuu sotilaalliseen turvallisuuteen ja tarkastelee Suomen, Ruotsin ja Tanskan näkemyksiä sekä niiden vaikutuksia maiden turvallisuus- ja ulkopolitiikkaan.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälinen turvallisuustutkimus ja erityisesti Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoria. Tutkimuksessa analysoidaan, kuinka Pohjoismaiden valtiolliset toimijat määrittelevät Itämeren alueen turvallisuusuhkia ja millä tavoin uhkakuvat ovat kehittyneet katsantoaikana. Työn alkuperäisaineisto koostuu Suomen, Ruotsin ja Tanskan valtiollisista dokumenteista sekä ulkopoliittisten instituutioiden raporteista.
Pohjoismaat ovat historiallisesti ja maantieteellisesti toisiinsa kytkeytyneitä, mutta niiden turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat olleet eroavaisia. Tanska on ollut aktiivinen Naton jäsen, Ruotsi ja Suomi puolestaan korostivat pitkään liittoutumattomuutta, kunnes turvallisuusympäristön muutos ajoi ne hakemaan Nato-jäsenyyttä. Tutkielma osoittaa, että vaikka Pohjoismaat kokevat samankaltaisia sotilaallisia uhkia, niiden tapa reagoida niihin vaihtelee.
Työn keskeiset havainnot osoittavat, että Itämeren alue on muuttunut 2000-luvulla Venäjän ja länsimaiden väliseksi kitkavyöhykkeeksi, jossa sotilaallisen pelotteen merkitys on kasvanut. Pohjoismaat ovat vastanneet muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen mm. puolustusyhteistyöllä ja varautumisella. Suomi ja Ruotsi ovat tiivistäneet sotilaallista yhteistyötään, ja niiden Nato-jäsenyys on muuttanut koko Itämeren strategista tasapainoa. Tanska puolestaan on jatkanut aktiivista Nato-politiikkaansa sekä luopunut eurooppalaista sotilasyhteistyötä rajoittavista opt-out -sopimuksista.
Tutkielman keskeinen löydös on se, että Pohjoismaiden yhteinen suurin sotilaallinen turvallisuusuhka katsantoajalla on Venäjä. Venäjän toiminnan piirteet kuten aggressiivinen ulkopolitiikka sekä sotilaallinen varustelu ovat vahvistaneet uhkaa. Myös historialliset kokemukset sekä Pohjoismaiden ennakko-oletukset ovat vahvistaneet kuvaa Venäjästä uhkana. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Itämeren alueen vakaus on riippuvainen niin geopoliittisista suurvaltasuhteista kuin alueellisten toimijoiden omista turvallisuuspoliittisista valinnoista. Pohjoismaiden näkemykset Itämeren turvallisuudesta heijastelevat sekä historiallisia kokemuksia että nykyhetken turvallisuuspoliittisia realiteetteja, joissa Venäjän toimet ja Naton rooli nousevat keskeisiksi tekijöiksi.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälinen turvallisuustutkimus ja erityisesti Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoria. Tutkimuksessa analysoidaan, kuinka Pohjoismaiden valtiolliset toimijat määrittelevät Itämeren alueen turvallisuusuhkia ja millä tavoin uhkakuvat ovat kehittyneet katsantoaikana. Työn alkuperäisaineisto koostuu Suomen, Ruotsin ja Tanskan valtiollisista dokumenteista sekä ulkopoliittisten instituutioiden raporteista.
Pohjoismaat ovat historiallisesti ja maantieteellisesti toisiinsa kytkeytyneitä, mutta niiden turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat olleet eroavaisia. Tanska on ollut aktiivinen Naton jäsen, Ruotsi ja Suomi puolestaan korostivat pitkään liittoutumattomuutta, kunnes turvallisuusympäristön muutos ajoi ne hakemaan Nato-jäsenyyttä. Tutkielma osoittaa, että vaikka Pohjoismaat kokevat samankaltaisia sotilaallisia uhkia, niiden tapa reagoida niihin vaihtelee.
Työn keskeiset havainnot osoittavat, että Itämeren alue on muuttunut 2000-luvulla Venäjän ja länsimaiden väliseksi kitkavyöhykkeeksi, jossa sotilaallisen pelotteen merkitys on kasvanut. Pohjoismaat ovat vastanneet muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen mm. puolustusyhteistyöllä ja varautumisella. Suomi ja Ruotsi ovat tiivistäneet sotilaallista yhteistyötään, ja niiden Nato-jäsenyys on muuttanut koko Itämeren strategista tasapainoa. Tanska puolestaan on jatkanut aktiivista Nato-politiikkaansa sekä luopunut eurooppalaista sotilasyhteistyötä rajoittavista opt-out -sopimuksista.
Tutkielman keskeinen löydös on se, että Pohjoismaiden yhteinen suurin sotilaallinen turvallisuusuhka katsantoajalla on Venäjä. Venäjän toiminnan piirteet kuten aggressiivinen ulkopolitiikka sekä sotilaallinen varustelu ovat vahvistaneet uhkaa. Myös historialliset kokemukset sekä Pohjoismaiden ennakko-oletukset ovat vahvistaneet kuvaa Venäjästä uhkana. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Itämeren alueen vakaus on riippuvainen niin geopoliittisista suurvaltasuhteista kuin alueellisten toimijoiden omista turvallisuuspoliittisista valinnoista. Pohjoismaiden näkemykset Itämeren turvallisuudesta heijastelevat sekä historiallisia kokemuksia että nykyhetken turvallisuuspoliittisia realiteetteja, joissa Venäjän toimet ja Naton rooli nousevat keskeisiksi tekijöiksi.