“Se on semmost jatkuvaa skannausta” : Emotionaalisen kaltoinkohtelun arviointi lastensuojelun avohuollossa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen lastensuojelun avohuollossa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia vanhemman lapseensa kohdistaman emotionaalisen kaltoinkohtelun arvioinnista. Tutkimuskysymykseni on Miten sosiaalityöntekijät arvioivat vanhemman lapseensa kohdistamaa emotionaalista kaltoinkohtelua lastensuojelun avohuollossa? Tavoitteenani on selvittää, miten lapsiin kohdistuvaa emotionaalista kaltoinkohtelua arvioidaan ja näin tuottaa tietoa erilaisista arviointitavoista. Tutkielmani teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen kiintymyssuhdeteoriaa ja mentalisaatioteoriaa, emotionaalisen kaltoinkohtelun käsitettä, sekä aiempaa tutkimusta arvioinnin tekemisestä. Tutkielmani aineistona käytän neljää yksilöhaastattelua ja yhtä parihaastattelua, jotka keräsin 2024 syksyllä käyttämällä puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu hyödyntämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Teoriaohjaavaa analyysiä kuljettavat kiintymyssuhde- ja mentalisaatioteoria. Tutkimustulosten perusteella emotionaalisen kaltoinkohtelun arvioinnin tavat ja menetelmät pohjautuvat suhdeperustaisuuteen, monimenetelmällisyyteen ja vuorovaikutuksen arviointiin. Sosiaalityöntekijät pitivät keskeisinä arvioinnin elementteinä lapsen kahdenkeskisiä tapaamisia, luottamussuhteen ja turvallisen ilmapiirin rakentamista sekä kehollisen mentalisaation hyödyntämistä. Vaikka teoreettinen tieto ohjasi vahvasti arviointia, haastateltavat eivät useimmiten erikseen kytkeneet havaintojaan tutkimustietoon. Emotionaalisen kaltoinkohtelun arviointi oli haastateltaville osin vieras aihe, sillä lastensuojelusta puuttuvat yhtenäiset ja strukturoidut arviointimenetelmät. Erityisesti epävarmuutta aiheuttivat tilanteet, joissa kaltoinkohtelu oli jatkunut pitkään ja sosiaalityöntekijät pohtivat huostaanoton valmistelun aloittamista. Yksikään haastateltava ei kuitenkaan ollut tehnyt huostaanottoa pelkästään emotionaalisen kaltoinkohtelun perusteella, sillä riittävän konkreettisten todisteiden koettiin puuttuvan. Sosiaalityöntekijät tunnistivat kaltoinkohtelun taustalla vaikuttavia tekijöitä ja hyödynsivät tätä tietoa arvostavassa kohtaamisessa. Haastateltavat nostivat esiin useita riskitekijöitä, joista kriittisimpänä pidettiin vanhemman heikkoa mentalisaatiokykyä. Tutkielmani tulosten avulla voidaan ymmärtää paremmin lapsiin kohdistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun tunnistamista ja arviointia, sekä tavoittaa tarkemmin vanhemman lapseensa kohdistamaa emotionaalista kaltoinkohtelua ilmiönä. Tutkielmani lisää myös yleistä tietoisuutta lapsiin kohdistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun ilmiöstä. Tämä on tärkeää, jotta tietoisuus emotionaalisen kaltoinkohtelun vakavuudesta leviää. Tutkielmani tulokset tukevat sitä, että lapsiin kohdistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun aihetta olisi tärkeää tutkia jatkossa lisää, jottei se jäisi tai jopa unohtuisi fyysisen ja seksuaalisen väkivallan varjoon. Lisää tutkimusta tarvitaan erityisesti Suomen kontekstissa, sillä emotionaalisen kaltoinkohtelun tutkimus on täällä vielä vähäistä. Ilmiön parempi ymmärtäminen auttaisi kehittämään tunnistamis- ja arviointikäytäntöjä, jotta siihen voitaisiin puuttua matalammalla kynnyksellä ja tarjota perheille vaikuttavampaa tukea. Lisätutkimus voisi myös vahvistaa sosiaalityöntekijöiden ammatillista itsevarmuutta ottaa lapsiin kohdistuva emotionaalinen kaltoinkohtelu riittävän vakavasti, jotta sen jatkuessa tartuttaisiin tarvittaessa myös avohuollon vahvempiin tukitoimiin, kodin ulkopuolisiin sijoituksiin.