”Muille muistoxi jätetyt, nämät waiwat nähneheldä” : Gabriel Calamniuksen Suru-runot suomalaiset -runoelma Isonvihan ajan kuvauksena ja kollektiivisen muistin välittäjänä
Veltti, Juha (2025-04-08)
”Muille muistoxi jätetyt, nämät waiwat nähneheldä” : Gabriel Calamniuksen Suru-runot suomalaiset -runoelma Isonvihan ajan kuvauksena ja kollektiivisen muistin välittäjänä
(08.04.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041627678
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041627678
Tiivistelmä
Kandidaatintutkielman aiheena on Suru-runot suomalaiset (1734) -runoelma isonvihan ajan tapahtumien kuvauksena ja osana isonvihan kollektiivista muistia. Runoelman on kirjoittanut kalevalaisella runomitalla Gabriel Joosefinpoika Calamnius (1695–1754). Teos kuvaa Suuren Pohjan sodan aikaisia venäläisjoukkojen väkivaltaisuuksia ja miehitysaikaa, osaksi kirjoittajan omien kokemusten pohjalta, osaksi suullisten ja kirjoitettujen aikalaiskertomusten pohjalta.
Asetan teoksen aikansa kirjalliseen kontekstiin esittelemällä Suuren Pohjan sodan aikaisia historiallisia arkkiveisuja. Käyn teoksen läpi kronologisesti lähiluvun avulla analysoiden runoissa kuvattujen aiheiden historiallista kontekstia. Teoreettisena viitekehyksenä on kollektiivinen muisti. Kuvaan isonvihan ajasta kehittynyttä muistikulttuuria ja kollektiivista muistia sekä Suru-runot suomalaiset -runoelman roolia siinä.
Calamnius kuvaa suomalaisten siviilien vastoinkäymisiä myötäeläen, mutta runoelmassa näkyy aikansa historiallisille arkkiveisuille tyypillinen ajatus siitä, että Ruotsin huono menestys sodassa sekä kansan kärsimykset johtuivat kansan syntisyydestä. Kaarle XII kuvataan arvostavasti, eikä hänen sotapolitiikkaansa yhdistetä Suomen vaikeaan tilanteeseen. Tekstissä on seikkaperäisiä kuvauksia kasakoiden väkivaltaisuudesta ja suomalaisten selviytymisestä vaikeissa oloissa. Runot yhdistävät suullisia aikalaiskuvauksia vapaamuotoisesti, ja teos kuvaa kaunokirjallisesti yhden papin tapaa hahmottaa poikkeusaikaa rajallisen tiedon varassa. Teos julkaistiin vasta 1734, mutta runoelma on päivätty 1720, eli runoelma loppuu ennen 1721 rauhansopimusta.
Suru-runot suomalaiset on osa isonvihan ajan suullista ja kirjallista muistitietoa. Teos nousi kirjallisuuden- ja historiantutkijoiden huomion kohteeksi 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja sitä arvostettiin sen tunnevoimaisesta ja kaunokirjallisesti ansioituneesta isonvihan ajan kuvauksesta. 1800-luvun jälkipuoliskolla se oli omalta osaltaan vaikuttamassa isonvihan tapahtumiin liittyvään kollektiiviseen tai kulttuuriseen muistiin kansallisen historiankirjoituksen muotoutumisen kaudella.
Asetan teoksen aikansa kirjalliseen kontekstiin esittelemällä Suuren Pohjan sodan aikaisia historiallisia arkkiveisuja. Käyn teoksen läpi kronologisesti lähiluvun avulla analysoiden runoissa kuvattujen aiheiden historiallista kontekstia. Teoreettisena viitekehyksenä on kollektiivinen muisti. Kuvaan isonvihan ajasta kehittynyttä muistikulttuuria ja kollektiivista muistia sekä Suru-runot suomalaiset -runoelman roolia siinä.
Calamnius kuvaa suomalaisten siviilien vastoinkäymisiä myötäeläen, mutta runoelmassa näkyy aikansa historiallisille arkkiveisuille tyypillinen ajatus siitä, että Ruotsin huono menestys sodassa sekä kansan kärsimykset johtuivat kansan syntisyydestä. Kaarle XII kuvataan arvostavasti, eikä hänen sotapolitiikkaansa yhdistetä Suomen vaikeaan tilanteeseen. Tekstissä on seikkaperäisiä kuvauksia kasakoiden väkivaltaisuudesta ja suomalaisten selviytymisestä vaikeissa oloissa. Runot yhdistävät suullisia aikalaiskuvauksia vapaamuotoisesti, ja teos kuvaa kaunokirjallisesti yhden papin tapaa hahmottaa poikkeusaikaa rajallisen tiedon varassa. Teos julkaistiin vasta 1734, mutta runoelma on päivätty 1720, eli runoelma loppuu ennen 1721 rauhansopimusta.
Suru-runot suomalaiset on osa isonvihan ajan suullista ja kirjallista muistitietoa. Teos nousi kirjallisuuden- ja historiantutkijoiden huomion kohteeksi 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja sitä arvostettiin sen tunnevoimaisesta ja kaunokirjallisesti ansioituneesta isonvihan ajan kuvauksesta. 1800-luvun jälkipuoliskolla se oli omalta osaltaan vaikuttamassa isonvihan tapahtumiin liittyvään kollektiiviseen tai kulttuuriseen muistiin kansallisen historiankirjoituksen muotoutumisen kaudella.