Varhaiskasvatushenkilöstö ja yhteisöllinen kehittäminen : Asemoituminen yhteiseen ja jaettuun ammatilliseen kehittämiseen

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin varhaiskasvatuksen eri ammattiryhmien asemoitumista ammatillisesti varhaiskasvatuksen työkentällä sekä suhtautumista yhteisölliseen kehittämiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin yhteisöllisen pedagogisen kehittämisen rakenteita suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin avoimena kyselytutkimuksena ja kyselylomake jaettiin linkillä sosiaalisen median varhaiskasvatuksen ryhmissä. Kyselylomake analysoitiin monimenetelmätutkimuksen metodein (mixed metod), jossa analyysi tehdään sekä määrällisen että laadullisen tutkimusperinteen yhdistelmällä. Monimenetelmätutkimus tuottaa tasapainoisempaa ja syvempää ymmärrystä tutkitusta ilmiöstä verrattuna yksimetodiseen tutkimukseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu sosiokonstruktiiviseen tarkasteluun, jossa käsitys maailmasta rakentuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Teoria pitää sisällään varhaiskasvatuksen tarkastelun johtajuuden, jaetun johtajuuden ja toimintakulttuurin näkökulmista. Lisäksi teoriaosuus sisältää yhteisöllisen kehittämisen sekä asemointiteorian tarkastelun. Tutkimuksen yhtenä päätuloksena oli huomio siitä, että eri ammattiryhmät asemoivat itsensä eri tavalla sekä ammatillisesti että yhteisöllisen kehittämisen suhteen. Päiväkodin johtajat asemoivat itsensä erittäin vahvaksi sekä ammatillisesti että yhteisöllisen kehittämisen osalta. He asemoivat myös muut ammattiryhmät pääsääntöisesti ammatillisesti vahvoiksi. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrä oli tutkimuksessa vähäinen, mutta myös he asemoivat itsensä ammatillisesti erittäin vahvaksi toimijaksi. Erityisopettajat asemoivat toiset ammattiryhmät, poissulkien johtajat, kuitenkin epävarmemmiksi toimijoiksi. Erityisopettajat suhtautuivat kriittisesti myös yhteisöllisen kehittämisen toteutumiseen varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa sekä jaettuun johtajuuteen. Varhaiskasvatuksen opettajien ammatillisessa itsensä asemoinnissa oli joitain eroja opettajan koulutustaustan suhteen. Yhteistä sekä opettajaksi opiskelleille että sosionomipohjaisille varhaiskasvatuksen opettajille oli se, että he asemoivat itsensä vahvaksi ammatillisesti varhaiskasvatuksen kentällä. Muut varhaiskasvatuksen ammattiryhmät he asemoivat epävarmemmaksi ammatillisesti ja mm. kolmannes arvioi, ettei muiden oman työn reflektointi ole toimivaa. Eroja eri koulutustaustaisten opettajien välillä oli mm. suhtautumisessa yhteisölliseen kehittämiseen sekä jaettuun johtajuuteen. Lastenhoitajat asemoivat itsensä laajemmalla skaalalla ja heistä iso osa asemoi itsensä ammatillisesti epävarmaksi varhaiskasvatuksen kentällä. Lastenhoitajat kokivat työnsä haastavaksi ja merkityksettömäksi useammin kuin muut ammattiryhmät. Tutkimuksessa selvitettiin myös yhteisöllisen kehittämisen rakenteita varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen vastuksista rakentuu sellainen kuva, että rakenteita yhteisölliseen kehittämiseen ei juurikaan ole. Pedagogista kehittämistä tehdään erilaisissa palavereissa, mutta yhteisöllinen kehittäminen koko työyhteisön kesken näyttäytyy vastusten mukaan tulkittuna harvinaisena. Yhteisölliseen kehittämiseen suhtaudutaan kuitenkin pääsääntöisesti positiivisesti ja kaikki ammattiryhmät olivat sitä mieltä, että heidän kuluisi olla mukana yhteisöllisessä kehittämisessä. Tällä hetkellä pedagogisesta kehittämisestä vastaa suurimmaksi osaksi päiväkodin johtaja, erityisopettajat ja varhaiskasvatuksen opettajat. Muiden ammattiryhmien osallistuminen on suhteellisen vähäistä monivalintakysymysten valossa ja hyvin vähäistä tutkimuksessa annettujen sanallisten vastusten perusteella.