Suomi tiellä sivistyskieleksi. Suomenkielisen maantieteen sanaston kehittyminen ja kehittäminen 1800-luvulla

Abstract

Tutkimukseni käsittelee suomen kielen sanaston kehitystä 1800-luvulla eli aikana, jolloin suomen kielestä kehittyi monialainen sivistyskieli. Esimerkkiaineistona on yhden erikoisalan, maantieteen sanasto.

Suomen kirjakieli syntyi 1500-luvulla, mutta aluksi kirjoitettua kieltä tarvittiin pääasiassa uskonnollisissa yhteyksissä. 1800-luvun aikana kielen käyttöalat monipuolistuivat ja uutta sanastoa tarvittiin monien erikoisalojen tarpeisiin. Ryhdyttiin tietoisesti kääntämään tietokirjallisuutta ja kirjoittamaan eri aiheista. Tutkimukseni selvittää maantieteen sanaston kehittymistä sadassa vuodessa erityisesti maantieteen oppikirjoissa.

Tutkimus kuvaa sanaston kehitystä teoreettisesti uudenlaisista lähtökohdista tarkastelemalla leksikaalista variaatiota. Variaatiota on kuvattu tarkasti sekä yksittäisten käsitteiden nimitysten kehityksenä että ilmiönä yleisesti. Tutkimus hyödyntää myös kognitiivista lähestymistapaa, etenkin sosiokognitiivisen terminologian teoriaa. Aineiston analyysin pohjalta syntyy kuva sanaston kehityksestä ja vakiintumisesta. Tutkimus kuvaa myös tapoja, joilla uusia käsitteitä nimettiin. Se pohtii eri nimeämistapojen suhdetta sekä kirjoittajien ja aikalaisten roolia sanaston vakiintumisessa.

1800-luvun maantieteen sanastossa on runsaasti variaatiota; vain harvojen käsitteiden nimitykset ovat vakiintuneita tai vakiintuvat nopeasti. Tämän variaation kuvaaminen leksikaalisena variaationa osoittautui tutkimuksessa hyväksi metodiksi. Koska kirjakieli oli vakiintumatonta, nimityksissä esiintyy paljon kontekstuaalista variaatiota esimerkiksi sanojen kirjoitusasuissa. Kirjoittajat myös pohtivat havainnollista tapaa nimetä käsitteitä, ja tästä aiheutuu onomasiologista variaatiota. Semasiologinen variaatio taas kertoo käsitejärjestelmän vakiintumattomuudesta. Aineiston sanaston lähtökohdat ovat vanhan kirjasuomessa, mutta tältä pohjalta luodaan valtava määrä uutta sanastoa tai otetaan aiemmin kirjakielessä käytettyjä nimityksiä uuteen merkitykseen. Tärkeä rooli on sekä nimitysten muodostamisella kotoisista aineksista että kääntämisellä, jossa malli saadaan toisesta kielestä mutta nimitysten ainekset ovat omaperäisiä.

<b>Finnish on its way to the civilized language. Developing Finnish geographical lexicon during 19th century.</b>

My research concerns Finnish lexicon development in 19th century, during period when Finnish evolved to multidimensional civilized language. As a special field sample material operates geographical lexicon.

Finnish literary language was born in 16th century, but in the beginning written language was needed mainly in religious purposes. During 19th century language’s range of usage became more versatile and new lexicon was required for the needs of different special fields. Translation of non-fiction literature was wilfully started and there were more and more writings about very different topics. My research straightens out geographical lexicon development through one century especially in the geographical school books.

Research describes lexicon development from the new starting points by considering lexical variation. Variation has been described in detail by considering both development of single concepts’ naming and also by considering variation as a general occurrence. Research also exploits cognitive approach, especially theory of the sociocognitive terminology. The conception about lexicon development and becoming stable raises from the material analysis. Research further describes ways how new concepts were named. It also considers relationship of different naming practises and the role of writers and contemporary in the process of lexicon coming more stable.

There are lots of variations in the geographical lexicon of the 19th century; only very rare concepts’ naming becomes stable quickly. Describing of the variation as a lexical variation proved to be a good method. Because literary language was unestablished, there are lot of contextual variation in the naming e.g. in the orthographic of words. Writers also consider illustrative way to name concepts and this produces onomasiologic variations. Semasiologic variation for one’s part explains fluidity of the concept system. The starting point of the lexicon material is in the old Finnish literary language, but from this base is created enormous amount of new lexicon or old words are taken into use with a new meaning. There’s important role both in wordforming from the original Finnish substances and also via translation, where pattern comes from another language, but substances of the namings are original.