Lasten luvaton tuli – perusasteen oppilaat sytyttelijöinä

Abstract

Tutkimus lasten ja nuorten luvattomasta tulen käsittelystä perustuu näkemykseen siitä, että ilmiöön voidaan puuttua tehokkaasti interventioin, jos toiminta havaitaan ajoissa. Ilmiötä sävyttää teon salailu ja neutralisaatio eli vähättely. Tulella tehtyjen tuhotöiden lisääntymistä ja muuttumista aggressiivisemmaksi voidaan ennalta ehkäistä ongelman tunnistamisella ja reagoimalla lasten häiriökäytökseen. Lasten ja nuorten luvatonta tulen käyttöä ei ole tutkittu Suomessa aiemmin.

Työn ensimmäisessä osiossa tarkastellaan luvattomaan tulen käsittelyyn liittyviä teorioita (esim. Fineman 1980, 1995), kansainvälisiä näkökohtia, teonpiirteitä ja yksilön sisäisiä prosesseja. Lisäksi tarkastellaan perheen, koulun ja ystäväpiirin osuutta ilmiöön, niin sanotun Oregonin mallin mukaisesti (Oregon Treatment Strategies Task Force 1996, 16 – 47). Työn empiirisessä osiossa ilmiötä ja sen ilmenemistä lasten ja nuorten keskuudessa kuvataan oppilaiden, vanhempien ja opettajien näkökulmasta.

Tutkimukseen osallistui 661 oppilasta perusasteen toiselta, viidenneltä ja kahdeksannelta luokalta, 341 vanhempaa ja 22 koulun työntekijää. Oppilaiden ja vanhempien aineisto kerättiin survey-tutkimuksella ja opettajat tutkittiin haastattelumenetelmällä.

Lasten luvaton tulen käyttö on yleisempää kuin aiemmin on luultu. Vielä viidenteen luokkaan mennessä luvaton tulen käsittely oli yleisempää pojille kuin tytöille, mutta murrosikään tultaessa sukupuolierot vähenivät. Pojista 37 % ja tytöistä 25 % raportoi käsitelleensä tulta luvattomasti. Kaikkiaan kolmasosa oppilaista raportoi leikkineensä tulella. Yleisin tulen sytyttelypaikka oli oma koti tai kodin lähiympäristö, josta tulentekovälineet yleisimmin hankittiin pyytämällä tai ottamalla. Luvattomasti tulta käsitelleet oppilaat olivat häirinneet oppitunteja. Tilastollisesti merkitsevimmin runsasta luvatonta tulen käsittelyä ennusti omien tulentekovälineiden omistaminen ja häiriökäyttäytyminen koulussa.

Vanhemmat eivät pitäneet lastensa tulen käyttöä merkittävänä vaarana. Aikuisten suhtautumista lasten luvattomaan tulen käyttöön sävytti tekojen vähättely eli neutralisaatio; vähättelyilmiö oli yhteinen sekä lapsille itselleen, vanhemmille että viranomaisille. Kasvattajilla ei ollut käytössään tehokkaita interventiomenetelmiä ongelman ratkaisemiseen. Viranomaisyhteistyöstä raportoitiin vain vähän. Pelastusviranomaisia ei juurikaan käytetty lasten luvattoman tulen käsittelyn interventiossa. Interventiota sävytti aikuisten käsitysten mukaan tapauskohtaisuus ja sattumanvaraisuus.

<b>Children: Playing with Fire -comprehensive school students as juvenile fire setters</b>

The present study of children’s and adolescents’ unsupervised fire play activity is based on the view that their behaviour can be remedied by effective interventions preceded by an early identification of the activity. The phenomenon is characterized by the concealment and belittlement of the activity. The increase in the number and aggressivity of arson crimes can be prevented by identifying the problem and by reacting to children’s misbehaviour. To date, children’s and adolescents’ unsupervised involvement with fire or fire setting behaviour has not been studied in Finland.

The first part of the study discusses the relevant theories (e.g. Fineman 1980, 1995), international dimensions, aspects of the activity and the individual’s inner responses. In addition, the role of the family, school and friends is studied (see Oregon Treatment Strategies Task Force 1996, 16 – 47). The empirical part of the study describes the phenomenon and its manifestations among children and adolescents from the viewpoints of the students, parents and teachers.

The study consists of 661 students in grades two, five and eight in the comprehensive school, 341 parents and 22 school staff members. A survey was used to collect student and parent data and the teacher data were collected through interviews.

Children’s unsupervised involvement in fire is more common than has been assumed up to the present. Up to grade five, boys were more often involved in unsupervised fire play but gender differences decreased with the onset of puberty. 37 % of the boys and 25 % of the girls reported that they had played with fire. In total, one third of the pupils reported that they had played with fire. The most common context for fire setting was the home or its close environment, and matches and lighters were also either asked from a family member or taken from the home. The students involved in unsupervised fire setting activity had also generally misbehaved in class. Unsupervised involvement in fire setting activity was statistically significantly predicted by ownership of the fire setting equipment and disruptive behaviour at school.

The parents did not regard their children’s fire play as a considerable danger. Their attitudes to the children’s involvement with fire were characterized by belittlement of the activity. In general, such belittlement was common among the children themselves, the parents and authorities. The educators did not have effective methods of intervention at their disposal for solving the problem. Reports on collaboration with authorities were scarce. Emergency authorities were rarely involved in interventions of children’s unsupervised involvement with fire. According to the adults, the interventions varied on a case-by-case basis and were characterized by randomness.