Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa
Kataja, Kati (2012-06-08)
Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa
Kataja, Kati
(08.06.2012)
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4989-2
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4989-2
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Lasten ja lapsiperheiden hyvin- ja pahoinvointi on säilynyt julkisen keskustelun keskiössä
viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä
keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla
on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon,
sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden
rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää
rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin
lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia
perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä
hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön
sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään
ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden
määrittelyprosessiin.
Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton
päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista.
Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja
poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa,
jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen
lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen
tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka
rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa.
Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden
olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain
normaalin lapsuuden kentäksi.
Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle
haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat
määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen
ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai
huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden
tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa
ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden
määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä,
riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen
välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät
ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi
asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden
joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu
erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali
lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.
viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä
keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla
on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon,
sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden
rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää
rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin
lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia
perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä
hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön
sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään
ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden
määrittelyprosessiin.
Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton
päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista.
Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja
poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa,
jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen
lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen
tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka
rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa.
Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden
olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain
normaalin lapsuuden kentäksi.
Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle
haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat
määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen
ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai
huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden
tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa
ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden
määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä,
riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen
välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät
ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi
asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden
joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu
erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali
lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2811]