Rukouskieli ja merkitys. Miten lähestyä rukousta kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen menetelmin

Abstract

Pro gradu- tutkielman aiheena on selvittää, miten kieltä tutkimalla on mahdollista nostaa esiin tietoa ihmisen uskonnollisista käsityksistä ja skeemoista sekä representaatioista, joiden ohjaamina käsitteellistämme ja hahmotamme ympäröivää maailmaa. Tutkielman tarkoituksena on määritellä kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen metodien yhteensovittamisen rajoja ja rakentaa teoreettista sekä metodologista viitekehystä uskonnollisen kielen tutkimuksen uusille kysymyksenasetteluille.

Tutkielma sisältää esimerkkiaineiston analyysin. Aineisto on äänitetty vuosina 1973 ja 1974 Turun Helluntaiseurakunnan ja Turun Siion-seurakunnan viikoittaisissa kokouksissa. Aineiston litteroidut rukoukset käsiteltiin määrittelemällä lauseiden sisäisten viittaussuhteiden tasot predikaatiosuhteiden selvittämiseksi. Esimerkkiaineisto toimii metodologisten ja teoreettisten kysymyksenasettelujen vertailukohtana ja osoittaa alkuperäisen kysymyksenasettelun mielekkyyden. Tutkielmassa kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen teoriat tuodaan yhteyteen varhaisempien kieli- ja uskontoteorioiden kanssa sekä yhdistetään esimerkkiaineiston analyysin tulosten kanssa.

Skemaattiset mallit ohjaavat ihmistä havainnoimaan ympäristöstään toimijoita ja niiden toiminnan rajoitteita ja mahdollisuuksia. Representaatioiden tasolla jako kahteen statuksiltaan erilaisiin toimijoihin (ihminen – Jumala) korostuu rukouskielessä. Jumala toimijana on ylivertainen suhteessa ihmiseen. Representaatiot Jumalan ontologiasta määrittelevät rukousta vuorovaikutteisena, rituaalisena ja uskonnollisena toimintana.

Analyysin tulosten perusteella voidaan todeta, että ihminen operoi rukousvuorovaikutuksessa yliluonnolliseksi mielletyn toimijan kanssa samoilla käsitteillä kuin hän operoi ollessaan tekemisissä ei-yliluonnollisten toimijoiden kanssa. Rukouksessa välittyvät merkityssisällöt eivät kerro vain ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa, vaan ne kertovat myös kielellisten ja mentaalisten prosessien maailmaa rakentavista ominaisuuksista. Nämä kielelliset ja mentaaliset prosessit ohjaavat ja rajaavat hahmottamista sekä selittävät maailman ilmiöiden taustalle miellettyjä syy-vaikutussuhteita.

Metodologisena ratkaisuna kognitiivisen lingvistiikan ja uskontieteen yhdistäminen mahdollistaa uutta tietoa tuottavan lähestymisen, ei vain rukouksen, vaan ihmisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Havainnoimme ja käsitteellistämme maailmaa kognitiomme ohjaamina, mutta kognitiomme muokkautuu vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Samalla tavalla kuin kieli ja mieli ovat sidoksissa toisiinsa, ohjautuvat kulttuuriset ilmauksemme kognitiostamme ja ohjaavat kognitiotamme. Ihminen on enemmän kuin kognitionsa, historiansa tai kulttuurinsa summa. Jatkotutkimuksessa huomio tulisikin erityisesti kiinnittää teorioiden ja metodologisten ratkaisujen interaktionistiseen yhdistämiseen siten, että ihminen sosiaalis-kulttuurisena ja kognitiivisena toimijana tulisi kuvatuksi mahdollisimman tarkasti ja monipuolisesti.