Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

Abstract

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle.

Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta.

Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän:

1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä?

2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan?

Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko.

Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina.

Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

In the early 1990s, Finnish legislation and labour market organisations dictated that the hiring of temporary staff was to be used only to fill short-term needs, such as hiring substitutes and dealing with peak seasons. In some fields, temporary agency work was unequivocally prohibited. Even though Finland and the international community labelled temporary agency labour as a questionable employment policy as early as the 1980s, the proportion of temporary staff began to grow in Finland in the mid-1990s and especially in the early 2000s.

The phenomenon has been the subject of relatively little study in Finland. Previous research has focused mainly on the experiences of the workers and the terms of employment. As a result, temporary agency labour is seen as something of a subjective experience on the part of the employee. However, besides experiences, the hiring of temporary labour is about social power struggles in which discursive means are employed in an attempt to influence the phenomenon, the wider labour market and the general public’s views about what is normal in working life. This study expands the understanding of temporary agency labour by examining the phenomenon through the public conceptions and meanings generated by legislation, news coverage and marketing.

I utilise the traditions regarding control and the regulation of work processes as the theoretical framework of this study. How changes in the labour market and new forms of employment are justified and explained in politics, the media and legislation or coffee table discussions at the workplace are, at the same time, processes of creating, delineating and describing the values, meanings and agencies ascribed to working life. Therefore, all this talk about working life is by no means limited to the regularities of the economy, the functioning of the national economy or the competitiveness of companies. It also, and perhaps particularly, encompasses the creation, definition and legitimisation of those actors who are allowed to operate in the labour market and be remunerated for their efforts. From the perspective of regulation and control, it is relevant to examine the concepts and meanings that are used to formulate temporary agency labour as a phenomenon.

I present the following as my research questions:

1) How and on what grounds was temporary labour hire established as a legitimate means of employing and being employed in Finland?

2) What kinds of employee ideas are constructed in discussions pertaining to temporary agency labour?

As my research material, I will study documents related to legislation, newspaper coverage in Helsingin Sanomat, marketing materials of temporary labour companies and interviews with representatives of temporary labour companies. The method of analysis I will employ is critical discourse analysis. This method enables the examination of speech and documents as social activity with which various actors strive to engage themselves in the processes of constructing, interpreting and defining the conceptions and alternative methods that are accepted and acknowledged in society.

As the primary results of my study, I suggest that the hiring of temporary labour became a legitimate mode of employment in Finland in the 1990s as a result of it being conceptualised in the discourses of legislation and the media first and foremost as a solution to unemployment. At the same time, temporary labour was conceptualised as a function fulfilled by marginal groups of workers (for example women and students), which meant that it was effectively divorced from the day-to-day activities of male-dominated workplaces. Moreover, as a solution to unemployment, temporary labour was established as a natural part of the more general labour market development that was “out of everyone’s hands”. In the 2000s, temporary labour hire continued its triumphant rise and established itself as a permanent phenomenon, thanks to labour legislation reform institutionalising the collective agreement procedure for temporary labour, thus confirming it as something normal and acceptable. Even though the collective agreement issue was significant as a decision, in terms of temporary labour, the collective agreement itself became more important than its actual contents. However, the collective agreements failed to have any impact on glaring problems, such as the non-existent employment security of temporary staff. The rhetoric of employers in the 2000s focused on building up temporary labour as a viable labour market alternative – a catalyst of the labour market that provides freedom and diverse employment experiences. In this semantic context, temporary labour is merely one means of gaining employment and finding one’s way into the labour market, instead of an obligatory arrangement imposed by employers.

Furthermore, the controlling speech directed at employees in the media and the marketing and interviews of employers aims to create an entrepreneurial person, who is seen as the managing director of his or her own life, as the image of the ideal employee. Indeed, the discourse of employers reflects their requirement for employees to guide themselves and be flexible and adaptable and, at the very least, tolerate constant change but preferably be oriented towards and appreciative of these elements and attributes. This perspective presents individuals on the labour market as holding the opportunities for success in their hands alone.

In summary, temporary labour is not merely about the personal or individual experiences of employees. Rather, it is first and foremost the result of a social battle of semantics fuelled by control-oriented conceptualisations of employment, individual choice and the good of society that aim towards shifting responsibility from employers to employees. From the viewpoint of control and regulation, temporary agency labour also denotes a transition from collective labour market regulation conducted by authorities and political bodies for the purpose of protecting employees, towards a culture where employers engage in the moral regulation and control of employees’ personality and behaviour.