Metsänhakkuiden vaikutukset merikotkan (Haliaeetus albicilla) pesintään
Mäkinen, Pinja (2013-07-29)
Metsänhakkuiden vaikutukset merikotkan (Haliaeetus albicilla) pesintään
Mäkinen, Pinja
(29.07.2013)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201307294216
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201307294216
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Suomen merikotkapopulaatio kasvaa ja levittäytyy saaristosta mantereen puolelle. Sen
seurauksena tehometsätalouden intressit ja merikotkan pesimähabitaattien suojelutarve
törmäävät yhä useammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tuloksia, joiden
perusteella voidaan laatia entistä tarkemmat ohjeet pesien huomioonottamisesta
metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Käytin tutkimusaineistona WWF:n
merikotkatyöryhmän vuosittain keräämiä pesimätietoja sekä metsänkäyttöilmoituksista
kokoamiani hakkuutietoja vuosilta 2000–2009. Tarkastelin yleistettyjen lineaaristen
sekamallien avulla säteeltään 600-metrisen pesäalueen hakkuiden vaikutusta mm.
pesinnän jatkumiseen samalla pesällä ja pesimäyritysten onnistumiseen. Havaitsin, että
edellisvuoden pesinnän epäonnistuminen lisää merikotkien
pesänvaihtotodennäköisyyttä, ja uudistushakkuuaukot pesäalueella lisäävät tätä
epäonnistumisen jälkeistä pesänvaihtoherkkyyttä. Merikotkat ovat kuitenkin monissa
tapauksissa pesineet ja myös onnistuneet pesinnässään hyvinkin lähellä hakkuuaukkoa.
Pesäalueen hakkuut pesimäkauden ulkopuolella eivät siis haittaa ainakaan kaikkien
merikotkayksilöiden pesinnän aloitusta tai pesimäyrityksen onnistumista.
Uudistushakkuutapahtuma pesäalueella laskee vähintään suuntaa-antavasti
samanaikaisen tai seuraavan pesinnän onnistumistodennäköisyyttä. Reviireillä, joiden
ytimessä on hakkuita, pesinnän väliinjättövuosia on ainakin suuntaa-antavasti enemmän
kuin hakkaamattomilla reviireillä. Hakkuiden haittavaikutuksista huolimatta
poikastuotto on niilläkin reviireillä, joiden ytimessä on hakkuita, niin hyvä, että
populaatio kasvaa. Nykyisen tasoinen hakkuuhäiriö ei siis uhkaa merikotkien suotuisan
suojelun tasoa. Tutkimukseni perusteella pidän ELY-keskuksen käyttämää 50–100
metrin levyistä näkyvyyden mukaan sovellettavaa suojavyöhykettä sopivana
pesimäkauden ulkopuolisille hakkuille. Varsinaisesti en saanut näyttöä tämänkään
suojavyöhykkeen tarpeellisuudesta, mutta aineisto ei ollut edes sopiva näin lähellä pesää
olevien hakkuiden vaikutusten tilastolliseen testaamiseen. Sen sijaan näyttää melko
varmalta, että ainakaan isompi suojavyöhyke ei ole tarpeen merikotkan suotuisan
suojelun tason varmistamiseksi. Hakkuuaineiston ajoitusongelmien vuoksi en voi ottaa
kantaa pesimäkautisen suojavyöhykkeen leveyteen. Merikotkapopulaation kasvun
myötä lajin uhanalaisluokitus saattaa lähivuosina muuttua, mikä vaikuttanee myös
pesimähabitaattien suojaan lainsäädännössä. Siinäkin tilanteessa tämä tutkimus auttanee
vapaaehtoisen suojelun toteutusta.
seurauksena tehometsätalouden intressit ja merikotkan pesimähabitaattien suojelutarve
törmäävät yhä useammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tuloksia, joiden
perusteella voidaan laatia entistä tarkemmat ohjeet pesien huomioonottamisesta
metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Käytin tutkimusaineistona WWF:n
merikotkatyöryhmän vuosittain keräämiä pesimätietoja sekä metsänkäyttöilmoituksista
kokoamiani hakkuutietoja vuosilta 2000–2009. Tarkastelin yleistettyjen lineaaristen
sekamallien avulla säteeltään 600-metrisen pesäalueen hakkuiden vaikutusta mm.
pesinnän jatkumiseen samalla pesällä ja pesimäyritysten onnistumiseen. Havaitsin, että
edellisvuoden pesinnän epäonnistuminen lisää merikotkien
pesänvaihtotodennäköisyyttä, ja uudistushakkuuaukot pesäalueella lisäävät tätä
epäonnistumisen jälkeistä pesänvaihtoherkkyyttä. Merikotkat ovat kuitenkin monissa
tapauksissa pesineet ja myös onnistuneet pesinnässään hyvinkin lähellä hakkuuaukkoa.
Pesäalueen hakkuut pesimäkauden ulkopuolella eivät siis haittaa ainakaan kaikkien
merikotkayksilöiden pesinnän aloitusta tai pesimäyrityksen onnistumista.
Uudistushakkuutapahtuma pesäalueella laskee vähintään suuntaa-antavasti
samanaikaisen tai seuraavan pesinnän onnistumistodennäköisyyttä. Reviireillä, joiden
ytimessä on hakkuita, pesinnän väliinjättövuosia on ainakin suuntaa-antavasti enemmän
kuin hakkaamattomilla reviireillä. Hakkuiden haittavaikutuksista huolimatta
poikastuotto on niilläkin reviireillä, joiden ytimessä on hakkuita, niin hyvä, että
populaatio kasvaa. Nykyisen tasoinen hakkuuhäiriö ei siis uhkaa merikotkien suotuisan
suojelun tasoa. Tutkimukseni perusteella pidän ELY-keskuksen käyttämää 50–100
metrin levyistä näkyvyyden mukaan sovellettavaa suojavyöhykettä sopivana
pesimäkauden ulkopuolisille hakkuille. Varsinaisesti en saanut näyttöä tämänkään
suojavyöhykkeen tarpeellisuudesta, mutta aineisto ei ollut edes sopiva näin lähellä pesää
olevien hakkuiden vaikutusten tilastolliseen testaamiseen. Sen sijaan näyttää melko
varmalta, että ainakaan isompi suojavyöhyke ei ole tarpeen merikotkan suotuisan
suojelun tason varmistamiseksi. Hakkuuaineiston ajoitusongelmien vuoksi en voi ottaa
kantaa pesimäkautisen suojavyöhykkeen leveyteen. Merikotkapopulaation kasvun
myötä lajin uhanalaisluokitus saattaa lähivuosina muuttua, mikä vaikuttanee myös
pesimähabitaattien suojaan lainsäädännössä. Siinäkin tilanteessa tämä tutkimus auttanee
vapaaehtoisen suojelun toteutusta.