”Se oli niinko luannollist vissiin, ko kaikki oli samaa.” Avioliiton ulkopuolisten lasten ja heidän äitiensä asema Yläneellä ja Yläneen Vanhankartanon elinpiirissä 1920-1950 –luvulla
Helmisaari, Anna (2013-11-20)
”Se oli niinko luannollist vissiin, ko kaikki oli samaa.” Avioliiton ulkopuolisten lasten ja heidän äitiensä asema Yläneellä ja Yläneen Vanhankartanon elinpiirissä 1920-1950 –luvulla
Helmisaari, Anna
(20.11.2013)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201311207373
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201311207373
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimukseni käsittelee avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja heidän äitiensä asemaa 1920-1950 –luvun suomalaisessa agraariyhteiskunnassa. Tarkastelu keskittyy Yläneen kuntaan ja siellä sijaitsevaan Vanhankartanon alueeseen. Tavoitteenani on kuvata sekä au-lasten ja äitien asemaa, että siinä tarkasteluajankohtana mahdollisesti tapahtunutta muutosta. Tutkimusaineistoni muodostuu kartanon työläisperheissä lapsuuttaan viettäneiden henkilöiden haastatteluista, sekä Yläneen kunnan ja seurakunnan arkistolähteistä. Muistelijoina on sekä avioperheiden että isättömien kotien lapsia.
1900-luvun alkupuolella aviottomat lapset muodostivat yhteiskunnalle paitsi moraalisen ja sosiaalisen ongelman, myös taloudellisen taakan. Tutkimuskirjallisuuden valossa näytti siltä, että köyhyys oli suurempi stigma ja haitta kuin yksittäinen tekijä, kuten aviottomat lapset tai isättömyys. Aineistoni tukee johtopäätöstä, että näin todellakin oli. Köyhyys oli läsnä niin taloudellisena, sosiaalisena kuin kokemuksellisena ulottuvuutena. Nöyryyttäväksi koettuun köyhäinapuun turvautuminen johti kunnan viranomaisten harjoittamaan tarkkailuun. Yläneellä aviottomien perheiden valvontaan vaikutti keskeisesti vuonna 1922 voimaan astunut laki avioliiton ulkopuolisista lapsista lastenvalvojineen. Taloudellisten edunvalvontatehtävien lisäksi lastenvalvoja kiinnitti huomiota lasten kasvatukseen ja kotioloihin. Syyttävä sormi osoitti äiteihin, joita moitittiin siveettömästä ja pahatapaisesta elämästä. Valvonnan painopiste oli kuitenkin selvästi lasten elatuksen järjestämisessä. Elatusvelvollisia oli vaikea saada tilille ja maksetut elatusmaksut olivat liian pieniä turvaamaan lapsen elatuksen. Tästä huolimatta huomattava enemmistö yläneläisistä au-lapsista hoidettiin ilman köyhäinhoidon avustuksia kotihoidossa äitinsä tai tämän omaisten luona.
Avioton lapsuus ei automaattisesti johtanut poikkeavan ja pelottavan lapsuuden kokemuksiin. Lapsen elämänkulku oli pitkälti riippuvainen äidin jaksamisesta ja hänen elämäntapansa hyväksymisestä. Yläneellä yhteisön harjoittama ns. epävirallinen valvonta ei näytä kohdistuneen erityisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tai aviottomiin lapsiin. Vanhankartanon työväen yhteisön suhtautuminen au-lapsiin erosi osin merkittävästi sekä tilallisten luokkakulttuurista että virallisen tahon katsantokannasta. Kartanon tiiviissä yhteisössä asukkaiden suhteellisen yhteneväinen arvomaailma pohjautui tilattomien luokkakulttuuriin. Perimysongelmia tai yhteisön sisäistä kilpailua ei syntynyt, koska muonapalkan myötä usein kaikki elämän perusedellytykset oli sidottu työnantajaan. Avioton lapsi ei siis ollut suuri häpeä tai taloudellinen uhka. Haastateltavien kohdalla oli kyse suhteellisen tavalliseksi koetusta maaseudulla vietetystä lapsuusajasta, johon jätti jälkensä Vanhankartanon omintakeinen elämäntapa. Perheiden monimuotoisuus ja isättömien lasten runsaslukuisuus olikin niin luonnollinen asiantila, etteivät kertojat muistaneet siitä aina erikseen edes mainita.
1900-luvun alkupuolella aviottomat lapset muodostivat yhteiskunnalle paitsi moraalisen ja sosiaalisen ongelman, myös taloudellisen taakan. Tutkimuskirjallisuuden valossa näytti siltä, että köyhyys oli suurempi stigma ja haitta kuin yksittäinen tekijä, kuten aviottomat lapset tai isättömyys. Aineistoni tukee johtopäätöstä, että näin todellakin oli. Köyhyys oli läsnä niin taloudellisena, sosiaalisena kuin kokemuksellisena ulottuvuutena. Nöyryyttäväksi koettuun köyhäinapuun turvautuminen johti kunnan viranomaisten harjoittamaan tarkkailuun. Yläneellä aviottomien perheiden valvontaan vaikutti keskeisesti vuonna 1922 voimaan astunut laki avioliiton ulkopuolisista lapsista lastenvalvojineen. Taloudellisten edunvalvontatehtävien lisäksi lastenvalvoja kiinnitti huomiota lasten kasvatukseen ja kotioloihin. Syyttävä sormi osoitti äiteihin, joita moitittiin siveettömästä ja pahatapaisesta elämästä. Valvonnan painopiste oli kuitenkin selvästi lasten elatuksen järjestämisessä. Elatusvelvollisia oli vaikea saada tilille ja maksetut elatusmaksut olivat liian pieniä turvaamaan lapsen elatuksen. Tästä huolimatta huomattava enemmistö yläneläisistä au-lapsista hoidettiin ilman köyhäinhoidon avustuksia kotihoidossa äitinsä tai tämän omaisten luona.
Avioton lapsuus ei automaattisesti johtanut poikkeavan ja pelottavan lapsuuden kokemuksiin. Lapsen elämänkulku oli pitkälti riippuvainen äidin jaksamisesta ja hänen elämäntapansa hyväksymisestä. Yläneellä yhteisön harjoittama ns. epävirallinen valvonta ei näytä kohdistuneen erityisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tai aviottomiin lapsiin. Vanhankartanon työväen yhteisön suhtautuminen au-lapsiin erosi osin merkittävästi sekä tilallisten luokkakulttuurista että virallisen tahon katsantokannasta. Kartanon tiiviissä yhteisössä asukkaiden suhteellisen yhteneväinen arvomaailma pohjautui tilattomien luokkakulttuuriin. Perimysongelmia tai yhteisön sisäistä kilpailua ei syntynyt, koska muonapalkan myötä usein kaikki elämän perusedellytykset oli sidottu työnantajaan. Avioton lapsi ei siis ollut suuri häpeä tai taloudellinen uhka. Haastateltavien kohdalla oli kyse suhteellisen tavalliseksi koetusta maaseudulla vietetystä lapsuusajasta, johon jätti jälkensä Vanhankartanon omintakeinen elämäntapa. Perheiden monimuotoisuus ja isättömien lasten runsaslukuisuus olikin niin luonnollinen asiantila, etteivät kertojat muistaneet siitä aina erikseen edes mainita.