Yhteisomistuksen syntyminen kiinteään omaisuuteen läheissuhteissa

Abstract

Tutkielman tavoitteena on pohtia yhteisomistuksen syntymistä kiinteään omaisuuteen osapuolten välisessä suhteessa, kun osapuolina ovat avio- tai avosuhteessa olevat henkilöt. Työn ulkopuolelle on näin ollen rajattu irtaimeen omaisuuteen liittyvät tekijät, omistusoikeuden suuruuden määräytymistä koskevat seikat sekä yhteisomistusoikeuden syntymisen arviointi suhteessa kolmansiin osapuoliin. Tarkoituksena on aiemman oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön, lainsäädännön ja lain esitöiden perusteella tutkia voimassa olevaa oikeutta ja arvioida sen toimivuutta. Tutkielmassa huomioidaan yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja niiden suhde lainsäädännön sekä koko oikeusjärjestelmän muutoksiin. Työssä keskitytään Suomen oikeusjärjestelmään, mutta lisäksi otetaan huomioon myös muut Pohjoismaat ja vertaillaan erityisesti Ruotsin ja Norjan tilannetta Suomessa sovellettavaan lainsäädäntöön. Kiinteä omaisuus on merkittävä hankinta, mutta yhteisomistuksen syntymisen määräytyminen kiinteään omaisuuteen avio- ja avopuolisoiden välisessä suhteessa on käytännössä melko epäselkeä ja tulkinnanvarainen. Aiheeseen liittyy useita erilaisia tekijöitä, joiden arviointi on muuttunut ja kehittynyt moneen suuntaan vuosikymmenten aikana. Tällä hetkellä varallisuuskohteen omistajana pidetään henkilöä, jolla on siihen laillinen saanto. Joissain tilanteissa toinen puolisoista saattaa kuitenkin kokea, että kyseinen nimiperiaatteen luoma omistajaolettama johtaa epäoikeudenmukaiselta vaikuttavaan lopputulokseen. Puolisolla, jonka nimi on jätetty pois kauppakirjasta, on mahdollisuus riitauttaa nimellisomistajan omistusoikeus puolisoiden välisessä suhteessa, jos hän kokee, ettei kauppakirjan merkintä vastaa todellista omistussuhdetta. Nimiperiaatteen synnyttämästä omistajaolettamasta on mahdollista poiketa, jos salaiseksi jäänyt puoliso osoittaa osapuolilla olleen hankintahetkellä tarkoitus hankkia kiinteä omaisuus yhteiseksi. Tutkielmassa arvioidaan siis nykyisen mallin toimivuutta ja lopuksi tullaan siihen tulokseen, ettei nykyinen malli ole sellaisenaan riittävän tehokas. Osapuolten tahdon arviointiin liittyy liian monia tulkinnanvaraisia tekijöitä, jotka heikentävät ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta. Tahtoon perustuvaa mallia tulisi näin ollen muuttaa tai siitä tulisi jopa kokonaisuudessaan irtaantua, jotta yhteisomistuksen syntymisen määräytyminen olisi selkeämpää.