Millä lailla laatua? : Tutkimus palvelun laadusta vanhuspalvelulaissa
Kaskiharju, Eija (2019-04-04)
Millä lailla laatua? : Tutkimus palvelun laadusta vanhuspalvelulaissa
(04.04.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019042913594
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019042913594
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan palvelun laatua, joka on kirjattu vanhuspalvelulakiin eli lakiin ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012). Tutkimus paikantuu gerontologiseen sosiaalityöhön.
Laki on ollut voimassa vuodesta 2013 lähtien. Sen tavoite on ikääntyvien hyvinvoinnin ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen sekä iäkkäiden henkilöiden palvelujen ja hoidon turvaaminen. Laki on määritelty laadun ohjauksen ja laadunvarmistuksen laiksi, sillä se ei säädä ikääntyneille tai iäkkäille uusista palveluista. Lain ohella palvelujen laatusuositus ohjeistaa laatukysymyksissä.
Tutkimuksessa analysoidaan, miten vanhuspalvelulain säätämää palvelun laatua käytetään hallinto-oikeuksien, korkeimman hallinto-oikeuden ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa ja kannanotoissa. Kyse on asiakirja-aineistosta, joka löytyy muun muassa eduskunnan nettisivuilta. Ratkaisuja ja kannanottoja on yhteensä 19. Ne on teemoiteltu aineistolähtöisesti etsimällä niistä yhdistäviä teemoja. Näin muodostettiin neljä ryhmää: asumispalveluiden muuttaminen, asumispalveluiden sisältö, kotihoito ja iän merkitys palvelupäätöksissä. Ryhmät on analysoitu sisällönanalyysia käyttäen.
Tutkimuksen keskeisenä käsitteenä on haavoittuvuus, joka yhdistää ikääntymisen tutkimusta, gerontologiaa ja vanhuusoikeutta. Samalla se auttaa ymmärtämään iäkkään henkilön laajemmin kuin hoitoa tarvitsevana sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana. Ikääntymisen tutkimuksessa haavoittuvuutta tuodaan esille ikäerityisistä näkökulmista muun muassa ulottuvuuksina mutta myös voimavarana. Vanhuusoikeudessa haavoittuvuus käsitetään universaalina, kaikkia ihmisiä ja ikäryhmiä koskevana.
Tulosten mukaan vanhuspalvelulaissa säädettyjä laatusäännöksiä on voitu soveltaa ja käyttää vain yleisluontoisesti ja irrallisesti. Laki ei ole ratkaissut palvelun laadun kysymyksiä, koska laki ei sisällä laatumääritelmiä, mitoituksia ja indikaattoreita. Palvelun laatu jää epäselväksi. Ratkaisuissa ja kannanotoissa viitataan säännökseen mutta sen soveltamisen mahdollisuudet ovat vähäisiä. Laki ei pysty ohjaamaan palvelua eikä määritä sen laatua.
Lailla on kuitenkin muita seurauksia vanhusten asemaan. Se jäsentää kaksi toisistaan erillistä ryhmää eli ikääntyneet ja iäkkäät. Ikääntyneille tulee osoittaa toimintakyvyn tukemista ja iäkkäille sosiaali- ja terveyspalveluja. Tällä jäsennyksellä laki rakentaa kaksi toisilleen jopa vastakkaista ihmisryhmää. Se myös medikalisoi vanhuuden.
Laki on ollut voimassa vuodesta 2013 lähtien. Sen tavoite on ikääntyvien hyvinvoinnin ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen sekä iäkkäiden henkilöiden palvelujen ja hoidon turvaaminen. Laki on määritelty laadun ohjauksen ja laadunvarmistuksen laiksi, sillä se ei säädä ikääntyneille tai iäkkäille uusista palveluista. Lain ohella palvelujen laatusuositus ohjeistaa laatukysymyksissä.
Tutkimuksessa analysoidaan, miten vanhuspalvelulain säätämää palvelun laatua käytetään hallinto-oikeuksien, korkeimman hallinto-oikeuden ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa ja kannanotoissa. Kyse on asiakirja-aineistosta, joka löytyy muun muassa eduskunnan nettisivuilta. Ratkaisuja ja kannanottoja on yhteensä 19. Ne on teemoiteltu aineistolähtöisesti etsimällä niistä yhdistäviä teemoja. Näin muodostettiin neljä ryhmää: asumispalveluiden muuttaminen, asumispalveluiden sisältö, kotihoito ja iän merkitys palvelupäätöksissä. Ryhmät on analysoitu sisällönanalyysia käyttäen.
Tutkimuksen keskeisenä käsitteenä on haavoittuvuus, joka yhdistää ikääntymisen tutkimusta, gerontologiaa ja vanhuusoikeutta. Samalla se auttaa ymmärtämään iäkkään henkilön laajemmin kuin hoitoa tarvitsevana sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana. Ikääntymisen tutkimuksessa haavoittuvuutta tuodaan esille ikäerityisistä näkökulmista muun muassa ulottuvuuksina mutta myös voimavarana. Vanhuusoikeudessa haavoittuvuus käsitetään universaalina, kaikkia ihmisiä ja ikäryhmiä koskevana.
Tulosten mukaan vanhuspalvelulaissa säädettyjä laatusäännöksiä on voitu soveltaa ja käyttää vain yleisluontoisesti ja irrallisesti. Laki ei ole ratkaissut palvelun laadun kysymyksiä, koska laki ei sisällä laatumääritelmiä, mitoituksia ja indikaattoreita. Palvelun laatu jää epäselväksi. Ratkaisuissa ja kannanotoissa viitataan säännökseen mutta sen soveltamisen mahdollisuudet ovat vähäisiä. Laki ei pysty ohjaamaan palvelua eikä määritä sen laatua.
Lailla on kuitenkin muita seurauksia vanhusten asemaan. Se jäsentää kaksi toisistaan erillistä ryhmää eli ikääntyneet ja iäkkäät. Ikääntyneille tulee osoittaa toimintakyvyn tukemista ja iäkkäille sosiaali- ja terveyspalveluja. Tällä jäsennyksellä laki rakentaa kaksi toisilleen jopa vastakkaista ihmisryhmää. Se myös medikalisoi vanhuuden.