Tehokkuutta perus- ja ihmisoikeuksien kustannuksella? : Perus- ja ihmisoikeuskieltäytymisperusteen asema ja soveltamisedellytykset eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä
Seppä, Sami-Petteri (2019-06-12)
Tehokkuutta perus- ja ihmisoikeuksien kustannuksella? : Perus- ja ihmisoikeuskieltäytymisperusteen asema ja soveltamisedellytykset eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä
(12.06.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061720773
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061720773
Tiivistelmä
Tämän metodiltaan lainopillisen tutkielman tarkoituksena on selventää perus- ja ihmisoikeuskieltäytymisperusteen asemaa ja soveltamisedellytyksiä Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden välisessä rikoksentekijöiden luovuttamisjärjestelmässä. Tämä järjestelmä perustuu neuvoston puitepäätökseen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (2002/584/YOS), ja se on Suomessa implementoitu laiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (1286/2003).
Suurin osa EU:n jäsenvaltioista sisällytti omiin kansallisiin implementointilakeihinsa perus- ja ihmisoikeuskieltäytymisperusteen, vaikka tällaista ei ole lainkaan alkuperäisessä puitepäätöksessä. Näiden kansallisten säännösten pätevyys olikin pitkään epäselvää. EU-tuomioistuin antoi asiaa koskevan ennakkoratkaisun vuonna 2016 tapauksessa yhdistetyt asiat C-404/15 ja C-659/15 PPU Aranyosi and Căldăraru, jossa se loi asiaa koskevan oikeusohjeen. Tuomioistuin jatkojalosti tätä oikeusohjettaan puolestaan tapauksessa C-216/18 PPU LM.
Tutkielma jakautuu karkeasti kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitetään ja osoitetaan EU-lainsäätäjän omaksuman lainsäädäntöratkaisun ongelmallisuus ja toisessa osassa puolestaan analysoidaan EU-tuomioistuimen antamaa oikeusohjetta. Tutkimuksen pääpaino on kuitenkin EU-tuomioistuimen antaman oikeusohjeen soveltamisedellytyksissä ja tämä analyysi tehdään Suomen näkökulmasta. Loppupäätelminä voidaan todeta, että EU-tuomioistuimen oli annettava nämä ennakkoratkaisut tasapainottaakseen jännitteistä tilannetta kansallisten oikeusjärjestysten ja EU-oikeuden välillä. Oikeusohjetta voidaan pitää pääosin onnistuneena, joskin todellinen ongelma on EU:n monessa mielessä ongelmallisessa perus- ja ihmisoikeuksien suojajärjestelmässä.
Tutkielman lähdemateriaalina on käytetty laajasti kotimaista ja kansainvälistä EU-rikosoikeudellista kirjallisuutta, lainsäädäntöjen valmistelumateriaaleja sekä Eurooppa-tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Yksittäiset EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisut ovat merkittävässä roolissa tutkimuskysymysten tarkastelussa.
Suurin osa EU:n jäsenvaltioista sisällytti omiin kansallisiin implementointilakeihinsa perus- ja ihmisoikeuskieltäytymisperusteen, vaikka tällaista ei ole lainkaan alkuperäisessä puitepäätöksessä. Näiden kansallisten säännösten pätevyys olikin pitkään epäselvää. EU-tuomioistuin antoi asiaa koskevan ennakkoratkaisun vuonna 2016 tapauksessa yhdistetyt asiat C-404/15 ja C-659/15 PPU Aranyosi and Căldăraru, jossa se loi asiaa koskevan oikeusohjeen. Tuomioistuin jatkojalosti tätä oikeusohjettaan puolestaan tapauksessa C-216/18 PPU LM.
Tutkielma jakautuu karkeasti kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitetään ja osoitetaan EU-lainsäätäjän omaksuman lainsäädäntöratkaisun ongelmallisuus ja toisessa osassa puolestaan analysoidaan EU-tuomioistuimen antamaa oikeusohjetta. Tutkimuksen pääpaino on kuitenkin EU-tuomioistuimen antaman oikeusohjeen soveltamisedellytyksissä ja tämä analyysi tehdään Suomen näkökulmasta. Loppupäätelminä voidaan todeta, että EU-tuomioistuimen oli annettava nämä ennakkoratkaisut tasapainottaakseen jännitteistä tilannetta kansallisten oikeusjärjestysten ja EU-oikeuden välillä. Oikeusohjetta voidaan pitää pääosin onnistuneena, joskin todellinen ongelma on EU:n monessa mielessä ongelmallisessa perus- ja ihmisoikeuksien suojajärjestelmässä.
Tutkielman lähdemateriaalina on käytetty laajasti kotimaista ja kansainvälistä EU-rikosoikeudellista kirjallisuutta, lainsäädäntöjen valmistelumateriaaleja sekä Eurooppa-tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Yksittäiset EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisut ovat merkittävässä roolissa tutkimuskysymysten tarkastelussa.