Oppilaiden puheen suunnat ja kielelliset valinnat valmistavan opetuksen ryhmätyötunneilla

Abstract

Vieraskielisten oppilaiden opetus on Suomessa nuori, mutta kasvava ilmiö. Peruskouluun valmistava opetus on tarkoitettu oppilaille, joilla ei vielä ole kielellisiä resursseja opiskella perusopetuksessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisia kielellisiä valintoja valmistavan opetuksen oppilaat tekivät vapaamuotoisilla ryhmätyötunneilla ja kenelle oppilaat suuntasivat puhetta. Lisäksi huomioita kiinnitettiin oppilaiden käyttämiin ei-kielellisiin keinoihin osana viestiä ja vuorovaikutuskeinojen muutokseen lukuvuoden aikana.

Tutkimuksen aineisto koostui viidestä yhden lukuvuoden aikana videoidusta oppitunnista. Oppitunneille osallistui kuusi alakouluikäistä oppilasta, jotka olivat viron-, venäjän ja portugalinpuhujia. Aineisto saatiin Long Second -aineistohankkeesta.

Tutkimuksessa yhdistettiin laadullista sisällönanalyysia sekä keskustelunanalyysia. Oppilaiden puhunnat koodattiin puheen suunnan mukaisesti kahdeksaan eri ryhmään. Yhteensä oppilaiden tuottamia vuoroja esiintyi 4712. Analyysivaiheessa luoduista ryhmistä nostettiin esiin vertaisille suunnatut omankieliset, vieraskieliset ja suomenkieliset vuorot, opettajille suunnatut sekä koko ryhmälle suunnatut vuorot.

Tutkimuksessa havaittiin, että monikielisessä luokassa oppilaat käyttivät säännöllisesti neljää kieltä. Omankieliset vuorot suuntautuivat yhdelle tai kahdelle oppilaalle. Ensikieltä käytettiin luokassa määrällisesti eniten. Lukuvuoden edetessä omankieliset vuorot vähentyivät ja niiden tilalle tuli vertaisille suunnattuja vieraskielisiä vuoroja, eli englantia. Englanninkielen osuus vuorovaikutuksessa oli suuri. Englanti muotoutui sosiaaliseksi kieleksi, jonka turvin erikieliset oppilaat kommunikoivat keskenään. Oppilaiden kielivalinnat määrittelivät sen, ketkä pääsivät osaksi keskustelua.

Opettajille oppilaat pyrkivät puhumaan suomea. Alkeistason kielenkäyttäjät pystyivät osallistumaan suomeksi pitkiinkin kysymys-vastaussekvensseihin, mikä noudattelee aikaisempaa tutkimusta. Ei-kielellisin keinoin oppilaat tarkensivat viestiään ja toivat myös uutta tietoa keskusteluun. Oppilaiden väliseksi vuorovaikutuksen kieleksi suomi ei kuitenkaan noussut ennen aineiston viimeistä oppituntia. Viimeinen oppitunti poikkeaa sekä työtavaltaan että kielenkäytöltään muista tunneista. Tarkasti fasilitoitu toiminta ja yhteiset pelisäännöt ohjasivat oppilaita suomenkieliseen vuorovaikutukseen, mikä taas mahdollisti kaikkien tunnille osallistuneiden oppilaiden pääsyn osaksi yhteistä tekemistä. Tutkimuksen perusteella voidaankin tehdä se johtopäätös, että natiivipuhujan kielellisen tuen tarjoamisen lisäksi opettajan on tärkeää suunnitella opetustilanteet niin, että oppilaiden välisen kohdekielisen vuorovaikutuksen on mahdollista kehittyä.