Kyproksen vyyhdin ytimessä : Sakari Tuomiojan tehtävä Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanvälittäjänä Kyproksella vuonna 1964
Kabanen, Anna (2019-06-08)
Kyproksen vyyhdin ytimessä : Sakari Tuomiojan tehtävä Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanvälittäjänä Kyproksella vuonna 1964
(08.06.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062621997
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062621997
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Sakari Tuomiojan tehtävää Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) rauhanvälittäjänä Kyproksella vuonna 1964. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miltä Kyproksen kiista, sitä ympäröineet poliittiset prosessit ja yhteiskunnalliset instituutiot näyttäytyivät yhtäältä rauhanvälitystehtävän ja toisaalta rauhanvälittäjän kokemusten ja tapahtumatulkintojen kautta tarkasteltuina.
Kyproksen saari itsenäistyi Iso-Britannian siirtomaavallasta vuonna 1960 ja ajautui jo vuoden 1963 lopussa perustuslailliseen kriisiin. Kriisiä syvensi saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen kansanosien välinen etninen vastakkainasettelu, ja tilanne kärjistyi vuosien 1963–1964 vaihteessa kansanosien välisiksi aseellisiksi välienselvittelyiksi. Kyproksen sisäpoliittisista erimielisyyksistä alkunsa saanut kriisi uhkasi ajaa Nato-maat Kreikan ja Turkin keskinäiseen sodankäyntiin. Tilanne näyttäytyi uhkaavana myös sen sivustaseuraajille, sillä alueellisen kriisin pelättiin johtavan laajempialaiseen kylmän sodan selkkaukseen itäisellä Välimerellä.
YK käynnisti vuoden 1964 keväällä Kyproksen kriisin rauhoittamiseen tähtäävän väliintulon, joka käsitti kansainvälisten rauhanturvajoukkojen ja puolueettoman rauhanvälittäjän lähettämisen saarelle. Rauhanvälittäjäksi valittiin suomalainen Sakari Tuomioja, joka oli valituksi tullessaan ensimmäinen YK:n korkeisiin ja näkyviin virka-asemiin edennyt suomalainen. Tuomioja ehti toimia rauhanvälittäjänä vain lyhyen aikaa, sillä hän menehtyi vain muutaman kuukauden kuluttua tehtävänsä aloittamisesta. Tämä traaginen tapahtuma seisautti rauhanneuvottelut, ja vaikka YK:sta nimitettiinkin myöhemmin Tuomiojalle seuraaja, oli neuvotteluissa Tuomiojan aikana vallinnut momentum menetetty, eikä uusi välittäjä onnistunut enää löytämään yhteisesti sovittavalle ratkaisulle pohjaa.
Kyproksen kiistaa ja saarella toteutettuja rauhanhankkeita on tutkittu runsaasti ja usean tieteenalan piirissä. Aiheen tiimoilla käytävä tieteellinen keskustelu on kuluneiden vuosikymmenten saatossa monipuolistunut, ja perinteisten historian ja yhteiskunnan laajakuvaa katsovien tutkimusnäkökulmien rinnalle ovat nousseet myös paikallisyhteisöjen ja yksittäisten toimijoiden perspektiivit. Tutkimuskentän monipuolistumisesta ja uusien näkökulmien tunnustetusta tutkimuksellisesta lisäarvosta huolimatta Kyproksen tapahtumien ytimessä vaikuttaneen Sakari Tuomiojan rauhanvälitystehtävä ja hänen versionsa vuoden 1964 tapahtumista on jäänyt toistaiseksi marginaaliin.
Näistä lähtökohdista tämän työn tarkoitukseksi muodostui Kyproksen kriisin sekä sen yhteiskunnallisen ja institutionaalisen ympäristön tarkastelu Sakari Tuomiojan rauhanvälitystehtävän kautta. Lähestymistapana käytettiin mikrohistoriaa, jonka ytimessä on ajatus siitä, että pientä ja erityistä tutkimalla voidaan paljastaa laajemmasta ilmiötasosta jotakin uutta ja empiirisen historiatutkimuksen sivuuttamaa. Tuomiojan laatimista dokumenteista ja Kyproksen kiistaa käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta haettiin vastauksia siihen, miltä rauhanvälitystehtävän konteksti näyttäytyi Tuomiojan silmin, miten rauhanvälittäjän valinnasta päätettiin, ja millaisia käsityksiä ja odotuksia eri tahot liittivät rauhanvälitystehtävään ja YK:n rauhanvälittäjään.
Tutkimus paljasti, että Tuomiojan valinta YK:ssa rauhanvälittäjäksi oli karsintamenettelyn tulos. Tuomiojan poliittinen riippumattomuus nähtiin hänen henkilökohtaisena puutteenaan, koska kukin valintaprosessiin osallistunut taho olisi halunnut rauhanvälittäjäksi henkilön, jonka näkemykset olisivat puoltaneet sen omia intressejä. Johtopäätökseksi muodostui, että rauhanvälityksen merkitys määrittyi välittäjän valintaprosessiin osallistuneiden Kyprokseen liittyvillä ambitioilla, ja että puolueettomuus oli YK:n päätöksenteossa poliittinen termi.
Suomen osalta Tuomiojan luovuttaminen YK:n rauhanvälittäjäksi havainnollisti, että 1960-luvun alkupuolella Suomen ulkoasiainhallinnossa tehtiin tärkeitä päätöksiä nopeasti, epämuodollisesti ja presidentin sisäpiirin kesken. Tuomiojan luovutusprosessin tarkka analysointi paljasti lisäksi Tuomiojan vaikutusmahdollisuuksien raamit ulkoministeriössä. Lopuksi Tuomiojan ’’sosiaalisen minuuden’’ analysointi osoitti, että Tuomioja oli rauhanvälittäjänä tunnollinen idealisti, joka pyrki löytämään Kyproksen tilanteeseen kompromissin hakemalla toimiinsa vipuvoimaa itseään suuremmista yhteiskunnallisista voimista. Tämän lisäksi tutkimus osoitti, että paljon tutkittujen Kyproksen kiistan ja Suomen 1960-luvun ulkopolitiikan aihepiirien tiimoilla on yhä tilaa uusille tulkinnoille.
Kyproksen saari itsenäistyi Iso-Britannian siirtomaavallasta vuonna 1960 ja ajautui jo vuoden 1963 lopussa perustuslailliseen kriisiin. Kriisiä syvensi saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen kansanosien välinen etninen vastakkainasettelu, ja tilanne kärjistyi vuosien 1963–1964 vaihteessa kansanosien välisiksi aseellisiksi välienselvittelyiksi. Kyproksen sisäpoliittisista erimielisyyksistä alkunsa saanut kriisi uhkasi ajaa Nato-maat Kreikan ja Turkin keskinäiseen sodankäyntiin. Tilanne näyttäytyi uhkaavana myös sen sivustaseuraajille, sillä alueellisen kriisin pelättiin johtavan laajempialaiseen kylmän sodan selkkaukseen itäisellä Välimerellä.
YK käynnisti vuoden 1964 keväällä Kyproksen kriisin rauhoittamiseen tähtäävän väliintulon, joka käsitti kansainvälisten rauhanturvajoukkojen ja puolueettoman rauhanvälittäjän lähettämisen saarelle. Rauhanvälittäjäksi valittiin suomalainen Sakari Tuomioja, joka oli valituksi tullessaan ensimmäinen YK:n korkeisiin ja näkyviin virka-asemiin edennyt suomalainen. Tuomioja ehti toimia rauhanvälittäjänä vain lyhyen aikaa, sillä hän menehtyi vain muutaman kuukauden kuluttua tehtävänsä aloittamisesta. Tämä traaginen tapahtuma seisautti rauhanneuvottelut, ja vaikka YK:sta nimitettiinkin myöhemmin Tuomiojalle seuraaja, oli neuvotteluissa Tuomiojan aikana vallinnut momentum menetetty, eikä uusi välittäjä onnistunut enää löytämään yhteisesti sovittavalle ratkaisulle pohjaa.
Kyproksen kiistaa ja saarella toteutettuja rauhanhankkeita on tutkittu runsaasti ja usean tieteenalan piirissä. Aiheen tiimoilla käytävä tieteellinen keskustelu on kuluneiden vuosikymmenten saatossa monipuolistunut, ja perinteisten historian ja yhteiskunnan laajakuvaa katsovien tutkimusnäkökulmien rinnalle ovat nousseet myös paikallisyhteisöjen ja yksittäisten toimijoiden perspektiivit. Tutkimuskentän monipuolistumisesta ja uusien näkökulmien tunnustetusta tutkimuksellisesta lisäarvosta huolimatta Kyproksen tapahtumien ytimessä vaikuttaneen Sakari Tuomiojan rauhanvälitystehtävä ja hänen versionsa vuoden 1964 tapahtumista on jäänyt toistaiseksi marginaaliin.
Näistä lähtökohdista tämän työn tarkoitukseksi muodostui Kyproksen kriisin sekä sen yhteiskunnallisen ja institutionaalisen ympäristön tarkastelu Sakari Tuomiojan rauhanvälitystehtävän kautta. Lähestymistapana käytettiin mikrohistoriaa, jonka ytimessä on ajatus siitä, että pientä ja erityistä tutkimalla voidaan paljastaa laajemmasta ilmiötasosta jotakin uutta ja empiirisen historiatutkimuksen sivuuttamaa. Tuomiojan laatimista dokumenteista ja Kyproksen kiistaa käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta haettiin vastauksia siihen, miltä rauhanvälitystehtävän konteksti näyttäytyi Tuomiojan silmin, miten rauhanvälittäjän valinnasta päätettiin, ja millaisia käsityksiä ja odotuksia eri tahot liittivät rauhanvälitystehtävään ja YK:n rauhanvälittäjään.
Tutkimus paljasti, että Tuomiojan valinta YK:ssa rauhanvälittäjäksi oli karsintamenettelyn tulos. Tuomiojan poliittinen riippumattomuus nähtiin hänen henkilökohtaisena puutteenaan, koska kukin valintaprosessiin osallistunut taho olisi halunnut rauhanvälittäjäksi henkilön, jonka näkemykset olisivat puoltaneet sen omia intressejä. Johtopäätökseksi muodostui, että rauhanvälityksen merkitys määrittyi välittäjän valintaprosessiin osallistuneiden Kyprokseen liittyvillä ambitioilla, ja että puolueettomuus oli YK:n päätöksenteossa poliittinen termi.
Suomen osalta Tuomiojan luovuttaminen YK:n rauhanvälittäjäksi havainnollisti, että 1960-luvun alkupuolella Suomen ulkoasiainhallinnossa tehtiin tärkeitä päätöksiä nopeasti, epämuodollisesti ja presidentin sisäpiirin kesken. Tuomiojan luovutusprosessin tarkka analysointi paljasti lisäksi Tuomiojan vaikutusmahdollisuuksien raamit ulkoministeriössä. Lopuksi Tuomiojan ’’sosiaalisen minuuden’’ analysointi osoitti, että Tuomioja oli rauhanvälittäjänä tunnollinen idealisti, joka pyrki löytämään Kyproksen tilanteeseen kompromissin hakemalla toimiinsa vipuvoimaa itseään suuremmista yhteiskunnallisista voimista. Tämän lisäksi tutkimus osoitti, että paljon tutkittujen Kyproksen kiistan ja Suomen 1960-luvun ulkopolitiikan aihepiirien tiimoilla on yhä tilaa uusille tulkinnoille.