Mediakasvatuksella postnormaalin ajan identiteettiin

Abstract

Globaali maailma avautuu kasvattajalle entistä hyperkonnektivoituneempana systeemisenä kokonaisuutena ajassa, jota nimitämme postmoderniksi. Mitä on postmoderni ja mitä se merkitsee kasvatuksen kontekstissa? Kasvatus on olemukseltaan aina tulevaisuuteen suuntautuvia ja orientoivia tekoja. Kasvattajalta edellytetään näin futurologista tietoa siitä, millaiseen tulevaisuuteen hän kasvatettaviaan luotsaa. Kasvatus itsessäänkin osaltaan rakentaa – tietoisesti tai tiedostamattaan – tulevaisuutta, joka lopulta aktualisoituu kaikista vaihtoehtoisista tulevaisuuksista kasvatettavien elettäväksi.

Keskeisenä kysymyksenä ja lähtökohtana on hahmotella post-postmodernia tulevaisuutta, joka näyttää avautuvan postnormaaliksi nimetyssä ajassa todellisuuden kerrostuessa yhä voimakkaammin reaalisen lisäksi virtuaaliseen päällekkäis- tai rinnakkaistodellisuuteen, missä normaalin käsite vaikuttaa liudentuvan ja liukenevan merkityksettömäksi yhtenäiskulttuurien hajaantuessa yhä voimakkaammin kuvitteellisiin yhteisöihin ja virtuaalisiin heimoihin, jotka löyhästi ja hetkellisesti ankkuroivat yhä kirjavoituvampaa ja globalisaatiossa ajelehtivaa identiteettien spektriä.

Tutkielma sisältää kolme tutkintalinjaa: ensiksi mediakasvatuksellisen, joka pyrkii nostamaan postmodernin median ilmiöitä kasvatukselliseen tietoisuuteen, toiseksi epistemologinen kerros keskittyen postmodernin ajan jälkistrukturalistiseen tietoteoriaan pirstaloituvassa mediaympäristössä ja kolmantena edellämainittuihin vahvasti nojaava identiteetin rakentumisen ongelma modernille tyypillisten paikallisten ja pysyvien kulttuuristen ankkurien irtautumisen ja hajoamisen myötä globalisaation pluralisoimiin ylikansallisiin digitaalisiin verkostoihin postmodernissa.

Medioitunut yhteiskunta tarvitsee ubiikistuvan, eli kaikkialle internetin rihmastoissa levittäytyvän informaatioteknologian kehityksen rinnalle uudenlaisia lukutaidon elementtejä – hybridilukutaitoa virtuaalisen mediaympäristön sulautuessa reaalitodellisuuden kanssa simulakrumiksi, jossa reaalitodellisuuden ja keinotekoisen rajaa on enää mahdotonta erottaa ja jossa tietoon liittyvä totuuden kriteeri on yhä hankalammin tavoitettavissa erilaisten median tuottamien vääristymien aiheuttamissa anomalioissa ja totuudenjälkeisenä kuvatussa ajassa ilmiöineen ja seurauksineen.

Mitä ovat välttämättömät ja riittävät ehdot, joilla kasvatustiede voi säilyttää asemansa kognitiivisena auktoriteettina kaupallistuneessa ubiikkiyhteiskunnassa, osallistua kasvatuksen keinoin yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen ja opettaa postnormaalissa ajassa ajelehtiville identiteetin ankkureita etsiville navigointitaitoja virtuaalitodellisuuden postnormaaleissa mediahetteiköissä?

The global world presents itself to educators as ever more hyperconnected systemic entirety in a time we describe as post-modern. What is the post-modern and what kind of impact does it make on education? The essence of education is allways future oriented in its nature and acts. Educators are expected to possess futurological knowledge on what kind of future the learners are being piloted towards. The education process itself – consciously or unconciously – plays a part in the construction of the future that eventually actualizes itself from all the alternative futures to be lived by the learners.

The key problem and premis of this study is to trace out the characterics of the post-post-modern future, future after post-modern, that has in some studies been named as the post-normal era where the physical reality is increasingly overlapping with the virtual reality. The concept of normality appears to fade and dissolve into insignificance as the uniformity of the modern culture disintegrates into imaginary communities and tribes in virtual reality that very loosely and temporarily anchor the pluralizing spectrum of the identities drifting in the globalized reality.

This study consists of three lines of inquiry: first, the media educational with an attempt to bring present phenomena in media to the attention of education sciences; second, the epistemological layer concentrates on the post structural theory of media ecosystems of the post-modern era and the third theme researches the problems in constructing identities now that the grounds for anchoring are no longer as solid and stable as they were in the modern era, and the identities drift in the vast plurality of supranational digital networks.

Society, intertwined with media that is in constant technical development and ubiquitously spreading itself in the mycelium of the internet, forces education to seek for new tools of media literacy as the media environment amalgamates with the physical reality to simulacrum, where the distinction between real and artificial becomes impossible, thus the criteria of truth in knowledge becomes more intractable due to various biases, distortions and phenomena in the media and the present era described as the post-truth.

This study is scanning for essential and adequate conditions for education as science to maintain its status as a cognitive authority in the commercialized ubiquitos society, take active part with educational means in the work of creation of the shared future and to educate navigational competencies for those drifting in search of identities in the virtual quagmires of the post-normal media.