Etnografinen tutkimus 1.-luokkalaisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta koulupolun alussa

Abstract

Tässä etnografisessa tapaustutkimuksessa havainnoin, tarkastelin ja kuvasin mahdollisimman tarkasti yhden 1.-luokan oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta koulupolun alkuvaiheessa. Tarkastelun keskiössä ei ollut ainoastaan oppituntikonteksti, vaan kouluympäristö kokonaisuudessaan. Tavoitteenani oli laskeutua mahdollisimman lähelle oppilaiden omaa kokemusmaailmaa ja luoda lapsilähtöinen ja autenttinen kuvaus oppilaiden vertaissuhteissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Kuvauksen avulla pyrin tekemään koulun pienimpien oppilaiden kokemusmaailmaa ja kommunikointitapoja näkyviksi, ja pohtimaan niiden ymmärtämisen ja tulkitsemisen merkityksiä oppilaiden itsensä ja opettajan työn kannalta. Tutkimusta suunnitellessani ja toteuttaessani, kantavana ajatuksena oli, että ymmärtääkseen kokonaisvaltaisesti oppilaiden ajatusmaailmaa, mielenkiinnonkohteita sekä tapaa kommunikoida – ja siten kehittääkseen oppilastuntemustaan, asiantuntijuuttaan ja toimintatapojaan – opettajan olisi tärkeää olla aidosti kiinnostunut oppilaistaan muutoinkin, kuin oppituntien viitekehyksessä. Toteutin aineistonkeruun havainnoimalla oppilaita erilaisissa koulupäivän aikaisissa tilanteissa sekä ryhmätasolla että kahdenvälisellä tasolla. Keräsin tapahtumista päiväkirjamaisia muistiinpanoja, jotka analysoin tapahtumakuvauksen keinoin. Kahdenvälisen tason havainnointiin käytin myös PIOT-havainnointityökalua (Wang, Kajamies, Hurme, Kinos, & Palonen 2018). Lisäksi teetin oppilailla itsearviointilomakkeet koskien heidän omia näkemyksiään ja kokemuksiaan oppituntien kulusta vuorovaikutuksellisesta näkökulmasta. Havaintojeni perusteella 1.-luokkalaiset eivät vielä koulupolkunsa alussa ole välttämättä muodostaneet intensiivisiä kaveriklikkejä, ja näkyvin sosiaalinen jakautuminen ryhmän sisällä on karkea jakautuminen tyttöihin ja poikiin. Havainnoimani luokan oppilaat olivat avoimia ja tasapuolisia toisiaan kohtaan, niin ”hyvässä” kuin ”pahassa”: oppilaat kantelivat toisistaan opettajalle riippumatta siitä, kuka teki ja mitä, välituntipeleihin ja leikkeihin pääsi kuka tahansa halutessaan mukaan ja kiusanteon tai härnäämisen kohteeksi saattoi joutua kuka tahansa merkittävien sosiaalisten hierarkioiden ja statusten puuttuessa. Opettajalle tällainen sosiaalisesti rakentumaton asetelma tarjoaa hyvän alustan oppilaiden ryhmäyttämiselle ja koheesion luomiselle, oppilaiden sosioemotionaalisten taitojen harjoituttamiselle sekä turvallisen oppimisympäristön rakentamiselle. Oppilaiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisten suhteiden ymmärtäminen vaikuttaisi myös olevan eduksi erilaisten oppilaiden välisten konfliktien ratkaisemisessa. Opettajan sensitiivisyys ja aito kiinnostus oppilaita ja työtään kohtaan on tärkeää. Olennainen osa opettajan työtä on pysyä ajan hermolla ja pyrkiä parhaansa mukaan ymmärtämään oman aikansa lapsia.