Velkojien suojaaminen saneerausohjelman pakkovahvistamistilanteissa : Yrityssaneerauslain kehittäminen direktiivin (EU) 2019/1023 perusteella
Lehto, Merete (2021-06-04)
Velkojien suojaaminen saneerausohjelman pakkovahvistamistilanteissa : Yrityssaneerauslain kehittäminen direktiivin (EU) 2019/1023 perusteella
Lehto, Merete
(04.06.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021070140739
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021070140739
Tiivistelmä
Tutkielman kohteena on saneerausohjelman pakkovahvistaminen eli tuomioistuimen harkinnan perusteella vahvistettava saneerausohjelma, jota velkojien enemmistö ei ole kannattanut. Koska pakkovahvistaminen ei perustu velkojien tahdolle, vaan tuomioistuimen päätösvallalle, erityistä painoarvoa pakkovahvistamisessa on annettava erimielisten velkojien suojaamiselle sekä velkojien enemmistön edun toteuttamiselle. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, kuinka velkojien suojan toteutumista arvioidaan pakkovahvistamisessa menettelyn oikeutuksen, velkojien ryhmittelyn sekä velkojien etua koskevan testin avulla. Tutkielman toisena tavoitteena on eritellä, millä tavalla velkojille voidaan kohtuullisella tavalla jakaa suorituksia saneerausohjelman perusteella, kun kyseessä on saneerausohjelman pakkovahvistaminen.
Tutkimuskysymyksen taustalla vaikuttavat Euroopan unionin direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä (EU) 2019/1023 sekä Yhdysvalloissa esitetty saneerauslainsäädännön uudistus. EU:n direktiivi aiheuttaa kansalliseen oikeuteemme muutostarvetta myös pakkovahvistamisen osalta. Erityisesti muutostarvetta yrityssaneerauslakiin direktiivin perusteella aiheuttavat direktiivissä esitelty velkojien etua koskeva testi ja velallisen elinkelpoisuutta mittaava testi. Lisäksi direktiivin perusteella ohjelmasta muodostuvat suoritukset tulee jakaa velkojille joko yhdysvaltalaiseen oikeuteen perustu-van absoluuttisen prioriteettisäännön tai uuden, vaikutuksiltaan tuntemattoman relatiivisen prioriteettisäännön perusteella. Tutkielmassa analysoidaan yrityssaneerauslain voimassa olevan sisällön suhdetta direktiivissä esitettyihin säädöksiin, sekä tutkitaan säädösten eriäväisyyksistä sisällön ja tavoitteiden osalta aiheutuvaa muutostarvetta de lege ferenda. Tutkielman pääasiallisena metodina toimii lainoppi.
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan esittää, että velkojien suojan toteutumista arvioidaan pakkovahvistamisessa osittain ristiriitaisin menetelmin eikä vahvistamismekanismin erilaisuutta suhteessa enemmistön päätöksentekoon tunnisteta riittävästi. Pakkovahvistamisella voidaan välttää parhaimmassa tapauksessa elinkelpoisen velallisen konkurssi ja velkavastuuta saadaan tehokkaalla tavalla toteutettua, mikä puolestaan hyödyttää velkojien enemmistöä. Kohtuullisen maksunsaantijärjestyksen osalta tutkielma osoittaa, että direktiivin esittelemät absoluuttinen ja relatiivinen prioriteettisääntö ovat osin ongelmallisia, minkä vuoksi tutkielmassa suhtaudutaan pidättyväisesti sääntöjen implementointiin yrityssaneerauslakiin. Sen sijaan kehittämällä yrityssaneerauslakiin jo sisältyvää ehdottoman etuoikeuden periaatetta voitaisiin lisätä oikeusvarmuutta ja taata velkojien suojan toteutuminen tehokkaasti. Velkojien suojan toteutumisen kannalta tutkielma osoittaa, että osapuolten vaikutusmahdollisuuksia kasvattamiselle on tarvetta. Tutkielma osoittaa myös epäkohdan velkojien pakottamisen suhteessa velallisyrityksen omistuksen pysyvyyteen.
Tutkimuskysymyksen taustalla vaikuttavat Euroopan unionin direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä (EU) 2019/1023 sekä Yhdysvalloissa esitetty saneerauslainsäädännön uudistus. EU:n direktiivi aiheuttaa kansalliseen oikeuteemme muutostarvetta myös pakkovahvistamisen osalta. Erityisesti muutostarvetta yrityssaneerauslakiin direktiivin perusteella aiheuttavat direktiivissä esitelty velkojien etua koskeva testi ja velallisen elinkelpoisuutta mittaava testi. Lisäksi direktiivin perusteella ohjelmasta muodostuvat suoritukset tulee jakaa velkojille joko yhdysvaltalaiseen oikeuteen perustu-van absoluuttisen prioriteettisäännön tai uuden, vaikutuksiltaan tuntemattoman relatiivisen prioriteettisäännön perusteella. Tutkielmassa analysoidaan yrityssaneerauslain voimassa olevan sisällön suhdetta direktiivissä esitettyihin säädöksiin, sekä tutkitaan säädösten eriäväisyyksistä sisällön ja tavoitteiden osalta aiheutuvaa muutostarvetta de lege ferenda. Tutkielman pääasiallisena metodina toimii lainoppi.
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan esittää, että velkojien suojan toteutumista arvioidaan pakkovahvistamisessa osittain ristiriitaisin menetelmin eikä vahvistamismekanismin erilaisuutta suhteessa enemmistön päätöksentekoon tunnisteta riittävästi. Pakkovahvistamisella voidaan välttää parhaimmassa tapauksessa elinkelpoisen velallisen konkurssi ja velkavastuuta saadaan tehokkaalla tavalla toteutettua, mikä puolestaan hyödyttää velkojien enemmistöä. Kohtuullisen maksunsaantijärjestyksen osalta tutkielma osoittaa, että direktiivin esittelemät absoluuttinen ja relatiivinen prioriteettisääntö ovat osin ongelmallisia, minkä vuoksi tutkielmassa suhtaudutaan pidättyväisesti sääntöjen implementointiin yrityssaneerauslakiin. Sen sijaan kehittämällä yrityssaneerauslakiin jo sisältyvää ehdottoman etuoikeuden periaatetta voitaisiin lisätä oikeusvarmuutta ja taata velkojien suojan toteutuminen tehokkaasti. Velkojien suojan toteutumisen kannalta tutkielma osoittaa, että osapuolten vaikutusmahdollisuuksia kasvattamiselle on tarvetta. Tutkielma osoittaa myös epäkohdan velkojien pakottamisen suhteessa velallisyrityksen omistuksen pysyvyyteen.