Rikosten yksiköiminen lähisuhteessa tehtävissä pahoinpitelyrikoksissa

Abstract

Tutkielman aiheena on rikosten yksiköiminen lähisuhteessa tehtävissä pahoinpitelyrikoksissa. Tutkimuskysymys on se, miten lähisuhdeväkivallan erityispiirteet vaikuttavat lähisuhteessa tehtävien pahoinpitelyrikosten yksiköimiseen. Yksiköimisen kannalta keskeisimpiä näistä erityispiirteistä ovat väkivallan jatkuvuus ja siihen liittyvä tekojen heikko yksilöitävyys.

Tutkielma on rikoslainopillinen tutkimus. Pääpaino on tulkitsemisessa ja siten käytännöllisessä lainopissa, ja tutkielmassa pyritään antamaan tulkintasuositus siitä, miten lähisuhteessa tehtävät pahoinpitelyrikokset tulisi yksiköidä. Tutkimuskysymykseen vastataan virallislähteiden, oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön avulla. Oikeuskirjallisuudesta keskeisiä lähteitä ovat yksiköimistä käsittelevät teokset kuten Koskisen Yksitekoisesta rikosten yhtymisestä erityisesti silmällä pitäen ideaali- ja reaalikonkurenssin erottelua (1973) ja Koposen artikkelit Teon identiteetistä rikos- ja prosessioikeudessa (2015) ja Yksi vai useita rikoksia – rikosten yhtymisestä (2015) sekä yleiset rikosoikeudelliset teokset kuten Tapanin, Tolvasen ja Hyttisen Rikosoikeuden yleinen osa: Vastuuoppi (2019) ja Korkka-Knutsin, Heleniuksen ja Fränden Yleinen rikosoikeus (2020). Oikeuskäytäntö koostuu pääasiassa korkeimman oikeuden rikosten yksiköimistä koskevista ratkaisuista sekä hovioikeuksien ratkaisuista, jotka koskevat toistuvaa väkivaltaa sisältäviä lähisuhteessa tehtyjä pahoinpitelyrikoksia.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä kehittynyt luonnollinen katsontakanta soveltuu hyvin huonosti lähisuhteessa tehtävien pahoinpitelyrikosten yksiköimiseen. Oikeuskirjallisuudessa vallitseva kanta onkin, että lähisuhteessa tehdyt pahoinpitelyrikokset voidaan yleensä yksiköidä laajasti. Perusteena ovat niin sanotut reaaliset argumentit eli tekojen heikko yksilöitävyys. Oikeuskäytäntö taas on hajanaisempaa. Tutkielman hovioikeusaineiston niissä ratkaisuissa, joissa yksiköimistä on käsitelty, on argumentoitu luonnollisella katsontakannalla, mutta osassa ratkaisuista yksiköiminen on kuitenkin perustunut pääasiassa reaalisiin argumentteihin. Lähisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluva jatkuvuus tulisi tunnistaa oikeuskäytännössä paremmin, ja yksiköimisen näkökulmasta se merkitsee sitä, että heikosti yksilöitävissä olevat teot tulisi yleensä yksiköidä laajasti yhdeksi rikokseksi.