Velkakonversio legaalissa yrityssaneerausmenettelyssä direktiivin (EU) 2019/1023 perusteella
Karhu, Emilia (2021-09-20)
Velkakonversio legaalissa yrityssaneerausmenettelyssä direktiivin (EU) 2019/1023 perusteella
(20.09.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021092347012
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021092347012
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on velkakonversio (dept-to-equity swap), jonka nojalla velkojan saatava voidaan muuntaa tai vaihtaa yhtiön omaksi pääomaksi. Yrityssaneerauslain systematiikassa ei tunnisteta rahoitusteorian mukaista maksunsaantijärjestystä eli velkasijoitusten senioriteettia suhteessa oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin, minkä seurauksena saneerausvelallisen omistuksessa ei tapahdu muutoksia, vaikka paremmalla etusijalla olevan velkojan saatavia leikattaisiin. Osakkeenomistajan residuaaliasemasta poikkeaminen on ongelmallista etenkin yritysrahoituksen kansainvälistymisen myötä ulkomaisten sijoittajien näkökulmasta.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä selvennetään, miten velkakonversio voidaan nykyisen lainsäädäntökehikon puitteissa toteuttaa. Tutkielman jälkimmäisessä osassa pyritään selvittämään, millaista liikkumavaraa ja vaihtoehtoja Euroopan unionin direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä (EU) 2019/1023 antaa, jos velkakonversiosta säädettäisiin YrSanL 44 §:n velkajärjestelykeinona. Tutkielmassa osoitetaan, että direktiivin 12 artikla sisältää olettaman, jonka mukaan velallisen ja velkojien välisessä suhteessa tulisi soveltaa rahoitusteorian mukaista maksunsaantijärjestystä. Vaikuttakin siltä, että yrityssaneerauslaki on tältä osin ristiriidassa direktiivin kanssa. Toisekseen direktiivin resitaaleissa selkeästi esitetään velkakonversion käyttöönottoa, vaikka direktiivistä ei ole johdettavissa pakottavia harmonisointivelvoitteita.
Tutkielmassa todetaan, että artiklojen 9–11 implementoinnilla mahdollistettaisiin velkakonversion toteuttaminen vastoin osakkeenomistajien tahtoa suuryritysten sekä julkisesti noteerattujen yhtiöiden kohdalla. Tutkielman tarkastelunäkökulmaksi on valittu tuomioistuimelle laajemman harkintavallan mahdollistava relatiivinen prioriteettisääntö, jolla on merkitystä etenkin vastoin osakkeenomistajien suostumusta toteuttavien velkakonversioiden ja velkojaryhmiä koskevien pakkovahvistamistilanteiden näkökulmasta. Osakkeenomistajat voivat relatiivisen prioriteettisäännön nojalla säilyttää osakepääomansa joko kokonaan tai osittain velkojien vastustuksesta huolimatta, kun saneerauslisä jaetaan eri tavalla. Tutkielmassa nostetaan esiin pakkovahvistamisen edellytyksenä oleva asianosaisten äänestysryhmien vähimmäiskannatus, jota olisi tarpeen nostaa, mikäli relatiivista prioriteettisääntöä sovellettaisiin. Tutkielmassa tarkastellun perusteella todetaan myös, että viimesijaisille velkojille voitaisiin antaa mahdollisuus velkakonversioon optio-oikeuden kautta.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä selvennetään, miten velkakonversio voidaan nykyisen lainsäädäntökehikon puitteissa toteuttaa. Tutkielman jälkimmäisessä osassa pyritään selvittämään, millaista liikkumavaraa ja vaihtoehtoja Euroopan unionin direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä (EU) 2019/1023 antaa, jos velkakonversiosta säädettäisiin YrSanL 44 §:n velkajärjestelykeinona. Tutkielmassa osoitetaan, että direktiivin 12 artikla sisältää olettaman, jonka mukaan velallisen ja velkojien välisessä suhteessa tulisi soveltaa rahoitusteorian mukaista maksunsaantijärjestystä. Vaikuttakin siltä, että yrityssaneerauslaki on tältä osin ristiriidassa direktiivin kanssa. Toisekseen direktiivin resitaaleissa selkeästi esitetään velkakonversion käyttöönottoa, vaikka direktiivistä ei ole johdettavissa pakottavia harmonisointivelvoitteita.
Tutkielmassa todetaan, että artiklojen 9–11 implementoinnilla mahdollistettaisiin velkakonversion toteuttaminen vastoin osakkeenomistajien tahtoa suuryritysten sekä julkisesti noteerattujen yhtiöiden kohdalla. Tutkielman tarkastelunäkökulmaksi on valittu tuomioistuimelle laajemman harkintavallan mahdollistava relatiivinen prioriteettisääntö, jolla on merkitystä etenkin vastoin osakkeenomistajien suostumusta toteuttavien velkakonversioiden ja velkojaryhmiä koskevien pakkovahvistamistilanteiden näkökulmasta. Osakkeenomistajat voivat relatiivisen prioriteettisäännön nojalla säilyttää osakepääomansa joko kokonaan tai osittain velkojien vastustuksesta huolimatta, kun saneerauslisä jaetaan eri tavalla. Tutkielmassa nostetaan esiin pakkovahvistamisen edellytyksenä oleva asianosaisten äänestysryhmien vähimmäiskannatus, jota olisi tarpeen nostaa, mikäli relatiivista prioriteettisääntöä sovellettaisiin. Tutkielmassa tarkastellun perusteella todetaan myös, että viimesijaisille velkojille voitaisiin antaa mahdollisuus velkakonversioon optio-oikeuden kautta.