Amyotrofista lateraaliskleroosia sairastavien henkilöiden kommunikaatiotehokkuus ja elämänlaatu
Järvinen, Silva (2021-11-05)
Amyotrofista lateraaliskleroosia sairastavien henkilöiden kommunikaatiotehokkuus ja elämänlaatu
Järvinen, Silva
(05.11.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021111956084
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021111956084
Tiivistelmä
Amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS) on etenevä neurologinen sairaus, joka rappeuttaa tahdonalaisia
lihaksia. Tauti vaikuttaa myös puheen tuottoon osallistuviin lihaksiin, mikä heikentää ALS-potilaiden
puhe- ja kommunikointikykyä. Kommunikointikyky on yksi suurimmista elämänlaatuun vaikuttavista
tekijöistä ALS-potilailla, mutta varsinaiseen kommunikointiin vaikuttaa pelkän kyvykkyyden lisäksi
myös esimerkiksi kommunikoinnin tilanne ja tarkoitus. Kommunikointia ALS-taudissa voidaankin
tarkastella kokonaisvaltaisemmin kommunikaatiotehokkuuden kautta. Lisäksi kommunikointiin
vaikuttaa kommunikaatiokumppani, mikä puolestaan korostaa läheisten roolia ALS-taudissa. Tämän
tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaiseksi amyotrofista lateraaliskleroosia sairastavat henkilöt
kokevat kommunikaatiotehokkuutensa ja elämänlaatunsa ja onko näillä yhteyttä toisiinsa. Lisäksi
tutkimuksessa tarkasteltiin itse- ja läheisarvioinnin välisiä eroja kommunikaatiotehokkuudessa.
Tutkimus suoritettiin sähköisenä kyselytutkimuksena, johon osallistui yhdeksän ALS-potilasta.
Kommunikaatiotehokkuutta tutkittiin ALS-potilaille muokatun CETI-M-kyselyn (The Modified
Communication Effectiveness Index) avulla, jolla kerättiin itse- ja läheisarviot. Läheisarvio oli
käytettävissä kahden ALS-potilaan osalta. Elämänlaatua puolestaan tutkittiin ALS-potilaille
kohdennetun ALSSQOL-SF-kyselyn (Amyotrophic Lateral Sclerosis–Spesific Quality of Life–Short
Form) avulla. Tutkittavat jaettiin puhekyvyn, käsien toimintakyvyn ja liikkumiskyvyn pohjalta kahteen
ryhmään, joita käytettiin analysoinnin pohjana. Riittävän kommunikointikyvyn ryhmään sijoittuivat ne
tutkittavat, jotka pystyivät kommunikoimaan pääsääntöisesti puheella, ja heikon kommunikointikyvyn
ryhmään ne tutkittavat, jotka eivät pystyneet kommunikoimaan enää pääsääntöisesti puheella, vaan
käyttivät puheen rinnalla sitä tukevia ja korvaavia keinoja.
Tutkimuksen tulosten mukaan kommunikaatiotehokkuus vaihteli erittäin heikon ja melko tehokkaan
välillä. Laadullisessa tarkastelussa kommunikoinnin havaittiin olevan koko otoksen kohdalla
tehokkaampaa kommunikaatiotehokkuuskyselyn helpoissa kuin vaikeissa tilanteissa. Elämänlaatu
vaihteli heikon ja hyvän välillä, mutta laadullisesti tarkasteltuna elämänlaatu koettiin paremmaksi
heikon kommunikointikyvyn ryhmässä. ALS-potilaiden kommunikaatiotehokkuudella ja
elämänlaadulla ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä koko kyselyitä tarkasteltaessa.
Elämänlaatukyselyn hengellisyyden osa-alueen ja kommunikaatiotehokkuuden väliltä löytyi kuitenkin
tilastollisesti merkitsevä yhteys.
Tulokset ovat merkittävä katsaus ALS-potilaiden itsearvioituun kommunikaatiotehokkuuteen ja
elämänlaatuun, koska itsearviointien pohjalta on mahdollista tehdä havaintoja sekä kyselyiden
sopivuudesta kohderyhmälle että niiden sopivuudesta suomalaiseen kulttuuriin, mikä huomattiin
esimerkiksi hengellisyyden moniselitteisessä luonteessa. Itsearviointien hyödyntäminen sekä
tutkimuksessa että kliinisessä työssä on tärkeää, sillä niiden avulla ALS-potilaille kohdennettavia
tukitoimia voidaan suunnitella taudin kanssa elävien henkilöiden omaan kokemukseen perustuen.
lihaksia. Tauti vaikuttaa myös puheen tuottoon osallistuviin lihaksiin, mikä heikentää ALS-potilaiden
puhe- ja kommunikointikykyä. Kommunikointikyky on yksi suurimmista elämänlaatuun vaikuttavista
tekijöistä ALS-potilailla, mutta varsinaiseen kommunikointiin vaikuttaa pelkän kyvykkyyden lisäksi
myös esimerkiksi kommunikoinnin tilanne ja tarkoitus. Kommunikointia ALS-taudissa voidaankin
tarkastella kokonaisvaltaisemmin kommunikaatiotehokkuuden kautta. Lisäksi kommunikointiin
vaikuttaa kommunikaatiokumppani, mikä puolestaan korostaa läheisten roolia ALS-taudissa. Tämän
tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaiseksi amyotrofista lateraaliskleroosia sairastavat henkilöt
kokevat kommunikaatiotehokkuutensa ja elämänlaatunsa ja onko näillä yhteyttä toisiinsa. Lisäksi
tutkimuksessa tarkasteltiin itse- ja läheisarvioinnin välisiä eroja kommunikaatiotehokkuudessa.
Tutkimus suoritettiin sähköisenä kyselytutkimuksena, johon osallistui yhdeksän ALS-potilasta.
Kommunikaatiotehokkuutta tutkittiin ALS-potilaille muokatun CETI-M-kyselyn (The Modified
Communication Effectiveness Index) avulla, jolla kerättiin itse- ja läheisarviot. Läheisarvio oli
käytettävissä kahden ALS-potilaan osalta. Elämänlaatua puolestaan tutkittiin ALS-potilaille
kohdennetun ALSSQOL-SF-kyselyn (Amyotrophic Lateral Sclerosis–Spesific Quality of Life–Short
Form) avulla. Tutkittavat jaettiin puhekyvyn, käsien toimintakyvyn ja liikkumiskyvyn pohjalta kahteen
ryhmään, joita käytettiin analysoinnin pohjana. Riittävän kommunikointikyvyn ryhmään sijoittuivat ne
tutkittavat, jotka pystyivät kommunikoimaan pääsääntöisesti puheella, ja heikon kommunikointikyvyn
ryhmään ne tutkittavat, jotka eivät pystyneet kommunikoimaan enää pääsääntöisesti puheella, vaan
käyttivät puheen rinnalla sitä tukevia ja korvaavia keinoja.
Tutkimuksen tulosten mukaan kommunikaatiotehokkuus vaihteli erittäin heikon ja melko tehokkaan
välillä. Laadullisessa tarkastelussa kommunikoinnin havaittiin olevan koko otoksen kohdalla
tehokkaampaa kommunikaatiotehokkuuskyselyn helpoissa kuin vaikeissa tilanteissa. Elämänlaatu
vaihteli heikon ja hyvän välillä, mutta laadullisesti tarkasteltuna elämänlaatu koettiin paremmaksi
heikon kommunikointikyvyn ryhmässä. ALS-potilaiden kommunikaatiotehokkuudella ja
elämänlaadulla ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä koko kyselyitä tarkasteltaessa.
Elämänlaatukyselyn hengellisyyden osa-alueen ja kommunikaatiotehokkuuden väliltä löytyi kuitenkin
tilastollisesti merkitsevä yhteys.
Tulokset ovat merkittävä katsaus ALS-potilaiden itsearvioituun kommunikaatiotehokkuuteen ja
elämänlaatuun, koska itsearviointien pohjalta on mahdollista tehdä havaintoja sekä kyselyiden
sopivuudesta kohderyhmälle että niiden sopivuudesta suomalaiseen kulttuuriin, mikä huomattiin
esimerkiksi hengellisyyden moniselitteisessä luonteessa. Itsearviointien hyödyntäminen sekä
tutkimuksessa että kliinisessä työssä on tärkeää, sillä niiden avulla ALS-potilaille kohdennettavia
tukitoimia voidaan suunnitella taudin kanssa elävien henkilöiden omaan kokemukseen perustuen.