Tutkintavangin sijoittaminen poliisivankilaan: : poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat valvontaelinten kannanottojen valossa
Halonen, Johanna (2021-11-08)
Tutkintavangin sijoittaminen poliisivankilaan: : poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat valvontaelinten kannanottojen valossa
Halonen, Johanna
(08.11.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112957577
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112957577
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan kansallisen lainsäädännön mukaista poikkeuksellista järjestelyä, joka
mahdollistaa tutkintavangin passittamisen vangitsemisen jälkeen poliisivankilaan. Euroopan neuvoston
kidutuksen vastainen komitea (CPT) on vuodesta 1993 alkaen arvostellut poliisivankilajärjestelmää
ankarasti ja edellyttänyt säilyttämisvastuun siirtämistä kokonaisuudessaan Rikosseuraamuslaitokselle.
Vuonna 2014 komitea ilmoitti selonteossaan, että mikäli asiantilaa ei edelleenkään korjata, joutuu
komitea harkitsemaan turvautumista kidutusyleissopimuksen 10 artiklan mukaiseen
julkilausumamenettelyyn. Myös YK:n kidutuksen vastainen komitea (CAT) ja eduskunnan
oikeusasiamies (EOA) ovat toistuvasti suosittaneet järjestelyn täysimääräistä lopettamista.
Tutkielman tutkimuskysymykset ovat (1) mitkä ovat poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat
kansainvälisen sääntelyn ja valvontaelinten havaintojen valossa, (2) miten lainsäädäntöä on kehitetty
vastaamaan kansainvälistä sääntelyä ja valvontaelinten suosituksia ja (3) mikä merkitys CPT:n
valvontatyöllä on ollut sääntelyn kehittämisessä.
Tutkielman perusteella poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien olot ja oikeuksien toteutuminen
vaikuttaa olevan monessa suhteessa heikommalla tasolla vankeusrangaistusta suorittaviin vankeihin
nähden, mikä on ristiriidassa syyttömyysolettaman periaatteen ja rajoitusten minimointia koskevan
lähtökohdan kanssa. Lisäksi tutkintavankeja säilytetään edelleen ilman virikkeitä luonnonvalottomissa
ja wc-eriöttömissä selleissä. Tutkielman keskeinen havainto on, että edes olosuhteita parantamalla ja
toimintamahdollisuuksia lisäämällä ei ole mahdollista vaikuttaa siihen rakenteelliseen ja hallinnolliseen
epäkohtaan, joka syntyy, kun rikoksen tutkintavastuu ja vastuu tutkintavangin säilyttämisestä kohdentuu
samalle viranomaistaholle.
Vuonna 2019 tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:ä muutettiin siten, että lähtökohtaista enimmäisaikaa
tutkintavangin poliisivankilassa säilyttämiselle lyhennettiin seitsemään vuorokauteen. CPT:n
havaitsemiin epäkohtiin on puututtu myös useilla muilla lainsäädännön toimenpiteillä, kuten tutkinta-arestin ja tehostetun matkustuskiellon säätämisellä. Lisäksi vireillä on putkalain kokonaisuudistusta ja
tutkintavankeuslain kehittämistä koskevat hankkeet, jotka tähtäävät sääntelyn kehittämiseen siten, että
siinä huomioitaisiin paremmin ihmisoikeuselinten suositukset. Valmisteilla olevat muutokset ovat
tarpeen, sillä sääntely ei vielä toteutettujen uudistusten jälkeenkään vastaa valvontaelinten suosituksia.
Lainsäädännön kehitystyö on tältä osin kesken, ja ongelmakohtien korjaaminen edellyttää jatkossa
lainsäädännön kehittämisen ohella huomattavasti resursseja, jotta lainsäädännön noudattaminen olisi
tarvittavien muutosten jälkeen mahdollista, eivätkä uudistukset vaarantaisi esitutkinnan tehokasta
toteutumista.
Tutkielmasta ilmenee, että CPT:n yleisillä standardeilla ja maakohtaisilla suosituksilla on juridisesta
sitomattomuudestaan huolimatta merkittävää painoarvoa, sillä niihin viitataan vakiintuneesti
esimerkiksi kansallisessa lainvalmistelussa ja oikeuskäytännössä. Etenkin tutkintavankeuslakia
koskevien lainvalmisteluasiakirjojen osalta voidaan todeta olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus,
että lainsäädännön muutostarpeiden taustalla todetaan olevan muun ohella CPT:n esittämä arvostelu ja
suositukset.
mahdollistaa tutkintavangin passittamisen vangitsemisen jälkeen poliisivankilaan. Euroopan neuvoston
kidutuksen vastainen komitea (CPT) on vuodesta 1993 alkaen arvostellut poliisivankilajärjestelmää
ankarasti ja edellyttänyt säilyttämisvastuun siirtämistä kokonaisuudessaan Rikosseuraamuslaitokselle.
Vuonna 2014 komitea ilmoitti selonteossaan, että mikäli asiantilaa ei edelleenkään korjata, joutuu
komitea harkitsemaan turvautumista kidutusyleissopimuksen 10 artiklan mukaiseen
julkilausumamenettelyyn. Myös YK:n kidutuksen vastainen komitea (CAT) ja eduskunnan
oikeusasiamies (EOA) ovat toistuvasti suosittaneet järjestelyn täysimääräistä lopettamista.
Tutkielman tutkimuskysymykset ovat (1) mitkä ovat poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat
kansainvälisen sääntelyn ja valvontaelinten havaintojen valossa, (2) miten lainsäädäntöä on kehitetty
vastaamaan kansainvälistä sääntelyä ja valvontaelinten suosituksia ja (3) mikä merkitys CPT:n
valvontatyöllä on ollut sääntelyn kehittämisessä.
Tutkielman perusteella poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien olot ja oikeuksien toteutuminen
vaikuttaa olevan monessa suhteessa heikommalla tasolla vankeusrangaistusta suorittaviin vankeihin
nähden, mikä on ristiriidassa syyttömyysolettaman periaatteen ja rajoitusten minimointia koskevan
lähtökohdan kanssa. Lisäksi tutkintavankeja säilytetään edelleen ilman virikkeitä luonnonvalottomissa
ja wc-eriöttömissä selleissä. Tutkielman keskeinen havainto on, että edes olosuhteita parantamalla ja
toimintamahdollisuuksia lisäämällä ei ole mahdollista vaikuttaa siihen rakenteelliseen ja hallinnolliseen
epäkohtaan, joka syntyy, kun rikoksen tutkintavastuu ja vastuu tutkintavangin säilyttämisestä kohdentuu
samalle viranomaistaholle.
Vuonna 2019 tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:ä muutettiin siten, että lähtökohtaista enimmäisaikaa
tutkintavangin poliisivankilassa säilyttämiselle lyhennettiin seitsemään vuorokauteen. CPT:n
havaitsemiin epäkohtiin on puututtu myös useilla muilla lainsäädännön toimenpiteillä, kuten tutkinta-arestin ja tehostetun matkustuskiellon säätämisellä. Lisäksi vireillä on putkalain kokonaisuudistusta ja
tutkintavankeuslain kehittämistä koskevat hankkeet, jotka tähtäävät sääntelyn kehittämiseen siten, että
siinä huomioitaisiin paremmin ihmisoikeuselinten suositukset. Valmisteilla olevat muutokset ovat
tarpeen, sillä sääntely ei vielä toteutettujen uudistusten jälkeenkään vastaa valvontaelinten suosituksia.
Lainsäädännön kehitystyö on tältä osin kesken, ja ongelmakohtien korjaaminen edellyttää jatkossa
lainsäädännön kehittämisen ohella huomattavasti resursseja, jotta lainsäädännön noudattaminen olisi
tarvittavien muutosten jälkeen mahdollista, eivätkä uudistukset vaarantaisi esitutkinnan tehokasta
toteutumista.
Tutkielmasta ilmenee, että CPT:n yleisillä standardeilla ja maakohtaisilla suosituksilla on juridisesta
sitomattomuudestaan huolimatta merkittävää painoarvoa, sillä niihin viitataan vakiintuneesti
esimerkiksi kansallisessa lainvalmistelussa ja oikeuskäytännössä. Etenkin tutkintavankeuslakia
koskevien lainvalmisteluasiakirjojen osalta voidaan todeta olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus,
että lainsäädännön muutostarpeiden taustalla todetaan olevan muun ohella CPT:n esittämä arvostelu ja
suositukset.