Ideaaliuhrin konstruktio pahoinpitelyrikoksen moitearvostelussa : Analyysin kohteena korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö

Abstract

Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa oikeudelliselle päätöksenteolle luotua arvoperustaa voidaan pitää rangaistuksen langettamisen edellytyksenä, joka takaa riippumattoman, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen lainkäytön. Rikosoikeudellista päätöksentekoa ohjaa lisäksi pyrkimys neutraliteettiin, minkä myötä oikeutta on jaettava siihen katsomatta, minkälaisen ihmisen asiasta on kyse. Nils Christien vuonna 1986 luoma ideaaliuhrin konstruktio kuitenkin väittää, että ideaaliuhrin osatekijät täyttävä ja näin ideaaliseksi uhriksi identifioituva henkilö saa rikosprosessissa muita helpommin legitiimin uhrin aseman. Koska väite on kotimaisessa tutkimustraditiossa tutkimaton, on tutkielman tavoitteena täyttää tutkimusaukko ja vastata aiheesta käytävään uhrilähtöiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottamalla uutta tietoa. Tutkielma edustaa siis oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä suuntausta ja se luokitellaan laadulliseksi tutkimukseksi.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, vaikuttaako uhrin soveltuvuus ideaaliuhriksi pahoinpitelyteon moitearvosteluun. Tutkimusintressistä seuraa tavoite vastata jatkokysymyksiin siitä, millaisia mahdolliset vaikutukset ovat sekä mitkä oikeudelliset rakenteet ovat vaikuttamisen taustalla. Tutkimuksen aineistona toimivat viimeiseltä neljännesvuosisadalta korkeimman oikeuden sekä julkaistut että julkaisemattomat ratkaisut, joissa nimikkeenä on pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely. Tutkielma ilmentää tieteidenvälisyyttä ja sen myötä edustaa myös menetelmällistä pluralismia, mikä puolestaan tutkimusmenetelmän osalta tarkoittaa tyypittelyn ja lainopin vuoropuhelua. Tieteenfilosofiseksi suuntaukseksi on tutkimuskohteen johdosta omaksuttu realismi.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että vaikkei ideaaliuhrin konstruktio vaikuta lainkäytössä sellaisenaan, voidaan sen osatekijöiden katsoa sisältävän samoja arvostuksia, joita on omaksuttu oikeusjärjestelmämme normatiivisia arvovalintoja tehtäessä. Yhtäältä ideaaliuhrin osatekijöille on siis löytynyt lainsäädännöllistä tukea esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta, jolloin kyseisten seikkojen huomioiminen rangaistusharkinnassa on katsottava hyväksyttäväksi niiden ollessa sisäänkirjoitettuna rangaistuksen määräämistä koskeviin säännöksiin. Tällöin uhriin liittyvien seikkojen vaikutus teon moitearvosteluun ei muodosta jännitettä suhteessa lainkäyttöä turvaaviin takeisiin. Konstruktion voidaankin nähdä vaikuttavan pahoinpitelyteon moitearvosteluun pääasiassa sen osatekijöiden kautta, olivat ne sitten tyyppiin sisäänrakennettuja taikka tapauskohtaisesti havaittavissa. Toisaalta ideaaliuhrin konstruktion voidaan tutkimuksen perusteella katsoa saavan oikeuskäytännössä myös merkityssisältöjä, joilla ei ole oikeudellista pohjaa.

Ideaaliuhrin konstruktion suhde lainkäyttöön onkin tutkimuksen johdosta todettava monitahoiseksi. Johtopäätöksenä voidaan katsoa ideaaliuhrin konstruktion olevan jossain määrin normatisoitunut rangaistusharkintaamme, jolloin sen osatekijät vaikuttavat oikeudelliseen päätöksentekoon. Osatekijät vaikuttavat pitkälti konstruktion mukaisesti tehden uhrista tietyissä tilanteissa ideaalisemman, mikäli uhri soveltuu jonkin osatekijän osalta ideaaliuhriksi. Tämä ilmenee teon moitittavuuden lisääntymisenä. Vaikkei tutkimus anna syytä epäillä lainkäytön arvoperustan toteutumista, on moitearvostelun laajuus yhdistettynä tuomioistuimen kasvaneeseen harkintavaltaan kuitenkin katsottava ainakin jossain määrin ongelmalliseksi.