Tavanomaisia kotiaskareita vai ihmiskauppaa? Ihmiskaupan tunnusmerkistö pari- tai seurustelusuhteessa tapahtuneessa hyväksikäytössä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan rikoslain ihmiskauppasäännösten (RL 25 luku 3 § ja 3a §) tulkintaa ja soveltamista tuomioistuimissa tapauksissa, joissa asianomistaja ja vastaaja ovat olleet keskenään pari- tai seurustelusuhteessa ja tehdään havaintoja siitä, millaisia ihmiskaupan uhrit ovat tuomioistuinten perusteluiden valossa. Tutkimusaihetta lähestytään lainoppineen oikeusdogmaattisesta ja yhteiskuntatieteilijän empiirisestä näkökulmasta. Lainopillisessa osuudessa ihmiskauppanormien sisältöä ja niiden tulkintaa tarkastellaan oikeuslähteiden valossa. Empiirisessä osuudessa selvitetään, miten ihmiskauppanormeja on oikeuskäytännössä tosiasiassa tulkittu ja sovellettu.

Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tietopyynnöillä ja tutkimuslupahakemuksella kerätyistä käräjä- ja hovioikeuksien pääosin salaisista ihmiskauppatuomioista. Temaattisen analyysimenetelmän avulla tuomioiden perusteluosista tehdään havaintoja, joita käydään läpi tutkielman lainopillisen viitekehyksen kautta ja aiempiin ihmiskauppatutkimuksiin verraten.

Tutkielman tuloksena ilmeni, että rikoslain ihmiskauppanormeja sovelletaan oikeuskäytännössä eri tavoin riippuen siitä, oliko osapuolten pari- tai seurustelusuhde tuomioistuimen arvion mukaan tasavertainen eli ”normaali” vai valta-asetelmaltaan epätasa-arvoinen. Syyksilukevat tuomiot ihmiskaupasta tai törkeästä ihmiskaupasta annettiin vain tapauksissa, joissa uhri oli alaikäinen tai hyvin nuori, köyhä ja kouluttamaton ja kärsi aiemmin diagnosoiduista mielenterveysongelmista. Sen sijaan tasavertaiseksi katsotuissa pari- tai seurustelusuhteissa tapahtuneeseen hyväksikäyttöön ihmiskauppasäännöksiä ei sovellettu yhdessäkään tapauksessa. Tutkielmassa tämän todetaan johtuvan ainakin osittain siitä, ettei ”normaalissa” pari- tai seurustelusuhteessa tapahtunut hyväksikäyttö vastaa ennakkokäsityksiä ihmiskaupasta rikostyyppinä eikä hyväksikäytön kohteeksi joutunut suhteen toinen osapuoli mielikuvia ihmiskaupan stereotyyppisestä ideaaliuhrista.

Tutkielmassa havaittiin, etteivät rikoslain ihmiskauppanormit nykyisessä muodossaan onnistu suojaamaan niitä ihmiskaupan ”epätyypillisiä” uhreja, jotka ovat joutuneet tunnusmerkistön mukaisen tai sen kaltaisen hyväksikäytön kohteeksi pari- tai seurustelusuhteessa. Havaintojen perusteella tutkielmassa esitetään, että suostumuksesta säätäminen osana ihmiskaupan tunnusmerkistöä selkiyttäisi ja yhdenmukaistaisi ihmiskauppasäännösten soveltamista tuomioistuimissa ja ohjaisi oikeuskäytäntöä lainsäätäjän esitöissä tarkoittaman mukaiseksi. Suostumuksesta säätäminen ihmiskaupan tunnusmerkistössä myös parantaisi haavoittuvassa asemassa olevien rikoksen uhrien suojaa vähentämällä heidän elämäntilanteensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa merkitystä lain tulkinnassa.