Vihreyden retoriikka Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa
Liinanotko, Milja (2022-10-24)
Vihreyden retoriikka Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa
(24.10.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022102863650
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022102863650
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan retoriikan keinoin sitä, mitä ”vihreydellä” tarkoitetaan Euroopan unionin kontekstissa. Tutkielman aineistona käytetään Euroopan komission vihreän kehityksen ohjelmaa, sillä se toimii kehyksenä EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteille ja pitää sisällään ne toimet, jotka EU aikoo toteuttaa ollakseen ”vihreä”. Lisäksi aineistona hyödynnetään komission poliittisia suuntaviivoja vuosille 2019–2024 ja puheenjohtaja Ursula von der Leyenin unionin tila - puheita vuosilta 2020 ja 2021. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, millä keinoin Euroopan komissio on pyrkinyt argumentoimaan ja vakuuttamaan yleisönsä uudella ympäristöpoliittisella kehyksellään.
Tutkielman toteutus perustuu teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin, jossa sekä teoria että aineisto ohjaavat analyysin kulkua. Tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi on valikoitunut Chaïm Perelmanin (1996) uuden retoriikan argumentaatioteoria ja lisäksi analyysiosuudessa hyödynnetään Arja Jokisen (1999) retorisen analyysin keinoja. Retoriikalla pyritään vakuuttamaan yleisö esitetyistä väitteistä ja Perelmanin retoriikkateorian ja Jokisen näkemysten avulla on pyritty saamaan mahdollisimman kattava ja monipuolinen kuva siitä, miten komissio on argumentoinut vihreyden väitteitään.
Tutkielman lähtökohdat perustuvat siihen, ettei vihreydelle ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää ja sen katsotaan olevan käsitteenä ristiriitainen ja moniselitteinen. Tästä huolimatta vihreän kehityksen ohjelman myötä vihreydestä on tullut EU:lle uusi symboli, joka sisältää erilaisia näkemyksiä erityisesti ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Lisäksi vihreän kehityksen ohjelmaa koskeva aikaisempi tutkimus on kyseenalaistanut komission antamaa painoarvoa vihreän kehityksen ohjelmalle ja osoittanut, ettei vihreän kehityksen ohjelma edusta sellaista vallankumouksellista muutosta, kuin komissio on antanut ymmärtää.
Tutkielman johtopäätöksenä voidaan tiivistää, että argumentaatio pohjautuu ennen kaikkea järjelliseen päättelyyn, jossa hyödynnetään lukuja, prosentteja ja esitetään näkökulmat tosina. Vihreyden väitteitä painotettiin myös tuomalla esiin syy-seuraussuhteita, joiden avulla esitettiin toivotut tai ei-toivotut asiat seurauksina toimenpiteistä tai niiden puuttumisesta. Näitä toimenpiteitä sen sijaan konkretisoitiin havainnollistamisen tekniikalla. Lisäksi ohjelma esitettiin palveluksena kansalaisille ja sidosryhmille sekä heidän huoliensa tulkintana, vaikkakin sen kieli on epäonnistunut läpinäkyvyydessä, mikä heikentää sen varsinaista sisältöä ja vakuuttavuutta. Yleisesti ohjelman retoriikan pohjalta voidaan todeta, että EU:n vihreys merkitsee EU:n talouden muokkaamista kilpailukykyisemmäksi ja innovaatiomaisemmaksi vähäpäästöisten ja energiatehokkaiden vihreiden teknologioiden käyttöönotolla niin, että se huomioi ilmasto- ja ympäristöhaasteet siinä määrin, missä ne eivät vahingoita EU:n kilpailukykyä ja toimitusvarmuutta. Tämä vahvistaa sitä näkemystä, jonka mukaan EU on sitoutunut kestävään kehitykseen pikemminkin retorisesti kuin käytännössä.
Tutkielman toteutus perustuu teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin, jossa sekä teoria että aineisto ohjaavat analyysin kulkua. Tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi on valikoitunut Chaïm Perelmanin (1996) uuden retoriikan argumentaatioteoria ja lisäksi analyysiosuudessa hyödynnetään Arja Jokisen (1999) retorisen analyysin keinoja. Retoriikalla pyritään vakuuttamaan yleisö esitetyistä väitteistä ja Perelmanin retoriikkateorian ja Jokisen näkemysten avulla on pyritty saamaan mahdollisimman kattava ja monipuolinen kuva siitä, miten komissio on argumentoinut vihreyden väitteitään.
Tutkielman lähtökohdat perustuvat siihen, ettei vihreydelle ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää ja sen katsotaan olevan käsitteenä ristiriitainen ja moniselitteinen. Tästä huolimatta vihreän kehityksen ohjelman myötä vihreydestä on tullut EU:lle uusi symboli, joka sisältää erilaisia näkemyksiä erityisesti ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Lisäksi vihreän kehityksen ohjelmaa koskeva aikaisempi tutkimus on kyseenalaistanut komission antamaa painoarvoa vihreän kehityksen ohjelmalle ja osoittanut, ettei vihreän kehityksen ohjelma edusta sellaista vallankumouksellista muutosta, kuin komissio on antanut ymmärtää.
Tutkielman johtopäätöksenä voidaan tiivistää, että argumentaatio pohjautuu ennen kaikkea järjelliseen päättelyyn, jossa hyödynnetään lukuja, prosentteja ja esitetään näkökulmat tosina. Vihreyden väitteitä painotettiin myös tuomalla esiin syy-seuraussuhteita, joiden avulla esitettiin toivotut tai ei-toivotut asiat seurauksina toimenpiteistä tai niiden puuttumisesta. Näitä toimenpiteitä sen sijaan konkretisoitiin havainnollistamisen tekniikalla. Lisäksi ohjelma esitettiin palveluksena kansalaisille ja sidosryhmille sekä heidän huoliensa tulkintana, vaikkakin sen kieli on epäonnistunut läpinäkyvyydessä, mikä heikentää sen varsinaista sisältöä ja vakuuttavuutta. Yleisesti ohjelman retoriikan pohjalta voidaan todeta, että EU:n vihreys merkitsee EU:n talouden muokkaamista kilpailukykyisemmäksi ja innovaatiomaisemmaksi vähäpäästöisten ja energiatehokkaiden vihreiden teknologioiden käyttöönotolla niin, että se huomioi ilmasto- ja ympäristöhaasteet siinä määrin, missä ne eivät vahingoita EU:n kilpailukykyä ja toimitusvarmuutta. Tämä vahvistaa sitä näkemystä, jonka mukaan EU on sitoutunut kestävään kehitykseen pikemminkin retorisesti kuin käytännössä.