Välityssopimuksen sitovuus kolmatta kohtaan: tutkimus välityssopimuksen sitovuuden henkilöllisen ulottuvuuden arvioinnista Suomessa
Komulainen, Aleksi (2022-10-28)
Välityssopimuksen sitovuus kolmatta kohtaan: tutkimus välityssopimuksen sitovuuden henkilöllisen ulottuvuuden arvioinnista Suomessa
(28.10.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022112567202
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022112567202
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten välityssopimusten sitovuuden henkilöllistä ulottuvuutta arvioidaan Suomessa. Välityssopimus on sopimus, jolla osapuolet saattavat heidän välisensä riitakysymykset välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Aina ei kuitenkaan ole selvää, keitä kaikkia välityssopimus sitoo. Ongelma korostuu, sillä kotimainen lainsäädäntö ei sääntele kysymystä siitä, keitä välityssopimus sitoo. Kysymystä arvioidaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Niiden mukaan sopimukset sitovat lähtökohtaisesti vain niiden osapuolia. Sopimukset, välityssopimus mukaan lukien, saattavat kuitenkin poikkeuksellisesti tulla myös kolmansia osapuolia sitoviksi.
Tutkimuksessa selvitetään, milloin ja millä perustein välityssopimuksen voidaan katsoa sitovan kolmatta kotimaisen voimassa olevan oikeuden mukaan. Tutkimuksessa tehdään myös katsaus siihen, miten tutkimuksen aihepiiriä on arvioitu kansainvälisesti, ja pohditaan, ovatko kansainvälisessä välimiesmenettelydoktriinissa kehitetyt tulkintaperiaatteet sovellettavissa Suomessa tai voisivatko ne sellaisiksi tulla.
Tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkimuksessa käytetään lainopin metodeja eli tulkintaa, punnintaa ja systematisointia. Aineistona käytetään ensisijaisesti velvoittavia oikeuslähteitä, kuten lakeja. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sekä heikosti velvoittavia että sallittuja oikeuslähteitä. Painoarvoa annetaan lakien esitöille, KKO:n ratkaisukäytännölle sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyille kannanotoille. Tutkimuksessa on myös oikeusvertailevia piirteitä. Oikeusvertailussa käytetyt menetelmät vastaavat lainopin menetelmiä. Oikeusvertaileva aineisto koostuu eri maiden laeista, oikeuskäytännöstä sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyistä kannanotoista.
Tutkimuksessa on systematisoitu ja jäsennelty ne soveltamistilanteet, joissa välityssopimuksen on katsottu voivan tulla kolmatta sitovaksi. Tutkimuksessa havaitaan, että välityssopimuksen sitovuutta suhteessa kolmanteen perustellaan eri tavoin eri soveltamistilanteissa. Sidonnaisuutta voidaan perustella lain nojalla, konstruktiolla sopimuksesta tai jopa eräänlaisen asiallisen yhteyden käsillä ololla. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, ettei välityssopimuksille asetettu kirjallisen muodon vaatimus näyttäisi estävän sitä, että välityssopimuksen katsotaan tulevan kolmatta sitovaksi. Tämä tarkoittanee sitä, että kirjallisuusvaatimusta sovelletaan vain, kun arvioidaan sitä, onko välityssopimus syntynyt pätevästi sen alkuperäisten osapuolten välillä. Kirjallisuusvaatimus ei siis välttämättä tule sovellettavaksi, kun arvioidaan sitä, onko kirjallisesti tehty välityssopimus tullut kolmatta sitovaksi. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan, että kotimaisen oikeuden sisältö vastaa pitkälti sitä, miten tutkimuksen aihepiiriä on kansainvälisesti arvioitu.
Tutkimuksessa selvitetään, milloin ja millä perustein välityssopimuksen voidaan katsoa sitovan kolmatta kotimaisen voimassa olevan oikeuden mukaan. Tutkimuksessa tehdään myös katsaus siihen, miten tutkimuksen aihepiiriä on arvioitu kansainvälisesti, ja pohditaan, ovatko kansainvälisessä välimiesmenettelydoktriinissa kehitetyt tulkintaperiaatteet sovellettavissa Suomessa tai voisivatko ne sellaisiksi tulla.
Tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkimuksessa käytetään lainopin metodeja eli tulkintaa, punnintaa ja systematisointia. Aineistona käytetään ensisijaisesti velvoittavia oikeuslähteitä, kuten lakeja. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sekä heikosti velvoittavia että sallittuja oikeuslähteitä. Painoarvoa annetaan lakien esitöille, KKO:n ratkaisukäytännölle sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyille kannanotoille. Tutkimuksessa on myös oikeusvertailevia piirteitä. Oikeusvertailussa käytetyt menetelmät vastaavat lainopin menetelmiä. Oikeusvertaileva aineisto koostuu eri maiden laeista, oikeuskäytännöstä sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyistä kannanotoista.
Tutkimuksessa on systematisoitu ja jäsennelty ne soveltamistilanteet, joissa välityssopimuksen on katsottu voivan tulla kolmatta sitovaksi. Tutkimuksessa havaitaan, että välityssopimuksen sitovuutta suhteessa kolmanteen perustellaan eri tavoin eri soveltamistilanteissa. Sidonnaisuutta voidaan perustella lain nojalla, konstruktiolla sopimuksesta tai jopa eräänlaisen asiallisen yhteyden käsillä ololla. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, ettei välityssopimuksille asetettu kirjallisen muodon vaatimus näyttäisi estävän sitä, että välityssopimuksen katsotaan tulevan kolmatta sitovaksi. Tämä tarkoittanee sitä, että kirjallisuusvaatimusta sovelletaan vain, kun arvioidaan sitä, onko välityssopimus syntynyt pätevästi sen alkuperäisten osapuolten välillä. Kirjallisuusvaatimus ei siis välttämättä tule sovellettavaksi, kun arvioidaan sitä, onko kirjallisesti tehty välityssopimus tullut kolmatta sitovaksi. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan, että kotimaisen oikeuden sisältö vastaa pitkälti sitä, miten tutkimuksen aihepiiriä on kansainvälisesti arvioitu.