Taloudelliset riskit ja varallisuuden kasvattaminen nuorten aikuisten näkökulmasta
Takko, Saara (2022-11-25)
Taloudelliset riskit ja varallisuuden kasvattaminen nuorten aikuisten näkökulmasta
Takko, Saara
(25.11.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022121270616

Tiivistelmä
Sijoittamista ja taloudellista päätöksentekoa on tutkittu tieteellisessä kirjallisuudessa runsaasti, mutta nuoret aikuiset ovat kohderyhmänä saaneet kiinnostusta osakseen vasta lähivuosina. Taloudellinen päätöksenteko nojaa nykypäivänä irrationaalisen sijoittajan teoriaan, joka ottaa huomioon ihmisten päätöksentekoon liittymät vinoumat ja heuristiikat. Nuoret aikuiset ovat päätöksenteon kontekstissa mielenkiintoinen kohderyhmä. Fisherin (1930) mukaan rajoitetun kognitiivisen kehityksensä vuoksi lapsilla ja nuorilla on yleensä vaikeuksia ajatella tulevaisuutta, joten heillä voi olla taipumus olla impulsiivisempi kulutuksensa suhteen kuin säästää tulevia tavoitteita tai suunnitelmia varten. Kun lapsi ikääntyy ja saa enemmän koulutusta ja kokemusta, hän oppii keskittymään vähemmän välittömään tyydytykseen ja enemmän tulevaisuuteen, mukaan lukien esimerkiksi aikuiselämän vastuut.
Tutkielman tavoitteena on muodostaa kuva nuorten aikuisten asenteista varallisuuden kasvattamista kohtaan sekä kokemuksista koskien taloudellisesta riskiä. Tutkielmassa myös selvitetään, minkälaisia asenteita nuorilla aikuisilla on varallisuuden kasvattamista kohtaan ja miten nuoret aikuiset kokevat taloudellisen riskin ja toimivat sen läsnä ollessa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Teoriaosuus käsitteli rahoituksen ja sijoittamisen klassiset teoriat, sekä sijoituskäyttäytymisen harhoja. Teoriaosuus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, sekä sisälsi aiheesta aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Empiirinen osio kerättiin nuorilta aikuisilta puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla. Haastateltavat olivat joko kaupallisen alan opiskelijoita, tai jo kaupalliselta alalta valmistuneita.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että nuorilla aikuisilla on positiivinen asenne varallisuuden kasvattamista kohtaan. Tämä tulee esiin haastateltavien omissa suunnitelmissa, joissa varallisuuden kasvattaminen on iso osa heidän tulevaisuudensuunnitelmiansa. Jokainen haastateltava toi esiin omat suunnitelmansa varallisuuden kasvattamisestaan. Varallisuuden käyttäminen tulevaisuudessa erosi vastaajien kesken, mutta kaikille oli tärkeää saada kerättyä tietynlainen säästöpotti itselleen oman elämän turvaksi. Taloudelliseen riskiin liittyvien tulosten perusteella voidaan todeta, että nuoret aikuisilla on kokemuksia taloudellisesta riskistä ja ne painottuvat tulojen epäsäännöllisyyteen ja riskiin oman elintasonsa menettämiseen. Myös ulkoiset tekijät, kuten muutokset geopolitiikassa tai korkoympäristössä ovat tuoneet uusia näkökulmia nuorten aikuisten elämään ja taloudelliseen päätöksentekoon. Taloudellisen riskin läsnä ollessa nuoret aikuiset toimivat oman riskinottokykynsä mukaisesti. Riksinottokyky on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen analyysi itsestään, eikä nojaa ulkopuoliseen ja puolueettomaan analyysiin.