Terveydenhuollon työvelvollisuutta koskevan toimivaltuuden suhde työvelvollisen perus- ja ihmisoikeuksiin

Abstract

Tutkielmassa tutkimuskohteena on valmiuslain (1552/2011) 95–103 §:ssä säännelty terveydenhuollon työvelvollisuutta koskeva toimivaltuus. Terveydenhuollon työvelvollisuudella tarkoitetaan 18–67-vuotiaan Suomessa asuvan ja Suomessa kotikunnan omaavan, terveydenhuollon alalla toimivan ja alalla koulutusta saaneen henkilön velvollisuutta tehdä valmiuslain tarkoituksen toteuttamiseksi välttämätöntä työtä terveydenhuollossa, mikäli näin valmiuslain 3 §:n 1, 2, 4, 5 tai 6 kohdan mukaisten poikkeusolojen vallitessa määrätään (95.2 §, 706/2022). Valmiuslaki on poikkeuslaki eli se on säädetty Suomen perustuslain (731/1999) 73 §:n mukaisessa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että valmiuslakia säädettäessä on katsottu, ettei valmiuslaki ole ollut kaikilta osin yhteensopiva perustuslain kanssa.

Tutkielmassa tarkastellaan terveydenhuollon työvelvollisuutta koskevaa toimivaltuutta työ- ja valtiosääntöoikeudellisista näkökulmista käsin. Arvioinnin kohteena on erityisesti se, millä tavoin terveydenhuollon työvelvollisuutta koskeva toimivaltuus suhteutuu työvelvollisen perus- ja ihmisoikeuksiin – tutkielmassa esitetään arvio siitä, onko terveydenhuollon työvelvollisuutta koskeva toimivaltuus tältä osin aineellisesti yhteensopiva perustuslain kanssa. Tutkielma edustaa lainopillista tutkimusta.

Perusoikeussäännöksen soveltamisalan piirissä olevaan oikeuteen voidaan puuttua eli sitä voidaan rajoittaa tai siitä voidaan poiketa tietyin edellytyksin tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädetyillä säännöksillä. Perusoikeusrajoitukset ovat perusoikeuksiin puuttuvia toimenpiteitä, jotka voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, ja jotka voivat tulla sovellettaviksi normaaliolojen aikana. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan pääsääntönä on, että kun kyse on oikeuden muotoon kirjoitettujen perusoikeussäännösten suojaamiin oikeuksiin puuttuvista toimenpiteistä, toimenpiteet ovat sallittuja perusoikeusrajoituksia silloin, kun ne täyttävät perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Mikäli perusoikeussäännös sisältää kvalifioidun lakivarauksen, perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten lisäksi myös lakivarauksen ilmaisemien erityisten rajoitusedellytysten on täytyttävä. Perustuslain 23 §:n (1112/2011) mukaan lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää perusoikeuksista tilapäisiä poikkeuksia, jotka voivat tulla sovellettaviksi ainoastaan kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana. Tutkielmassa on arvioitu perusoikeusrajoitusten ja perustuslain 23 §:n mukaisten perusoikeuspoikkeusten välisiä eroavaisuuksia, minkä jälkeen arvioinnin kohteeksi on otettu terveydenhuollon työvelvollisuutta koskevan toimivaltuuden suhde sekä perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin että perustuslain 23 §:ssä perusoikeuspoikkeuksille asetettuihin kriteereihin. Sekä perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin että perustuslain 23 §:n mukaisiin kriteereihin lukeutuu vaatimus Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisesta.

Tutkielman johtopäätöksenä on, että on kyseenalaista, täyttääkö terveydenhuollon työvelvollisuutta koskeva sääntely perusoikeuksien rajoitusedellytykset tai perustuslain 23 §:n mukaiset perusoikeuspoikkeusten kriteerit. Lisäksi tutkielmassa on katsottu, että lainsäädäntöä tulisi kehittää työvelvollisten terveyden ja hengen suojelun osalta.