Naapurikuntien välinen kunnallisverokilpailu : Empiirinen tutkimus Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun seutukunnista vuosina 2000–2019
Heikkilä, Elviira (2023-02-17)
Naapurikuntien välinen kunnallisverokilpailu : Empiirinen tutkimus Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun seutukunnista vuosina 2000–2019
Heikkilä, Elviira
(17.02.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030730276
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030730276
Tiivistelmä
Verotuloilla on merkittävä vaikutus hyvinvointivaltion rahoittamiseen ja ylläpitoon. Kunnat
perivät asukkailtaan ansiotuloista kunnallisveroa, jonka prosentin ne saavat asettaa vuosittain itse.
Verokilpailua on tutkittu paljon sekä kansainvälisellä että paikallisella tasolla, ja monien
tutkimusten perusteella verokilpailua on havaittavissa useissa maissa. Myös Suomen kunnilla on
mahdollisuus houkutella liikkuvaa veropohjaa ja tätä kautta lisää verotuloja alueelleen asettamalla
kunnallisveroprosenttinsa strategisesti. Strategisen veroprosentin asettamisen taustalla voi olla
myös muita syitä kuten esimerkiksi poliittiset syyt. Strategisella veroprosentin asettamisella
kunnat osallistuvat kuitenkin verokilpailuun.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, onko Suomen kuntien ja niiden maantieteellisten
naapurikuntien välistä kunnallisverokilpailua havaittavissa. Tutkimuskysymystä lähestytään
keskittymällä Suomen neljään väkiluvultaan suurimpaan seutukuntaan eli Helsingin, Oulun,
Tampereen ja Turun seutukuntiin. Tutkielmassa tutkitaan empiirisesti kuhunkin seutukuntaan
kuuluvien kuntien ja niiden naapurikuntien välistä yhteyttä kunnallisveroprosentin asettamisessa.
Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosilta 2000–2019. Jokaiselle kunnalle lasketaan
maantieteellisten naapurikuntien keskimääräinen kunnallisveroprosentti, jonka avulla pyritään
vastaamaan tutkimuskysymykseen. Muita selittäviä muuttujia ovat väkiluku, työttömyysaste,
käytettävissä oleva rahatulo ja kunnan saamat valtionosuudet. Jokaiselle seutukunnalle tehdään
kolme toisiaan vastaavaa regressiomallia. Menetelmä regressiomallien tutkimiseen valitaan
Hausmanin testin tulosten sekä aiemman kirjallisuuden perusteella. Valittu malli on kiinteiden
vaikutusten malli, joka tarkennetaan yhä ”two way” kiinteiden vaikutusten malliksi, jotta kuntaja aikatekijöitä voidaan kontrolloida.
Tutkielman tulosten mukaan kuntien kunnallisveroprosenttien ja maantieteellisten naapurikuntien
keskimääräisen kunnallisveroprosentin välillä on yhteys. Tulokset poikkesivat toisistaan, kun
regressiot tehtiin eri seutukunnille. Helsingin ja Turun seutukuntien naapurikuntien
keskimääräisen kunnallisveroprosenttien regressiokertoimet olivat positiivisia, kun taas Oulun ja
Tampereen negatiivisia. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä lukuun ottamatta Tampereen
seutukunnan sekä Helsingin seutukunnan kahden regression kertoimia. ”Two way” kiinteiden
vaikutusten mallilla ei voida vielä päätellä suoraa kausaalisuutta muuttujien välillä, joten
verokilpailua naapurikuntien välillä ei tämän tutkimuksen pohjalta voida todeta. Tutkimuksen
tulosten mukaan tarkastelussa olevien seutukuntien kuntien omalla kunnallisveroprosentilla ja
maantieteellisten n
perivät asukkailtaan ansiotuloista kunnallisveroa, jonka prosentin ne saavat asettaa vuosittain itse.
Verokilpailua on tutkittu paljon sekä kansainvälisellä että paikallisella tasolla, ja monien
tutkimusten perusteella verokilpailua on havaittavissa useissa maissa. Myös Suomen kunnilla on
mahdollisuus houkutella liikkuvaa veropohjaa ja tätä kautta lisää verotuloja alueelleen asettamalla
kunnallisveroprosenttinsa strategisesti. Strategisen veroprosentin asettamisen taustalla voi olla
myös muita syitä kuten esimerkiksi poliittiset syyt. Strategisella veroprosentin asettamisella
kunnat osallistuvat kuitenkin verokilpailuun.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, onko Suomen kuntien ja niiden maantieteellisten
naapurikuntien välistä kunnallisverokilpailua havaittavissa. Tutkimuskysymystä lähestytään
keskittymällä Suomen neljään väkiluvultaan suurimpaan seutukuntaan eli Helsingin, Oulun,
Tampereen ja Turun seutukuntiin. Tutkielmassa tutkitaan empiirisesti kuhunkin seutukuntaan
kuuluvien kuntien ja niiden naapurikuntien välistä yhteyttä kunnallisveroprosentin asettamisessa.
Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosilta 2000–2019. Jokaiselle kunnalle lasketaan
maantieteellisten naapurikuntien keskimääräinen kunnallisveroprosentti, jonka avulla pyritään
vastaamaan tutkimuskysymykseen. Muita selittäviä muuttujia ovat väkiluku, työttömyysaste,
käytettävissä oleva rahatulo ja kunnan saamat valtionosuudet. Jokaiselle seutukunnalle tehdään
kolme toisiaan vastaavaa regressiomallia. Menetelmä regressiomallien tutkimiseen valitaan
Hausmanin testin tulosten sekä aiemman kirjallisuuden perusteella. Valittu malli on kiinteiden
vaikutusten malli, joka tarkennetaan yhä ”two way” kiinteiden vaikutusten malliksi, jotta kuntaja aikatekijöitä voidaan kontrolloida.
Tutkielman tulosten mukaan kuntien kunnallisveroprosenttien ja maantieteellisten naapurikuntien
keskimääräisen kunnallisveroprosentin välillä on yhteys. Tulokset poikkesivat toisistaan, kun
regressiot tehtiin eri seutukunnille. Helsingin ja Turun seutukuntien naapurikuntien
keskimääräisen kunnallisveroprosenttien regressiokertoimet olivat positiivisia, kun taas Oulun ja
Tampereen negatiivisia. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä lukuun ottamatta Tampereen
seutukunnan sekä Helsingin seutukunnan kahden regression kertoimia. ”Two way” kiinteiden
vaikutusten mallilla ei voida vielä päätellä suoraa kausaalisuutta muuttujien välillä, joten
verokilpailua naapurikuntien välillä ei tämän tutkimuksen pohjalta voida todeta. Tutkimuksen
tulosten mukaan tarkastelussa olevien seutukuntien kuntien omalla kunnallisveroprosentilla ja
maantieteellisten n