Ekologinen kompensaatio kaivostoiminnassa

Abstract

Tässä tutkielmassa arvioidaan ekologisen kompensaation soveltuvuutta kaivostoimintaan. Ekologinen kompensaatio on ollut pitkään keskustelun kohteena ympäristöoikeudellisessa kirjallisuudessa ja aihe on ajankohtainen, sillä vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta säädetään uudessa 1.6.2023 voimaan tulevassa luonnonsuojelulaissa. Tutkielma on rajattu kaivostoimintaan, koska kaivostoiminnalla on usein vuosikymmeniä kestäviä ja usein merkittäviä vaikutuksia luonnolle. Tutkielmassa käsitellään ekologisen kompensaation keskeisiä osatekijöitä, jotka vaikuttavat kompensaation tavoitteen, luonnonarvojen kokonaisheikentymättömyyden, saavuttamiseen. Suomen lainsäädäntöön ja kotimaiseen oikeuskirjallisuuteen perustuen analysoidaan kompensaation ja kaivoslainsäädännön nykytilaa Suomessa sekä tulevan luonnonsuojelulain kompensaatiota koskevia säännöksiä. Lisäksi hyödynnetään niin kotimaista kuin kansainvälistä ekologista kompensaatiota koskevaa kirjallisuutta oikeusvertailuun. Oikeusvertailuun on valittu Saksan ja Ruotsin kompensaatiojärjestelmät. Edellä mainittujen analyysien pohjalta arvioidaan ekologisen kompensaation soveltuvuutta kaivostoimintaan Suomessa. Tutkielman tulosten perusteella ekologinen kompensaatio saattaa vapaaehtoisena soveltua kaivostoimintaan ja kannustaa yrityksiä ennakoivasti toteuttamaan luonnonarvoja korvaavia toimenpiteitä. Ekologinen kompensaatio voi periaatteessa parantaa tiettyjen lajien ja luontotyyppien tilaa. On kuitenkin tärkeää, ettei vapaaehtoisesti toteutettuja kompensaatioita oteta huomioon luonnonsuojelulain mukaisessa poikkeuslupaharkinnassa, vaan noudatetaan mitigaatiohierarkiaa. On todennäköistä, että vapaaehtoisesti toteutettuja korvaavia toimenpiteitä hyödynnetään kaivoshankkeen vastustamisen lieventämiseen ja kaivostoiminnan maineen hallintaan. Tämän ei kuitenkaan saada antaa vaikuttaa hankkeen lupaharkintaan. Ekologiseen kompensaatioon velvoittaminen lain nojalla, voisi korvata sellaisia haittoja lajeille ja luontotyypeille, jotka tällä hetkellä jäävät korvaamatta. Mikäli hanke arvioidaan yleisen edun kannalta niin tärkeäksi, että poikkeuslupa myönnetään siitä huolimatta, ettei kaikkia haittoja voida välttää, lieventää tai korjata, olisi kompensaatioon velvoittaminen luonnonarvojen kannalta hyvä vaihtoehto. Koska nykyisen lainsäädännön nojalla luonnonarvojen nettoheikennys on mahdollinen, voidaan katsoa, että ensisijaisesti tulisi etenkin tiettyjen erityisen arvokkaiden luonnonarvojen osalta nostaa luvan myöntämisen kynnystä ja korostaa haittojen välttämistä, eikä kompensaatiotoimien nojalla sallia luonnonarvoille aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia.