Ympäristövahinkolain ja naapuruussuhdelain suhde soveltamisala- ja vastuukysymyksissä
Hakala, Arttu (2023-03-30)
Ympäristövahinkolain ja naapuruussuhdelain suhde soveltamisala- ja vastuukysymyksissä
(30.03.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023050541253
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023050541253
Tiivistelmä
Ympäristövahingot ja niitä koskeva sääntely ovat saaneet viime vuosikymmeninä huomiota kasvavissa määrin, ja kotimaisen sääntelyn lisäksi ympäristövahinkovastuusta on saatu myös EU-tasoista sääntelyä muun muassa ympäristövastuudirektiivin muodossa . Ympäristövahinkolain (737/1994, YVL) voidaan myös nähdä toimivan osana ennaltaehkäisevää ympäristönsuojelua, vaikka varsinainen ympäristön suojeluun tähtäävä sääntely löytyykin pääosin ympäristönsuojelulaista. Ympäristövahinkolain tarkoitus ja tehtävä voidaan nähdä suppeammin vahingonkorvausoikeudellisena vahingonkärsijän asemaa parantavana lakina sekä ankaran vastuun avulla toteutuvana insentiivinä vastuullisen toiminnan harjoittamiseen.
Ympäristövahinkolain voimaantulo on muuttanut myös ympäristövahinkojen suhdetta muuhun lainsäädäntöön. Ympäristövahingon käsite voidaan nähdä sekä suppeana että laajana: Arkikielessä sillä voidaan periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa ympäristölle negatiiviseksi miellettyä tapahtumaa. Tähän käsitteeseen kuuluvat muun muassa myös sellaiset ympäristölle haitalliset seuraukset, jotka eivät lähtökohtaisesti ole ympäristövahinkolain alaisia korvattavia vahinkoja. Ympäristövahingon tunnusmerkistön täyttymättömyys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vahinko olisi korvattavissa normaalisti vahingonkorvauslain mukaisesti.
Ympäristövahinkolain tarkoittama ympäristövahinko on kuitenkin laissa määritelty tätä tarkemmin; YVL 1 §:n mukaan laissa tarkoitettuna ympäristövahinkona korvataan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko, joka on ympäristössä aiheutunut veden, ilman tai maaperän pilaantumisesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai hajusta taikka muusta vastaavasta häiriöstä.
Vaatimuksen voi jakaa kolmeen eri osaan, joiden kunkin on täytyttävä, jotta kyseessä olisi ympäristövahinko ja jotta vahinko on lain mukaisesti korvattava. Ensinnäkin vahingon tulee tapahtua tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta. Toiseksi vahingon tulee aiheutua “ympäristössä”, ja kolmanneksi vahingon aiheuttanut häiriö tulee voida yhdistää vahinkoon .
Ympäristövahinkojen tai sen kaltaisten vahinkojen korvaamisessa tulee ottaa huomioon myös osittain rinnakkainen ja jopa päällekkäinen lainsäädäntö. Sinänsä ympäristövahinkolain mukainen ympäristövahinko voi tulla korvattavaksi myös muun lain nojalla: Esimerkiksi naapuruussuhdelain (26/1920, NaapL) 17 §:n (4.2.2000/90) mukaisen immissiokiellon ja siitä johtuvan ankaran vastuun mukaisen vahingon korvaamisesta tai NaapL 9 §:n mukaisen maan kuormittamisesta aiheutuneen vahingon korvaamisesta voivat tulla sovellettavaksi ympäristövahinkolain sijaan. Tämä näkyy – tosin varsin pienilukuisessa – korkeimman oikeuden sekä hovioikeuksien ratkaisukäytännöissä, joita tarkastellessa voidaan huomata lainvalinnan ajoittainen vaikeus.
Ympäristövahinkojen ja niiden kanssa hyvin samankaltaisten, mutta muiden säädösten kuten naapuruussuhdelain tai yleisen vahingonkorvauslain mukaan korvattavien vahinkojen osalta tulee huomioida lakien alueellisten soveltamisalojen ja erityismenettelyiden lisäksi myös vastuukysymykset. Vaikka niin ympäristövahinkolaki kuin naapuruussuhdelakikin perustuvat tuottamuksettomaan eli ankaraan vastuuseen, oikeuskäytännössä näyttäisi olevan eroa esimerkiksi korvausvelvollisten määräytymisen suhteen. Tähän vaikuttavat muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö sekä erityisesti ympäristövahinkolain esitöiden tavoitteet ympäristövahinkojen kärsijöiden naapuruussuhdelakia paremmasta suojasta sekä YVL:n asemasta ympäristövahinkojen korvaamisen yleislaista.
Ympäristövahinkolain voimaantulo on muuttanut myös ympäristövahinkojen suhdetta muuhun lainsäädäntöön. Ympäristövahingon käsite voidaan nähdä sekä suppeana että laajana: Arkikielessä sillä voidaan periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa ympäristölle negatiiviseksi miellettyä tapahtumaa. Tähän käsitteeseen kuuluvat muun muassa myös sellaiset ympäristölle haitalliset seuraukset, jotka eivät lähtökohtaisesti ole ympäristövahinkolain alaisia korvattavia vahinkoja. Ympäristövahingon tunnusmerkistön täyttymättömyys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vahinko olisi korvattavissa normaalisti vahingonkorvauslain mukaisesti.
Ympäristövahinkolain tarkoittama ympäristövahinko on kuitenkin laissa määritelty tätä tarkemmin; YVL 1 §:n mukaan laissa tarkoitettuna ympäristövahinkona korvataan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko, joka on ympäristössä aiheutunut veden, ilman tai maaperän pilaantumisesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai hajusta taikka muusta vastaavasta häiriöstä.
Vaatimuksen voi jakaa kolmeen eri osaan, joiden kunkin on täytyttävä, jotta kyseessä olisi ympäristövahinko ja jotta vahinko on lain mukaisesti korvattava. Ensinnäkin vahingon tulee tapahtua tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta. Toiseksi vahingon tulee aiheutua “ympäristössä”, ja kolmanneksi vahingon aiheuttanut häiriö tulee voida yhdistää vahinkoon .
Ympäristövahinkojen tai sen kaltaisten vahinkojen korvaamisessa tulee ottaa huomioon myös osittain rinnakkainen ja jopa päällekkäinen lainsäädäntö. Sinänsä ympäristövahinkolain mukainen ympäristövahinko voi tulla korvattavaksi myös muun lain nojalla: Esimerkiksi naapuruussuhdelain (26/1920, NaapL) 17 §:n (4.2.2000/90) mukaisen immissiokiellon ja siitä johtuvan ankaran vastuun mukaisen vahingon korvaamisesta tai NaapL 9 §:n mukaisen maan kuormittamisesta aiheutuneen vahingon korvaamisesta voivat tulla sovellettavaksi ympäristövahinkolain sijaan. Tämä näkyy – tosin varsin pienilukuisessa – korkeimman oikeuden sekä hovioikeuksien ratkaisukäytännöissä, joita tarkastellessa voidaan huomata lainvalinnan ajoittainen vaikeus.
Ympäristövahinkojen ja niiden kanssa hyvin samankaltaisten, mutta muiden säädösten kuten naapuruussuhdelain tai yleisen vahingonkorvauslain mukaan korvattavien vahinkojen osalta tulee huomioida lakien alueellisten soveltamisalojen ja erityismenettelyiden lisäksi myös vastuukysymykset. Vaikka niin ympäristövahinkolaki kuin naapuruussuhdelakikin perustuvat tuottamuksettomaan eli ankaraan vastuuseen, oikeuskäytännössä näyttäisi olevan eroa esimerkiksi korvausvelvollisten määräytymisen suhteen. Tähän vaikuttavat muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö sekä erityisesti ympäristövahinkolain esitöiden tavoitteet ympäristövahinkojen kärsijöiden naapuruussuhdelakia paremmasta suojasta sekä YVL:n asemasta ympäristövahinkojen korvaamisen yleislaista.