Kotouttaminen ja vieraannuttaminen kolmessa suomennoksessa George Orwellin romaanista Nineteen Eighty-four

Abstract

Tutkielmani aiheena ovat George Orwellin teos Nineteen Eighty-Four (1949) ja sen kolme eri suomennosta, jotka ovat kääntäneet Oiva Talvitie (1950), Raija Mattila (1999) ja Tuomas Kivi (2021). Tutkielman pyrkimyksenä on selvittää, mitä eri vieraannuttamisen ja kotouttamisen menetelmiä teoksen suomentajat ovat käyttäneet.Tarkoituksena on myös pohtia missä suhteessa eri suomennosversiot ovat keskenään. Onko suomennosten suhde toisiinsa tai alkutekstiin aktiivinen vai passiivinen (Pym 1998, 82)? Voiko lukija havaita, että aikaisempien kääntäjien valinnat ovat vaikuttaneet myöhempiin käännöksiin? Tämän lisäksi tutkielmassani selvitetään syitä Orwellin teoksen uudelleenkääntämiselle ja sitä, millä tasolla tarve uudelleenkäännöksille on kehittynyt. Tutkimuksen aineistona on alkuteoksen kolme osaa, ja vastaavat osat jokaisesta suomennoksesta. Tutkimusmenetelmänä analyysissä on vertaileva tekstianalyysi. Tutkielman havainnot on jaettu analyysiosiossa kolmeen eri kategoriaan perustuen Chestermanin (2016 [1997]) teoriaan ja strategiajaotteluun, sivuten myös Leppihalmeen (2007, 366-368) strategiajaottelua globaaleihin ja paikallisiin strategioihin. Työssä hyödynnetyt Chestermanin (2016) kategoriat ovat syntaktiset, semanttiset sekä pragmaattiset strategioiden kategoriat. Tutkimushavaintoni eivät asetu näihin kategorioihin täysin symmetrisesti. Jokaisen käännöksen globaali käännösstrategia on ollut vieraannuttaminen. Jokainen käännöksistä kuitenkin hyödyntää myös kotouttavia ratkaisuja. Vieraannuttavia ja kotouttavia ratkaisuja ilmeni erityisesti semanttisissa strategioissa, kuten kulttuurispesifien ilmiöiden käännöksissä. Tämän lisäksi samankaltaisia ratkaisuja oli havaittavissa pragmaattisissa elementeissä, kuten puhuttelussa, ja syntaktisissa elementeissä kuten lauseenrakenteissa. Syntaktisesti ensikäännös hyödynsi aineiston pohjalta vieraannuttavia ratkaisuja, kun taas molemmat uudelleenkäännökset poikkesivat alkutekstistä useammin. Semanttisella tasolla vierauden on annettu näkyä jokaisessa käännöksessä. Pragmaattisesti tosin ensimmäinen uudelleenkäännös oli hyödyntänyt enemmän kotouttavia ratkaisuja toisiin käännöksiin verrattuna. Jokaista käännöstä luettaessa on väistämättä ymmärtää, että kyseessä on käännös. Aikaisempien suomennoksien ei voi nähdä vanhentuneen, vaan uudelleenkäännösten syiksi voidaan nähdä enemmänkin taloudelliset syyt sekä tarpeet alkutekstin uudelleentulkinnalle. Tämän lisäksi ensikäännös ei ollut uudelleenkäännöksiä kotouttavampi, vaan päinvastoin monilta osin se oli jopa vieraannuttavampi. Molemmat uudelleenkäännökset ovat ottaneet vaikutteita edeltävistä käännöksistä, minkä puolesta käännösten suhteiden voidaan sanoa olevan aktiivinen ja jopa kunnioittava. Tämä tarkoittaakin sitä, että aineistoni aikaisemmilla käännöksillä on voinut olla suurikin vaikutus uudelleenkäännöksiin.