Audio, affekti, ASMR : läsnäolon kokemus Hans Rosenströmin ääni-installaatioiden äärellä
Suomalainen, Jenna (2023-04-28)
Audio, affekti, ASMR : läsnäolon kokemus Hans Rosenströmin ääni-installaatioiden äärellä
(28.04.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023053050144
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023053050144
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kokemuksen rakentumista kuvataiteilija Hans Rosenströmin (s. 1978) ääni-installaatioiden 2066, Hiljaa läsnä, Mikado ja Pintojen välissä äärellä. Tutkielman tavoitteena on saada selkoa teosten affektiivisesta luonteesta sekä siitä, miten ne toteutuvat kokijan läsnä ollessa ja läsnäolossa. Kysymyksenasetteluilla pyritään selvittämään, mihin teosten kokemuksellinen intensiteetti ja erityisyys perustuu. Kokijan osallisuus ja läsnäolo ovat oleellisia teosten toteutumisessa, sillä ilman niitä teos olisi äärimmillään vain katosta roikkuvat kuulokkeet. Missä taide sijaitsee, kun varsinaista taide-esinettä ei ole, mutta kyse ei myöskään ole puhtaan käsitteellisistä teoksista?
Rosenströmin ääni-installaatiot käsittelevät usein kokijan suhdetta tiettyyn tilaan ja hetkeen. Tarkastelun kohteena olevien teosten keskeisimpänä elementtinä on puhuva ihmisääni. Kuulemisen alisteisuus näkemiselle on aiheuttanut sen, että visuaalisen kulttuurin dominanssi on havaittavissa myös taiteentutkimuksessa. Rosenströmin ääneen pohjautuvat teokset ovat osa moninaista äänitaiteen kenttää, mutta ne myös erottuvat siitä. Henkilökohtaisen huomion ja puhutelluksi tulemisen lisäksi teosten kokemisen keskiössä on illuusio äänilähteen läsnäolosta. Rosenströmin teoksissaan käyttämä binauraalinen äänitystekniikka saa tilanteen tuntumaan siltä, kuin joku liikkuisi tilassa. Kuiskaukset tuntuvat hätkähdyttävän todentuntuisina, aivan kuin joku oikeasti kuiskaisi kuulijan korvaan. Samaa äänitystekniikkaa hyödynnetään ASMR-sisällön luomisessa. Tilanteen henkilökohtaisuus ja kokijaan itseensä kohdistettu huomio linkittyy oleellisella tavalla tietoiseen läsnäoloon (mindfulness) sekä ASMR-ilmiöön (Autonymous Sensory Meridian Response). Tutkielmassa osoitetaan, miten näillä kahdella taiteen konventioiden ulkopuolelta tulevalla ilmiöllä on runsaasti yhtymäkohtia sekä affektiteorioiden että Rosenströmin ääni-installaatioiden kokemisen kanssa.
Tutkielmassa käy ilmi, miten äänitaide ei ole yhtenäinen kategoria, vaan siihen laskettavissa olevat teokset voivat olla keskenään ratkaisevasti erilaisia. Tutkielmassa tarkasteltavien teosten syvin olemus ei paljastu kerronnallisuudesta ammennettavin keinoin, vaan niiden funktio löytyy muualta. Rosenströmin ääni-installaatioiden kaltaisia teoksia tulee lähestyä tavalla, joka tekee oikeutta niiden erityisyydelle.
Rosenströmin ääni-installaatiot käsittelevät usein kokijan suhdetta tiettyyn tilaan ja hetkeen. Tarkastelun kohteena olevien teosten keskeisimpänä elementtinä on puhuva ihmisääni. Kuulemisen alisteisuus näkemiselle on aiheuttanut sen, että visuaalisen kulttuurin dominanssi on havaittavissa myös taiteentutkimuksessa. Rosenströmin ääneen pohjautuvat teokset ovat osa moninaista äänitaiteen kenttää, mutta ne myös erottuvat siitä. Henkilökohtaisen huomion ja puhutelluksi tulemisen lisäksi teosten kokemisen keskiössä on illuusio äänilähteen läsnäolosta. Rosenströmin teoksissaan käyttämä binauraalinen äänitystekniikka saa tilanteen tuntumaan siltä, kuin joku liikkuisi tilassa. Kuiskaukset tuntuvat hätkähdyttävän todentuntuisina, aivan kuin joku oikeasti kuiskaisi kuulijan korvaan. Samaa äänitystekniikkaa hyödynnetään ASMR-sisällön luomisessa. Tilanteen henkilökohtaisuus ja kokijaan itseensä kohdistettu huomio linkittyy oleellisella tavalla tietoiseen läsnäoloon (mindfulness) sekä ASMR-ilmiöön (Autonymous Sensory Meridian Response). Tutkielmassa osoitetaan, miten näillä kahdella taiteen konventioiden ulkopuolelta tulevalla ilmiöllä on runsaasti yhtymäkohtia sekä affektiteorioiden että Rosenströmin ääni-installaatioiden kokemisen kanssa.
Tutkielmassa käy ilmi, miten äänitaide ei ole yhtenäinen kategoria, vaan siihen laskettavissa olevat teokset voivat olla keskenään ratkaisevasti erilaisia. Tutkielmassa tarkasteltavien teosten syvin olemus ei paljastu kerronnallisuudesta ammennettavin keinoin, vaan niiden funktio löytyy muualta. Rosenströmin ääni-installaatioiden kaltaisia teoksia tulee lähestyä tavalla, joka tekee oikeutta niiden erityisyydelle.