Moraalikadon riskin ehkäiseminen yritysten lainamuotoisen joukkorahoituksen kontekstissa

Abstract

Tutkielman aiheena on moraalikadon riskin ehkäiseminen yritysten lainamuotoisen joukkorahoituksen kontekstissa sijoittajan ja hankkeen toteuttajan agenttisuhteessa. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, millaisilla keinoilla moraalikatoa voidaan ehkäistä lainamuotoisen joukkorahoituksen kontekstissa, millaisin säännöksin moraalikatoa on pyritty ehkäisemään yritysten lainamuotoista joukkorahoitusta koskevassa lainsäädännössä ja onko yritysten lainamuotoisen joukkorahoituksen sääntelyssä ja itsesääntelyssä moraalikadon ehkäisemisen kannalta puutteita ja kehitystarpeita. Tutkielma antaa de lege ferenda -kehitysehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi moraalikadon ehkäisemisen kannalta. Tutkielmassa otetaan huomioon myös käyttäytymistaloustieteen käsitykset ja tutkimustulokset de lege ferenda -kehitysehdotusten muotoilussa. Tutkimus käyttää lainopillista tutkimusotetta moraalikadon ehkäisemiskeinojen ja lainsäädännön sisällön kartoittamiseen. Lainopillisella tutkimusmenetelmällä pyritään selvittämään oikeusnormien sisältö ja systematisoimaan moraalikadon kannalta relevantteja säännöksiä. Moraalikadon ehkäisemisen kannalta lainsäädännössä mahdollisesti olevien puutteiden ja kehitystarpeiden kartoittamiseksi tutkielmassa käytetään moraalikadon ehkäisemiskeinoja arviointiperusteena. Tällöin selvitettyä oikeusnormien sisältöä verrataan arviointiperusteisiin puutteiden selvittämiseksi. Osin lainsäädännön puutteita kartoitetaan myös vertaamalla nykyistä voimassa olevaa sääntelyä aiempaan kansalliseen lainsäädäntöön ja johtamalla tätä kautta käsityksiä aiemmasta oikeustilasta. Kartoitettujen sääntelyssä vallitsevien puutteiden pohjalta saadaan käsitys sääntelyn kehitystarpeista moraalikadon ehkäisemisen kannalta. Sen sijaan itsesääntelyn puutteita ja kehitystarpeita pyritään selvittämään kartoittamalla ensin joukkorahoitusalustojen todellisia käytänteitä vakuuksien, henkilökohtaisen takauksen ja kovenanttien suhteen. Tutkielmassa on tältä osin empiirinen vivahde. De lege ferenda -kannanotot muodostetaan havaittujen puutteiden ja kehitystarpeiden sekä muiden tutkimuskysymysten käsittelyn pohjalta. Yritysten lainamuotoista joukkorahoitusta koskevassa lainsäädännössä havaitaan jossain määrin puutteita kartoittamillani arviointiperusteilla. Joukkorahoitusasetus ei tue samalla tapaa itsesääntelyn kehitystä, kuten vanha sääntelytila. Avaintietoasiakirjassa laina-ajan aikaisia valvontamahdollisuuksia ei juuri oltu huomioitu, eikä joukkorahoitusalustan roolia valvontaan olla juuri osallistettu lainsäädännön keinoin, vaan tämä jää kovenanttien varaan. Joukkorahoitusalustojen laatimista luoton yleisistä ehdoista ilmeni, että moraalikadon riskiä hallitsevan kovenanttisuojan taso on kuitenkin käyttämälläni otannalla melko hyvä. Kovenanteilla on pyritty suojaamaan sijoittajan etua vakuuksien ollessa usein vaillinaisemmat ja valvontakeinojen puuttuessa lainsäädäntötasolta. Itsesääntelyn ollessa kuitenkin vasta kehityksensä alkuvaiheilla, hyvää kovenanttisuojaa ei voida taata. Lisäksi sopimusmuutokseen oikeuttavien kovenanttien käyttö oli vähäistä samoin kuin luoton käyttötarkoitusta koskevien sopimusehtojen käyttö. Yritysten lainamuotoista joukkorahoitusta myönnetään jossain määrin myös täysin vakuudettomana. Itsesääntelyn keinoin henkilökohtaisen takauksen edellyttämistä voitaisiin vaatia pääsääntöisesti, mutta sitä ei ole tarpeen asettaa ehdottomaksi.