Luottamuksesta luottoon : Lainamarkkinoiden ja varallisuuden muutos Piikkiössä vuosien 1840 ja 1909 aikana
Malin, Antti (2023-05-15)
Luottamuksesta luottoon : Lainamarkkinoiden ja varallisuuden muutos Piikkiössä vuosien 1840 ja 1909 aikana
(15.05.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060953330
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060953330
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastelin varallisuutta ja luottosuhteita Piikkiössä vuosina 1840–1909. Tutkimuksen lähdeaineistona olivat perukirjat, joihin kirjattuja varallisuusarvioita ja velkatietoja hyödynsin analyysissäni. Aineistosta on koottu tietokanta, jonka dataa on tarkasteltu ristiintaulukoimalla ja analysoitu määrällisesti. Tutkimuksessa on hyödynnetty kahta otantaa vuosilta 1840–49 sekä 1900–09.
Tutkimuksessa tarkastelin sitä, millaisia Piikkiön luottosuhteet olivat esimodernina aikana ja miten ne muuttuivat 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Analysoin myös sitä, miten pankkien perustaminen muutti luottosuhteita. Tutkin myös varallisuustilannetta sekä sitä, miten yleinen taloushistorian käsitys taloudellisesta kehityksestä käy toteen Piikkiön perunkirjoitettujen osalta.
Perunkirjoista ilmenevät luottosuhteet olivat lähes aina vertaisille myönnettyjä ja heiltä saatuja erilaisia lainoja. Erilaisten velkasuhteiden kirjo oli laaja ja suureen osaan velkamerkinnöistä velan syytä merkittykään. Vertaisilta saadut ja annetut velat olivat hyvin paikallisia. Suurin osa velkasuhteista olivat Piikkiön sisäisiä.
Perunkirjoitettujen pankkitalletusten ja -lainojen määrä nousi 1840-luvun olemattomista luvuista selvästi tutkimuksen jälkimmäiselle tutkimusjaksolle, mutta kävi ilmi, etteivät vertaisten väliset velkasuhteet menettäneet asemaansa, vaikka paikallinen pankki oli perustettu jo vuonna 1876. Tutkimuksen jälkimmäisellä jaksolla nimenomaan pankkeihin tehtyjä talletuksia oli noin joka viides saatava, kun pankkilainoja oli vain reilussa neljässä prosentissa velkaeristä. Lainasummien suuruudessa tarkasteltuna muutos on suurempi, sillä keskiarvoinen lainasumma pankista saatuna oli moninkertaisesti suurempi kuin mitä se olisi ollut vertaismarkkinoilta saatuna.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että perunkirjoitettujen varallisuuserot olivat paikallisesti huomattavat, joskin varallisuuserot kapenivat hieman 1900-luvulle tultaessa. Iso osa paikallisesta väestöstä ei kuulunut tutkimusotantaan, sillä heistä ei varattomuuden takia toimitettu lainkaan perukirjaa.
Velkamarkkinat olivat myös rajattuja siinä mielessä, että niillä toimivat vain ne, joilla oli vakuuksia ja taloudellinen mahdollisuus lainata tai saada lainaa, eli käytännössä talollistaustaiset henkilöt, varakkaat vuokraajat ja torpparit. Toki perukirjat muodostavat vain hetkellisen ikkunan menneisyyteen, eikä välttämättä toimituksen hetkellä perunkirjoitettavalla ole ollut enää velkasuoritteita tai ne olivat vastikään luotuja.
Tutkimusaihetta voisi tutkia jatkossa sitä ajallisesti otantaa laajentamalla. Myös aiheen mikrohistoriallisempi tarkastelu olisi luonteva jatkotutkimuksen aihe. Lisäksi mielekäs tutkimusaihe olisi sukupolvien väliset taloudelliset suhteet paikallisyhteisössä.
Tutkimuksessa tarkastelin sitä, millaisia Piikkiön luottosuhteet olivat esimodernina aikana ja miten ne muuttuivat 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Analysoin myös sitä, miten pankkien perustaminen muutti luottosuhteita. Tutkin myös varallisuustilannetta sekä sitä, miten yleinen taloushistorian käsitys taloudellisesta kehityksestä käy toteen Piikkiön perunkirjoitettujen osalta.
Perunkirjoista ilmenevät luottosuhteet olivat lähes aina vertaisille myönnettyjä ja heiltä saatuja erilaisia lainoja. Erilaisten velkasuhteiden kirjo oli laaja ja suureen osaan velkamerkinnöistä velan syytä merkittykään. Vertaisilta saadut ja annetut velat olivat hyvin paikallisia. Suurin osa velkasuhteista olivat Piikkiön sisäisiä.
Perunkirjoitettujen pankkitalletusten ja -lainojen määrä nousi 1840-luvun olemattomista luvuista selvästi tutkimuksen jälkimmäiselle tutkimusjaksolle, mutta kävi ilmi, etteivät vertaisten väliset velkasuhteet menettäneet asemaansa, vaikka paikallinen pankki oli perustettu jo vuonna 1876. Tutkimuksen jälkimmäisellä jaksolla nimenomaan pankkeihin tehtyjä talletuksia oli noin joka viides saatava, kun pankkilainoja oli vain reilussa neljässä prosentissa velkaeristä. Lainasummien suuruudessa tarkasteltuna muutos on suurempi, sillä keskiarvoinen lainasumma pankista saatuna oli moninkertaisesti suurempi kuin mitä se olisi ollut vertaismarkkinoilta saatuna.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että perunkirjoitettujen varallisuuserot olivat paikallisesti huomattavat, joskin varallisuuserot kapenivat hieman 1900-luvulle tultaessa. Iso osa paikallisesta väestöstä ei kuulunut tutkimusotantaan, sillä heistä ei varattomuuden takia toimitettu lainkaan perukirjaa.
Velkamarkkinat olivat myös rajattuja siinä mielessä, että niillä toimivat vain ne, joilla oli vakuuksia ja taloudellinen mahdollisuus lainata tai saada lainaa, eli käytännössä talollistaustaiset henkilöt, varakkaat vuokraajat ja torpparit. Toki perukirjat muodostavat vain hetkellisen ikkunan menneisyyteen, eikä välttämättä toimituksen hetkellä perunkirjoitettavalla ole ollut enää velkasuoritteita tai ne olivat vastikään luotuja.
Tutkimusaihetta voisi tutkia jatkossa sitä ajallisesti otantaa laajentamalla. Myös aiheen mikrohistoriallisempi tarkastelu olisi luonteva jatkotutkimuksen aihe. Lisäksi mielekäs tutkimusaihe olisi sukupolvien väliset taloudelliset suhteet paikallisyhteisössä.