Suomalaisen konepajateollisuuden vastuullisen hankinnan keinot ja niiden vastaavuus EU:n huolellisuusvelvoitedirektiivin vaatimuksiin
Nurmi, Lotta (2023-06-13)
Suomalaisen konepajateollisuuden vastuullisen hankinnan keinot ja niiden vastaavuus EU:n huolellisuusvelvoitedirektiivin vaatimuksiin
(13.06.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061555737
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061555737
Tiivistelmä
Suurilta globaaleilta yhtiöiltä odotetaan yhä vahvemmin koko toimitusketjun vastuullisuutta. Useista ohjenuorista huolimatta vapaaehtoisilla toimilla ei ole saavutettu toivottuja vastuullisuusparannuksia. Edistääkseen yritysten kestävää toimintaa Euroopan komissio antoi vuoden 2022 helmikuussa ehdotuksensa EU:n laajuisesta huolellisuusvelvoitedirektiivistä. Direktiivissä huolellisuusvelvoitteella viitataan yritysten vastuuseen tunnistaa, heikentää, estää ja päättää toimet, joista aiheutuu haitallisia ympäristö- tai ihmisoikeusvaikutuksia koko niiden arvoketjussa.
Tutkimusta siitä, miten yritykset voivat tehokkaasti vastata direktiivin vaatimuksiin, on vähän. Hankinnan merkittävästä roolista toimitusketjun vastuullisuuden edistämisessä on kuitenkin vahva yhteisymmärrys. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia vastuullisen hankinnan keinoja kuudella suurimalla suomalaisella konepajateollisuuden yhtiöllä on käytössä, ja voidaanko näillä keinoilla vastata direktiivin vaatimuksiin. Tutkimus on toteutettu laadullisena sisällönanalyysinä. Aineistona on käytetty yhtiöiden julkista vastuullisuusraportointia ja -viestintää. Analyysissa havainnot teemoiteltiin ennalta määritettyjen teoreettiseen viitekehykseen koottujen vastuullisen hankinnan keinojen mukaisesti.
Tutkimustulosten mukaan kirjallisuudesta löydetyt vastuullisen hankinnan keinot ovat yritysten raportoinnin ja viestinnän perusteella pääosin hyvin edustettuina tutkittavissa yrityksissä lukuun ottamatta toimittajan alihankkijan johtamisen keinoja. Tutkittavat yritykset huomioivat vastuullisuuskriteerit toimittajavalinnassa ja tekevät toimittajavalintaa edeltävää yhteistyötä. Toimittajayhteistyössä korostuvat yhteistyö prosessien ja tuotteen kehityksessä sekä innovointi yhteistyössä. Lisäksi kaikki tutkittavat yritykset jakavat tietoa vastuullisuuskäytännöistä toimittajilleen. Toimittajien valvonnan keinoissa korostuvat sopimuslausekkeet, seuranta- ja auditointijärjestelmät, anonyymit raportointikanavat, ja kolmansien osapuolien hyödyntäminen. Toimittajan alihankkijan johtamisen keinot rajoittuvat pääosin suoran toimittajan kautta tapahtuvaan johtamiseen. Konfliktimineraalien osalta joitain ketjun alempia toimittajia on kuitenkin tunnistettu ja valvotaan suoraan.
Huolellisuusvelvoitedirektiivi tulee korostamaan vastuullisen hankinnan ja toimittajien johtamisen tärkeyttä entisestään. Yritykset pystyvät edellä luetelluilla toimittajavalinnan, -yhteistyön ja -valvonnan keinoilla osittain vastaamaan direktiivin vaatimuksiin, mutta vaikutus riippuu pitkälti keinojen käytön laajuudesta. Erityisesti toimittajan alihankkijan johtamisen tärkeys korostuu direktiivin voimaantullessa, eivätkä yritykset voi jatkossa luottaa toimittajan alihankkijan johtamisessa pelkästään suoriin toimittajiinsa. Toimittajayhteistyön ja valvonnan keinoja tuleekin ulottaa vahvemmin suorista toimittajista alemmas toimitusketjuun. Vastuullisuuskriteerejä tulee myös vahvemmin painottaa toimittajavalinnassa, ja toimittajayhteistyön osalta erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen tulee laajentumaan direktiivin voimaantullessa.
Tutkimusta siitä, miten yritykset voivat tehokkaasti vastata direktiivin vaatimuksiin, on vähän. Hankinnan merkittävästä roolista toimitusketjun vastuullisuuden edistämisessä on kuitenkin vahva yhteisymmärrys. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia vastuullisen hankinnan keinoja kuudella suurimalla suomalaisella konepajateollisuuden yhtiöllä on käytössä, ja voidaanko näillä keinoilla vastata direktiivin vaatimuksiin. Tutkimus on toteutettu laadullisena sisällönanalyysinä. Aineistona on käytetty yhtiöiden julkista vastuullisuusraportointia ja -viestintää. Analyysissa havainnot teemoiteltiin ennalta määritettyjen teoreettiseen viitekehykseen koottujen vastuullisen hankinnan keinojen mukaisesti.
Tutkimustulosten mukaan kirjallisuudesta löydetyt vastuullisen hankinnan keinot ovat yritysten raportoinnin ja viestinnän perusteella pääosin hyvin edustettuina tutkittavissa yrityksissä lukuun ottamatta toimittajan alihankkijan johtamisen keinoja. Tutkittavat yritykset huomioivat vastuullisuuskriteerit toimittajavalinnassa ja tekevät toimittajavalintaa edeltävää yhteistyötä. Toimittajayhteistyössä korostuvat yhteistyö prosessien ja tuotteen kehityksessä sekä innovointi yhteistyössä. Lisäksi kaikki tutkittavat yritykset jakavat tietoa vastuullisuuskäytännöistä toimittajilleen. Toimittajien valvonnan keinoissa korostuvat sopimuslausekkeet, seuranta- ja auditointijärjestelmät, anonyymit raportointikanavat, ja kolmansien osapuolien hyödyntäminen. Toimittajan alihankkijan johtamisen keinot rajoittuvat pääosin suoran toimittajan kautta tapahtuvaan johtamiseen. Konfliktimineraalien osalta joitain ketjun alempia toimittajia on kuitenkin tunnistettu ja valvotaan suoraan.
Huolellisuusvelvoitedirektiivi tulee korostamaan vastuullisen hankinnan ja toimittajien johtamisen tärkeyttä entisestään. Yritykset pystyvät edellä luetelluilla toimittajavalinnan, -yhteistyön ja -valvonnan keinoilla osittain vastaamaan direktiivin vaatimuksiin, mutta vaikutus riippuu pitkälti keinojen käytön laajuudesta. Erityisesti toimittajan alihankkijan johtamisen tärkeys korostuu direktiivin voimaantullessa, eivätkä yritykset voi jatkossa luottaa toimittajan alihankkijan johtamisessa pelkästään suoriin toimittajiinsa. Toimittajayhteistyön ja valvonnan keinoja tuleekin ulottaa vahvemmin suorista toimittajista alemmas toimitusketjuun. Vastuullisuuskriteerejä tulee myös vahvemmin painottaa toimittajavalinnassa, ja toimittajayhteistyön osalta erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen tulee laajentumaan direktiivin voimaantullessa.