Kestävyysraportoinnin tulevaisuus : Toteuttaako vapaaehtoisuus sidosryhmien tiedon tarpeet
Niemi, Tuomas (2023-06-12)
Kestävyysraportoinnin tulevaisuus : Toteuttaako vapaaehtoisuus sidosryhmien tiedon tarpeet
Niemi, Tuomas
(12.06.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061956875
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061956875
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee kestävyysraportointia ja tarkoituksena on selvittää, kykeneekö
vapaaehtoisuuteen perustuva kestävyysraportointi toteuttamaan sidosryhmien tiedon tarpeet vai
tarvitaanko tähän pakottavaa sääntelyä. Vapaaehtoisuutta tutkittaessa käydään läpi useita
viitekehyksiä, jotka on kehitetty nimenomaan vapaaehtoisesti raportoiville tahoille ja näiden avuksi.
Pakottavan sääntelyn osalta keskitytään pääasiassa Euroopan unionin sääntelyyn
kestävyysraportoinnin alalla. Tutkimusmateriaali koostuu pitkälti tieteellisistä artikkeleista, jotka sekä
vapaaehtoisuuteen perustuvaa, että säänneltyä kestävyysraportointia. Tutkimusmetodina käytän
sääntelyteoriaa. Tarkoitukseni on siis selvittää sääntelyn tarkoituksenmukaisuus eli kuinka tehokkaasti
sääntely tai sen puuttuminen saavuttaa tavoitteensa, sekä tarkastella nykytilan toimivuutta ja
toimimattomuutta. Tutkimustuloksista käy ilmi, ettei vapaaehtoisuudelle perustuva
kestävyysraportointi kykene toteuttamaan sidosryhmien tiedon tarpeita. Tähän on useita eri syitä,
mutta merkittävin on se, että sitä varten kehitetyt raportointiviitekehykset ja standardit perustuvat juuri
vapaaehtoisuuteen. Tällöin raportoivat tahot kykenevät itse määrittelemään milloin he näitä
noudattavat ja milloin eivät. Toiseksi tutkielmassa vastattiin siihen, voidaanko vapaaehtoista
raportointia mahdollista kehittää niin pitkälle, että se täyttäisi sidosryhmien tarpeet vai tarvitaanko
tavoitteen saavuttamiseksi myös pakottavaa sääntelyä. Etenkin Euroopan unionin työ
kestävyysraportoinnin saralla osoittaa, että vapaaehtoista raportointia ei olla kyetty eikä luultavasti
kyetä kehittämään niin pitkälle, että sidosryhmien tiedon tarpeet tulisi täytettyä, vaan tähän tarvitaan
pakottavaa sääntelyä. Vaikka kestävyysraportoinnin tulisi olla pakollista ja perustua sääntelyyn,
vapaaehtoisille viitekehyksille voisi tästä huolimatta olla edelleen tarvetta. Ne voisivat toimia
pakollisten raportointivaatimusten ja standardien rinnalla ikään kuin täydentävinä työkaluina. Niiden
avulla yritykset voisivat ylittää vähimmäisraportointivaatimukset, jonka säännelty raportointi
määrittää, ja saavuttaa korkeamman tason omassa raportoinnissa.
vapaaehtoisuuteen perustuva kestävyysraportointi toteuttamaan sidosryhmien tiedon tarpeet vai
tarvitaanko tähän pakottavaa sääntelyä. Vapaaehtoisuutta tutkittaessa käydään läpi useita
viitekehyksiä, jotka on kehitetty nimenomaan vapaaehtoisesti raportoiville tahoille ja näiden avuksi.
Pakottavan sääntelyn osalta keskitytään pääasiassa Euroopan unionin sääntelyyn
kestävyysraportoinnin alalla. Tutkimusmateriaali koostuu pitkälti tieteellisistä artikkeleista, jotka sekä
vapaaehtoisuuteen perustuvaa, että säänneltyä kestävyysraportointia. Tutkimusmetodina käytän
sääntelyteoriaa. Tarkoitukseni on siis selvittää sääntelyn tarkoituksenmukaisuus eli kuinka tehokkaasti
sääntely tai sen puuttuminen saavuttaa tavoitteensa, sekä tarkastella nykytilan toimivuutta ja
toimimattomuutta. Tutkimustuloksista käy ilmi, ettei vapaaehtoisuudelle perustuva
kestävyysraportointi kykene toteuttamaan sidosryhmien tiedon tarpeita. Tähän on useita eri syitä,
mutta merkittävin on se, että sitä varten kehitetyt raportointiviitekehykset ja standardit perustuvat juuri
vapaaehtoisuuteen. Tällöin raportoivat tahot kykenevät itse määrittelemään milloin he näitä
noudattavat ja milloin eivät. Toiseksi tutkielmassa vastattiin siihen, voidaanko vapaaehtoista
raportointia mahdollista kehittää niin pitkälle, että se täyttäisi sidosryhmien tarpeet vai tarvitaanko
tavoitteen saavuttamiseksi myös pakottavaa sääntelyä. Etenkin Euroopan unionin työ
kestävyysraportoinnin saralla osoittaa, että vapaaehtoista raportointia ei olla kyetty eikä luultavasti
kyetä kehittämään niin pitkälle, että sidosryhmien tiedon tarpeet tulisi täytettyä, vaan tähän tarvitaan
pakottavaa sääntelyä. Vaikka kestävyysraportoinnin tulisi olla pakollista ja perustua sääntelyyn,
vapaaehtoisille viitekehyksille voisi tästä huolimatta olla edelleen tarvetta. Ne voisivat toimia
pakollisten raportointivaatimusten ja standardien rinnalla ikään kuin täydentävinä työkaluina. Niiden
avulla yritykset voisivat ylittää vähimmäisraportointivaatimukset, jonka säännelty raportointi
määrittää, ja saavuttaa korkeamman tason omassa raportoinnissa.