Edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen viivästyminen oikeusturvan kannalta
Jurttila, Anni (2023-12-07)
Edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen viivästyminen oikeusturvan kannalta
(07.12.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231219155800
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231219155800
Tiivistelmä
Jokaisen oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa on turvattu perustuslain oikeusturvaa koskevassa säännöksessä. Holhousviranomaisena toimivan Digi- ja väestötietoviraston perustamisen jälkeen edunvalvontavaltuutusten vahvistamista koskevien asioiden käsittelyajat pitkittyivät, ja keskimääräinen käsittelyaika esimerkiksi vuonna 2021 oli 91,1 päivää. Tutkielmassa tutkitaan, ovatko edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen käsittelyajat oikeusturvasääntelyn mukaisia.
Tutkielmasta selviää, että pisimmillään keskimääräiset käsittelyajat eivät ole täyttäneet viivytyksettömän käsittelyn vaatimusta. Käsittelyaikojen pitkittyminen on johtunut muun muassa Digi- ja väestötietoviraston uudesta toimintamallista, keskeneräisestä sähköisestä asioinnista ja kasvavasta asiamäärästä, joiden hoitamiseen virasto on saanut lisäresursseja. Laillisuusvalvontakäytännössä on todettu, ettei puutteellisilla resursseilla voida perustella viranomaisen velvollisuuksien toteutumatta jäämistä. Jos viranomainen on tehnyt tilanteen parantamiseksi sen, mitä siltä kohtuudella voidaan vaatia, vastuullinen taho voi viranomaisen sijaan olla resursseista päättävä elin.
Lisäksi tutkielmassa selvitetään, mitä oikeussuojakeinoja viranomaisen aiheettomaan viivytykseen on käytettävissä. Aiheetonta viivytystä ei sellaisenaan voi saattaa tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, sillä viranomaisen päätöksenteon viivästyessä ei synny valituskelpoista päätöstä. Tutkielma osoittaa, että käytännössä ainoa oikeussuojakeino viranomaisen viivyttelyyn on hallintokantelu. Ongelmallista on, ettei hallintokanteluun annettu ratkaisu ole oikeudellisesti sitova eikä kantelu siten ole Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vaatimalla tavalla tehokas oikeussuojakeino. Hallinnon oikeusturvajärjestelmän voi todeta tältä osin olevan puutteellinen.
Tutkielmassa käytetty metodi on pääasiassa lainopillinen, sillä tutkimuskysymyksiin vastataan ensisijaisesti voimassa olevan oikeuden sisältöä tulkitsemalla. Lainopin lisäksi tutkielmasta löytyy vähäisiä empiirisen oikeustutkimuksen elementtejä edunvalvontavaltuutusten vahvistamisen käsittelyaikojen tutkimisen myötä.
Tutkielmasta selviää, että pisimmillään keskimääräiset käsittelyajat eivät ole täyttäneet viivytyksettömän käsittelyn vaatimusta. Käsittelyaikojen pitkittyminen on johtunut muun muassa Digi- ja väestötietoviraston uudesta toimintamallista, keskeneräisestä sähköisestä asioinnista ja kasvavasta asiamäärästä, joiden hoitamiseen virasto on saanut lisäresursseja. Laillisuusvalvontakäytännössä on todettu, ettei puutteellisilla resursseilla voida perustella viranomaisen velvollisuuksien toteutumatta jäämistä. Jos viranomainen on tehnyt tilanteen parantamiseksi sen, mitä siltä kohtuudella voidaan vaatia, vastuullinen taho voi viranomaisen sijaan olla resursseista päättävä elin.
Lisäksi tutkielmassa selvitetään, mitä oikeussuojakeinoja viranomaisen aiheettomaan viivytykseen on käytettävissä. Aiheetonta viivytystä ei sellaisenaan voi saattaa tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, sillä viranomaisen päätöksenteon viivästyessä ei synny valituskelpoista päätöstä. Tutkielma osoittaa, että käytännössä ainoa oikeussuojakeino viranomaisen viivyttelyyn on hallintokantelu. Ongelmallista on, ettei hallintokanteluun annettu ratkaisu ole oikeudellisesti sitova eikä kantelu siten ole Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vaatimalla tavalla tehokas oikeussuojakeino. Hallinnon oikeusturvajärjestelmän voi todeta tältä osin olevan puutteellinen.
Tutkielmassa käytetty metodi on pääasiassa lainopillinen, sillä tutkimuskysymyksiin vastataan ensisijaisesti voimassa olevan oikeuden sisältöä tulkitsemalla. Lainopin lisäksi tutkielmasta löytyy vähäisiä empiirisen oikeustutkimuksen elementtejä edunvalvontavaltuutusten vahvistamisen käsittelyaikojen tutkimisen myötä.