Turvallisuus ennen kaikkea? : Suomen lainsäädännöllinen varautuminen maahanmuuton välineellistämiseen hybridiuhkana
Leppälä, Katri (2023-12-10)
Turvallisuus ennen kaikkea? : Suomen lainsäädännöllinen varautuminen maahanmuuton välineellistämiseen hybridiuhkana
(10.12.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401041384
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401041384
Tiivistelmä
Maahanmuuton välineellistämisellä tarkoitetaan hybridiuhkaa, jossa kolmas valtio tarkoituksellisesti edistää tai vain sallii maansa rajan yli toisen valtion alueelle tapahtuvan muuttoliikkeen omien usein poliittisten päämääriensä ajamiseksi. Vastaanottavassa valtiossa lukuisien maahan saapujien pelätään ruuhkauttavan viranomaisia sekä pahimmillaan uhkaavan valtion turvallisuutta ja yleistä järjestystä. Maahanmuuton välineellistäminen ei ole uusi ilmiö, mutta Euroopan viimeaikaisen turvallisuusympäristön muutoksen vuoksi sekä Suomi että Euroopan unioni ovat valmistelleet nopealla aikataululla uusia säädöksiä tähän hybridiuhkaan varautumiseksi. Tämän tutkielman aiheena on tarkastella näitä lainsäädännöllisiä varautumistoimia ja arvioida niiden tehokkuutta sekä oikeasuhtaisuutta.
EU on ehdottanut muutoksia kansainvälisen suojelun hakemisen tehostamiseen, kuten hakemusten käsittelyn määräaikojen lyhentämiseen, nopeutetun menettelyn käytön laajennukseen sekä mahdollisuuteen rajoittaa rajanylitysliikennettä. Suomi on säätänyt muutoksia rajavartiolakiin, laajentanut valmiuslain poikkeusolomääritelmää koskemaan myös välineellistetyn maahanmuuton tilanteita sekä valmistellut rajamenettelyn käyttöönottoa, jossa maahan saapujat oleskelisivat raja-alueella hakemuksensa nopean menettelyn käsittelyn ajan.
Merkittävimpänä muutoksena uusi rajavartiolain 16 § oikeuttaisi rajanylityspisteiden sulkemiseen tai kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämiseen, mikäli rajalle saapuisi lukuisia rajanylittäjiä lyhyessä ajassa tai muuttoliikkeen epäiltäisiin olevan toisen valtion välineellistämisen seurausta. Rajoitustoimenpiteiden olisi oltava välttämättömiä yleisen järjestykselle tai turvallisuudelle aiheutuvan uhkan torjumiseksi. Päätäntävalta toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta on jätetty viimekädessä valtioneuvostolle.
Suomen ja EU:n valitseman varautumissääntelyn tavoitteena on välineellistämisen estäminen, mutta sääntelyn kohteena ovat kansainvälisen suojelun hakijat, joiden oikeuksia sääntelyllä rajoitetaan. Sääntelyä on moitittava täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden puutteesta, sillä rajoitustoimenpiteiden välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus on lainsäädännössä jätetty pitkälti yksittäistapauksellisen harkinnan varaan. Tulkinnanvaraisten säännösten vaarana on, että ne voivat johtaa tosiasiallisesti kansainvälisen suojelun hakemisen estämiseen ja kansainvälisen oikeuden ehdottoman karkotuskiellon rikkomiseen.
EU on ehdottanut muutoksia kansainvälisen suojelun hakemisen tehostamiseen, kuten hakemusten käsittelyn määräaikojen lyhentämiseen, nopeutetun menettelyn käytön laajennukseen sekä mahdollisuuteen rajoittaa rajanylitysliikennettä. Suomi on säätänyt muutoksia rajavartiolakiin, laajentanut valmiuslain poikkeusolomääritelmää koskemaan myös välineellistetyn maahanmuuton tilanteita sekä valmistellut rajamenettelyn käyttöönottoa, jossa maahan saapujat oleskelisivat raja-alueella hakemuksensa nopean menettelyn käsittelyn ajan.
Merkittävimpänä muutoksena uusi rajavartiolain 16 § oikeuttaisi rajanylityspisteiden sulkemiseen tai kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämiseen, mikäli rajalle saapuisi lukuisia rajanylittäjiä lyhyessä ajassa tai muuttoliikkeen epäiltäisiin olevan toisen valtion välineellistämisen seurausta. Rajoitustoimenpiteiden olisi oltava välttämättömiä yleisen järjestykselle tai turvallisuudelle aiheutuvan uhkan torjumiseksi. Päätäntävalta toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta on jätetty viimekädessä valtioneuvostolle.
Suomen ja EU:n valitseman varautumissääntelyn tavoitteena on välineellistämisen estäminen, mutta sääntelyn kohteena ovat kansainvälisen suojelun hakijat, joiden oikeuksia sääntelyllä rajoitetaan. Sääntelyä on moitittava täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden puutteesta, sillä rajoitustoimenpiteiden välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus on lainsäädännössä jätetty pitkälti yksittäistapauksellisen harkinnan varaan. Tulkinnanvaraisten säännösten vaarana on, että ne voivat johtaa tosiasiallisesti kansainvälisen suojelun hakemisen estämiseen ja kansainvälisen oikeuden ehdottoman karkotuskiellon rikkomiseen.