High-pressure balloon dilatation in infants with primary obstructive megaureter : a single-center case series
Suihko, Anna (2024-04-02)
High-pressure balloon dilatation in infants with primary obstructive megaureter : a single-center case series
(02.04.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024041216964
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024041216964
Tiivistelmä
Purpose: To evaluate the efficacy of high-pressure balloon dilatation (HPBD) for primary obstructive megaureter (POM) treatment in infants at Turku University Hospital.
Materials and Methods: We retrospectively reviewed medical records of five infants diagnosed with symptomatic or progressive POM and treated with HPBD between 2015 and 2022, analyzing changes in ureteral and anteroposterior pelvic diameters, Society for Fetal Urology grading, parenchymal thickness, differential renal function, half-times, complications, and subsequent surgical needs.
Results: HPBD was performed on five patients, median age 5 months. No significant changes were detected in ureteral diameter (median 11.0 to 7.0mm, p=0.125), anteroposterior diameters (median 21.5 to 18 mm, p=0.255), parenchymal thickness (median 5.0 to 5.0 mm, p=0.317), or differential renal function post-procedure. Follow-up was a median 34 months. Three patients showed improvement in obstructive renogram findings. Complications were primarily related to guidewire insertion and double- J stent placement. Two patients, both younger than six months, required open ureteral reimplantation.
Conclusions: HPBD serves as a minimally invasive approach for POM but is not universally effective, with 40% of patients needing open surgery post-HPBD. This highlights its limitations for patients with non-peristaltic distal ureters. Therefore, while HPBD can reduce the need for more invasive surgeries, its success depends on specific ureteral conditions, emphasizing the need for customized treatment plans. Tutkimuksen tarkoitus: Vesimunuainen kuuluu tavallisimpiin ultraäänellä havaittaviin sikiöaikaisiin poikkeamiin. N. 10 %:lla se johtuu obstruktiivisesta megaureterista. Aiemmin oireiset lapset hoidettiin avoleikkauksella, mutta vaihtoehtoiseksi menetelmäksi on kehitetty virtsarakon ja virtsanjohtimen liitoskohdan kystoskopiateitse tehtävä pallolaajennus (HPBD). Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida pallolaajennuksen tehokkuutta primaarisen obstruktiivisen megaureterin (POM) hoidossa imeväisillä.
Tutkimusmetodit: Tutkimme retrospektiivisesti etenevän tai oireilevan POM:n vuoksi TYKS:issä HPBD:llä 2015–2022 hoidettuja lapsipotilaita. Analysoimme muutoksia virtsanjohtimen halkaisijassa, munuaisaltaan AP-mitoissa, hydronefroosin asteessa, parenkyymipaksuudessa, MAG3-renografian munuaisfunktiossa ja puoliintumisajoissa, toimenpidekomplikaatioissa ja jatkotoimenpiteiden tarpeessa.
Tulokset: HPBD tehtiin tarkkailuvälillä Tyksissä viidelle potilaalle (mediaani-ikä oli toimenpidehetkellä 5 kuukautta). Seurannassa rekisteröitiin muutokset virtsanjohtimen halkaisijassa (mediaani 11,0→7,0 mm, p=0,125), munuaisen AP-mitassa (mediaani 21,5→18 mm, p=0,255), parenkyymipaksuudessa (mediaani 5,0→5,0 mm, p=0,317) ja renografiakäyrissä toimenpiteen jälkeen. Potilaiden seuranta-ajan mediaani oli 34 kuukautta.
Kolmella potilaalla havaittiin pallolaajennuksen jälkeen obstruktion helpottaminen renografiakuvauksessa. Kahdelle potilaalle pallolaajennus ei auttanut riittävästi ja heille tehtiin avoin virtsanjohtimen uudelleenistutustoimenpide. Avoleikattujen potilaiden virtsarakon ja virtsajohtimen liitoskohdissa todettiin histologisessa tutkimuksessa fibroottinen ja toimimaton kohta. Molemmat avoleikatut potilaat olivat ensimmäisen toimenpiteen aikana alle puolen vuoden ikäisiä. HPBDn komplikaatiot liittyivät pääasiassa haasteisiin ohjainvaijerin ja JJ-stentin asettamisen kanssa.
Johtopäätökset: HPBD on vähemmän invasiivinen hoitovaihtoehto POM hoitamiseksi, mutta se ei aina ole riittävä laukaisemaan obstruktiota, sillä 40 % potilaista tarvitsi avoimen virtsanjohtimen uudelleenistutuksen HPBD:n jälkeen. Etenkin potilailla, joilla distaalinen virtsanjohdin on aperistalttinen, HPBD:n hyöty obstruktion laukaisemisessa voi olla rajallinen. Vaikka HPBD voi vähentää tarvetta invasiivisemmille leikkauksille, sen lopputulos on riippuvainen virtsanjohtimen fysiologiasta, mikä korostaa tarvetta yksilölliselle hoitosuunnitelmalle toimenpidemenetelmän valinnassa.
Materials and Methods: We retrospectively reviewed medical records of five infants diagnosed with symptomatic or progressive POM and treated with HPBD between 2015 and 2022, analyzing changes in ureteral and anteroposterior pelvic diameters, Society for Fetal Urology grading, parenchymal thickness, differential renal function, half-times, complications, and subsequent surgical needs.
Results: HPBD was performed on five patients, median age 5 months. No significant changes were detected in ureteral diameter (median 11.0 to 7.0mm, p=0.125), anteroposterior diameters (median 21.5 to 18 mm, p=0.255), parenchymal thickness (median 5.0 to 5.0 mm, p=0.317), or differential renal function post-procedure. Follow-up was a median 34 months. Three patients showed improvement in obstructive renogram findings. Complications were primarily related to guidewire insertion and double- J stent placement. Two patients, both younger than six months, required open ureteral reimplantation.
Conclusions: HPBD serves as a minimally invasive approach for POM but is not universally effective, with 40% of patients needing open surgery post-HPBD. This highlights its limitations for patients with non-peristaltic distal ureters. Therefore, while HPBD can reduce the need for more invasive surgeries, its success depends on specific ureteral conditions, emphasizing the need for customized treatment plans.
Tutkimusmetodit: Tutkimme retrospektiivisesti etenevän tai oireilevan POM:n vuoksi TYKS:issä HPBD:llä 2015–2022 hoidettuja lapsipotilaita. Analysoimme muutoksia virtsanjohtimen halkaisijassa, munuaisaltaan AP-mitoissa, hydronefroosin asteessa, parenkyymipaksuudessa, MAG3-renografian munuaisfunktiossa ja puoliintumisajoissa, toimenpidekomplikaatioissa ja jatkotoimenpiteiden tarpeessa.
Tulokset: HPBD tehtiin tarkkailuvälillä Tyksissä viidelle potilaalle (mediaani-ikä oli toimenpidehetkellä 5 kuukautta). Seurannassa rekisteröitiin muutokset virtsanjohtimen halkaisijassa (mediaani 11,0→7,0 mm, p=0,125), munuaisen AP-mitassa (mediaani 21,5→18 mm, p=0,255), parenkyymipaksuudessa (mediaani 5,0→5,0 mm, p=0,317) ja renografiakäyrissä toimenpiteen jälkeen. Potilaiden seuranta-ajan mediaani oli 34 kuukautta.
Kolmella potilaalla havaittiin pallolaajennuksen jälkeen obstruktion helpottaminen renografiakuvauksessa. Kahdelle potilaalle pallolaajennus ei auttanut riittävästi ja heille tehtiin avoin virtsanjohtimen uudelleenistutustoimenpide. Avoleikattujen potilaiden virtsarakon ja virtsajohtimen liitoskohdissa todettiin histologisessa tutkimuksessa fibroottinen ja toimimaton kohta. Molemmat avoleikatut potilaat olivat ensimmäisen toimenpiteen aikana alle puolen vuoden ikäisiä. HPBDn komplikaatiot liittyivät pääasiassa haasteisiin ohjainvaijerin ja JJ-stentin asettamisen kanssa.
Johtopäätökset: HPBD on vähemmän invasiivinen hoitovaihtoehto POM hoitamiseksi, mutta se ei aina ole riittävä laukaisemaan obstruktiota, sillä 40 % potilaista tarvitsi avoimen virtsanjohtimen uudelleenistutuksen HPBD:n jälkeen. Etenkin potilailla, joilla distaalinen virtsanjohdin on aperistalttinen, HPBD:n hyöty obstruktion laukaisemisessa voi olla rajallinen. Vaikka HPBD voi vähentää tarvetta invasiivisemmille leikkauksille, sen lopputulos on riippuvainen virtsanjohtimen fysiologiasta, mikä korostaa tarvetta yksilölliselle hoitosuunnitelmalle toimenpidemenetelmän valinnassa.