Kestävää yritystoimintaa koskevat velvoitteet EU:n yritysvastuudirektiivissä : Tarkastelussa ympäristöä koskevat velvoitteet
Hedman, Rita (2024-04-10)
Kestävää yritystoimintaa koskevat velvoitteet EU:n yritysvastuudirektiivissä : Tarkastelussa ympäristöä koskevat velvoitteet
(10.04.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052234585
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052234585
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee Euroopan komission ehdottamaa yritysvastuudirektiiviä ja sen asettamaa ympäristöä koskevaa huolellisuusvelvoitetta. Tutkielman tarkoituksena on luoda syvempi käsitys siitä, mitä ovat direktiivin tarkoittamia, haitallisia ympäristövaikutuksia, joita soveltamisalan yritysten on asianmukaisin toimenpitein ehkäistävä, minimoitava ja lopetettava. Lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, mihin asianmukaisiin toimenpiteisiin yritysten tulee kyseisten haittavaikutusten osalta ryhtyä.
Yritysvastuudirektiivi kuulostaa ensinäkemältä varsin hyvältä: jatkossa direktiivin tarkoittamille Euroopan unionin suurimmille yrityksille voitaisiin asettaa julkisoikeudellisia sanktioita ja ne voitaisiin asettaa siviilioikeudelliseen vastuuseen niiden unionin rajojen ulkopuolelle ulottuvissa toimintaketjuissa aiheutuvista ympäristörikkomuksista. Kuitenkin pintaa raaputtamalla voidaan nopeasti todeta, ettei direktiivi välttämättä olekaan vastaus yritystoiminnan kestävyyttä koskeviin ongelmiin.
Tutkielma on metodiltaan oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ja tulkitsemaan komission direktiiviehdotuksen sekä sitä seuraavien Euroopan unionin neuvoston yleisnäkemyksen ja kompromissitekstin asettamia velvoitteita ja näiden kolmen asiakirjan välisiä eroja. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeuspoliittista eli de lege ferenda -menetelmää, sillä direktiivi ei ole vielä tutkielman laatimisen aikaan velvoittavaa oikeutta. De lege ferenda -menetelmää hyödynnetään erityisesti sen arvioimisessa, onko direktiivin asettamat velvoitteet sellaisia, joilla voitaisiin saavuttaa direktiivin tavoitteet. Tutkielmassa päädytään siihen, että koska direktiiviehdotus pohjautuu vahvasti kansainvälisessä soft law-aineistossa asetettuihin velvoitteisiin, on direktiivin velvoitteet monelta osin luonteeltaan kuvailevia, eivätkä ne kaikilta osin aseta selkeitä toimintavelvoitteita.
Vaikka ehdotettu direktiivi ja laajemmin yritysvastuu on ollut pitkään esillä niin julkisessa keskustelussa kuin oikeuskirjallisuudessakin, on tässä keskustelussa havaittavissa harmaita alueita, joita ei ole käsitelty. Tämä liittyy siihen, millaisia ympäristöä koskevia velvoitteita direktiivi asettaa yrityksille. Direktiivi asettaa suurille yrityksille sen omaan, tytäryhtiöiden sekä sen toimintaketjujen toimintaan liittyen huolellisuusvelvoitteen, jolla yrityksen tulee asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymällä ennaltaehkäistä, minimoida ja lopettaa ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset. Tutkielmassa syvennytään käsittelemään seuraavia kysymyksiä: 1) mitä ovat direktiiviehdotuksessa määritellyt ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset, joita direktiivin huolellisuusvelvoite koskee; 2) mihin asianmukaisiin toimenpiteisiin yritysten tulee ryhtyä näiden haittavaikutusten osalta; sekä 3) millaisena direktiivin asettama oikeudellinen seuraamusjärjestelmä näyttäytyy direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa.
Yritysvastuudirektiivi kuulostaa ensinäkemältä varsin hyvältä: jatkossa direktiivin tarkoittamille Euroopan unionin suurimmille yrityksille voitaisiin asettaa julkisoikeudellisia sanktioita ja ne voitaisiin asettaa siviilioikeudelliseen vastuuseen niiden unionin rajojen ulkopuolelle ulottuvissa toimintaketjuissa aiheutuvista ympäristörikkomuksista. Kuitenkin pintaa raaputtamalla voidaan nopeasti todeta, ettei direktiivi välttämättä olekaan vastaus yritystoiminnan kestävyyttä koskeviin ongelmiin.
Tutkielma on metodiltaan oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ja tulkitsemaan komission direktiiviehdotuksen sekä sitä seuraavien Euroopan unionin neuvoston yleisnäkemyksen ja kompromissitekstin asettamia velvoitteita ja näiden kolmen asiakirjan välisiä eroja. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeuspoliittista eli de lege ferenda -menetelmää, sillä direktiivi ei ole vielä tutkielman laatimisen aikaan velvoittavaa oikeutta. De lege ferenda -menetelmää hyödynnetään erityisesti sen arvioimisessa, onko direktiivin asettamat velvoitteet sellaisia, joilla voitaisiin saavuttaa direktiivin tavoitteet. Tutkielmassa päädytään siihen, että koska direktiiviehdotus pohjautuu vahvasti kansainvälisessä soft law-aineistossa asetettuihin velvoitteisiin, on direktiivin velvoitteet monelta osin luonteeltaan kuvailevia, eivätkä ne kaikilta osin aseta selkeitä toimintavelvoitteita.
Vaikka ehdotettu direktiivi ja laajemmin yritysvastuu on ollut pitkään esillä niin julkisessa keskustelussa kuin oikeuskirjallisuudessakin, on tässä keskustelussa havaittavissa harmaita alueita, joita ei ole käsitelty. Tämä liittyy siihen, millaisia ympäristöä koskevia velvoitteita direktiivi asettaa yrityksille. Direktiivi asettaa suurille yrityksille sen omaan, tytäryhtiöiden sekä sen toimintaketjujen toimintaan liittyen huolellisuusvelvoitteen, jolla yrityksen tulee asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymällä ennaltaehkäistä, minimoida ja lopettaa ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset. Tutkielmassa syvennytään käsittelemään seuraavia kysymyksiä: 1) mitä ovat direktiiviehdotuksessa määritellyt ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset, joita direktiivin huolellisuusvelvoite koskee; 2) mihin asianmukaisiin toimenpiteisiin yritysten tulee ryhtyä näiden haittavaikutusten osalta; sekä 3) millaisena direktiivin asettama oikeudellinen seuraamusjärjestelmä näyttäytyy direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa.