Mitä on lapsen etu? : Lapsen edun diskurssit KHO:n huostaanottoa koskevissa päätöksissä
Lehto, Daniela (2024-05-13)
Mitä on lapsen etu? : Lapsen edun diskurssit KHO:n huostaanottoa koskevissa päätöksissä
Lehto, Daniela
(13.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060342927
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060342927
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma tuottaa uutta tietoa siitä, minkälaisia lapsen etua koskevia diskursseja KHO:n huostaanottoa koskevissa päätöksissä rakentuu sekä minkälaisiin subjektipositioihin lapsi diskursseissa asettuu. Kiinnostuksen kohteeni on lapsen edun merkitysten rakentuminen ja niiden tutkiminen, lapsen edun diskurssien ollessa vallan välineitä, jotka määrittävät ymmärrystä lapsen edusta. Tutkimukseni osallistuu keskusteluun lapsen edun toteutumisesta, tuoden julki arvolatautuneen käsitykseni siitä, että lapsen edun toteuttaminen vaatii KHO:lta lapsiystävällistä oikeudenkäyttöä, lapsen edun yksilökohtaista harkintaa sekä lapsen edun sisällön avaamista ratkaisun perusteluissa. Tutkimusaineistoni koostuu seitsemästä Finlex-tietokannasta kerätystä KHO:n huostaanottoa koskevasta päätöksestä vuosilta 2018–2022. Tutkimusmenetelmäni on kriittinen diskurssianalyysi. Aineistoa analysoidessani olen pyrkinyt tunnistamaan lapsen etua määrittäviä ja lapsen subjektiposition kannalta olennaisia diskursseja, kiinnittäen huomiota siihen mikä toistuu. Toisaalta olen kiinnittänyt huomiota myös siihen mitä jätetään sanomatta, huomioon ottaen ennakkokäsitykseni olennaisista diskursseista ja vaatimuksista lapsen edun toteuttamiselle.
Tunnistin aineistostani neljä lapsen edun diskurssia ja kolme subjektipositiota. Suojeludiskurssissa painotetaan lapsen oikeutta suojeluun. Lapsi asettuu haavoittuvan lapsen subjektipositioon, jossa lapsen roolin tunnusmerkkejä ovat hauraus, avuttomuus ja tarve suojeluun. Perhediskurssissa lapsi on osa perheen muodostamaa systeemiä, lapsen asettuessa perheenjäsenen subjektipositioon. Perhediskurssissa puhutaan perheen puolesta niin pitkälle kuin mahdollista. Kyse on kuitenkin lapsen oikeudesta omaan perheeseensä, ei vanhempien oikeudesta lapseen tai vanhempien tahdosta. Teknisessä diskurssissa tukeudutaan oikeusohjeiden esittelyyn sekä yleisluonteiseen ja fraasimaiseen argumentointiin. Lapsi asettuu objektin subjektipositioon, jossa lapsi näyttäytyy kasvottomana ja persoonattomana. Lapselle muodostuvan roolin tärkein piirre on se, että lapsi on alaikäinen oikeussubjekti, joka on KHO:n oikeudenkäytön kohteena, KHO:n välittäessä lainsäädännön lapselle suomia oikeuksia. Viranomaisdiskurssissa nojaudutaan voimakkaasti lastensuojelun selvityksiin ja asiakirjoihin sekä lastensuojelun asiantuntijanäkemyksiin. Lapsi näyttäytyy välillisesti asiakirjojen kautta. Viranomaisdiskurssissa lapsi voi asettua tilanteisesti joko haavoittuvan lapsen tai objektin subjektipositioon. Haavoittuvan lapsen rooli on tyypillisempi.
Lapsen edun diskurssit ovat yhtä joustavia kuin lapsen edun käsite. Lapsen etu on tilannekohtainen näkökulmakysymys ja valintoja. Jokaisen tunnistamani diskurssin kautta olisi sinänsä mahdollisuus toteuttaa harkitusti ja hyvin perustellusti lapsen yksilökohtaista etua. Niiden kautta on myös mahdollista tyytyä esittämään valittuja paloja lapsen tilanteesta ja niukkasanaisiin toteamuksiin siitä, että huostaanotto on tai ei ole lapsen etu. Aineistoni analyysi osoittaa, etteivät diskurssit toteuta lapsen etua lapsiystävällisesti ja läpinäkyvästi, koska KHO:n prosessi on joko itsessään puutteellinen tai ratkaisujen kirjoittaminen on puutteellista. Tapauksissa, joissa lapsen mielipiteen selvittäminen, lapsen yksilökohtaisen edun harkinta sekä yksilökohtaiset perustelut eivät tule näkyviksi KHO:n ratkaisuissa, niitä ei lapsen edun määrittämisen kannalta ole olemassa päätöksen vastaanottajille ja lukijalle. Lapsen oman mielipiteen selvittäminen jää pääsääntöisesti sosiaalitoimen tehtäväksi, minkä vuoksi lastensuojelun kirjauksien merkitys korostuu lapsen osallisuuden toteuttamisessa.
Tunnistin aineistostani neljä lapsen edun diskurssia ja kolme subjektipositiota. Suojeludiskurssissa painotetaan lapsen oikeutta suojeluun. Lapsi asettuu haavoittuvan lapsen subjektipositioon, jossa lapsen roolin tunnusmerkkejä ovat hauraus, avuttomuus ja tarve suojeluun. Perhediskurssissa lapsi on osa perheen muodostamaa systeemiä, lapsen asettuessa perheenjäsenen subjektipositioon. Perhediskurssissa puhutaan perheen puolesta niin pitkälle kuin mahdollista. Kyse on kuitenkin lapsen oikeudesta omaan perheeseensä, ei vanhempien oikeudesta lapseen tai vanhempien tahdosta. Teknisessä diskurssissa tukeudutaan oikeusohjeiden esittelyyn sekä yleisluonteiseen ja fraasimaiseen argumentointiin. Lapsi asettuu objektin subjektipositioon, jossa lapsi näyttäytyy kasvottomana ja persoonattomana. Lapselle muodostuvan roolin tärkein piirre on se, että lapsi on alaikäinen oikeussubjekti, joka on KHO:n oikeudenkäytön kohteena, KHO:n välittäessä lainsäädännön lapselle suomia oikeuksia. Viranomaisdiskurssissa nojaudutaan voimakkaasti lastensuojelun selvityksiin ja asiakirjoihin sekä lastensuojelun asiantuntijanäkemyksiin. Lapsi näyttäytyy välillisesti asiakirjojen kautta. Viranomaisdiskurssissa lapsi voi asettua tilanteisesti joko haavoittuvan lapsen tai objektin subjektipositioon. Haavoittuvan lapsen rooli on tyypillisempi.
Lapsen edun diskurssit ovat yhtä joustavia kuin lapsen edun käsite. Lapsen etu on tilannekohtainen näkökulmakysymys ja valintoja. Jokaisen tunnistamani diskurssin kautta olisi sinänsä mahdollisuus toteuttaa harkitusti ja hyvin perustellusti lapsen yksilökohtaista etua. Niiden kautta on myös mahdollista tyytyä esittämään valittuja paloja lapsen tilanteesta ja niukkasanaisiin toteamuksiin siitä, että huostaanotto on tai ei ole lapsen etu. Aineistoni analyysi osoittaa, etteivät diskurssit toteuta lapsen etua lapsiystävällisesti ja läpinäkyvästi, koska KHO:n prosessi on joko itsessään puutteellinen tai ratkaisujen kirjoittaminen on puutteellista. Tapauksissa, joissa lapsen mielipiteen selvittäminen, lapsen yksilökohtaisen edun harkinta sekä yksilökohtaiset perustelut eivät tule näkyviksi KHO:n ratkaisuissa, niitä ei lapsen edun määrittämisen kannalta ole olemassa päätöksen vastaanottajille ja lukijalle. Lapsen oman mielipiteen selvittäminen jää pääsääntöisesti sosiaalitoimen tehtäväksi, minkä vuoksi lastensuojelun kirjauksien merkitys korostuu lapsen osallisuuden toteuttamisessa.