Eläintenpitokielto turvaamistoimena ja käräjäoikeuden ratkaisukäytännössä : – tuomittaessa vastaaja eläinsuojelurikoksesta tai törkeästä eläinsuojelurikoksesta

Abstract

Tutkielman aiheena on eläintenpitokielto, sen sääntely ja käräjäoikeuskäytäntö. Kaksiosaisessa tutkielmassa tarkastellaan eläintenpitokiellon sääntelyä osana oikeusjärjestystä ja käräjäoikeuksien soveltamiskäytäntöä kiellon määräämisessä.

Eläintenpitokieltoon voidaan määrätä viiden perusterikoksen johdosta: perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen, törkeän eläinsuojelurikoksen, lievän eläinsuojelurikoksen, eläinsuojelurikkomuksen ja eläinkuljetusrikkomuksen perusteella. Kiellot voivat olla laajuudeltaan yleisiä tai rajattuja, elinikäisiä tai määräaikaisia ja sisältää poikkeuksia. Yleisimmin kiellot liittyvät eläinsuojelurikoksiin ja törkeisiin eläinsuojelurikoksiin, minkä vuoksi nämä kaksi rikosta on valittu tutkielman tarkastelun kohteeksi.

Tutkielma on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitettiin lainopillisin metodein voimassaolevan oikeuden sisältöä, erityisesti eläinsuojelurikosten ja eläintenpitokiellon sääntelyn sekä sen määräämisen oikeudellisen perustan osalta. Tämän perusteella muodostettiin eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistöstä ”tyyppitapaus” Tämä lainopillinen osa toimii teoreettisena viitekehyksenä tutkielman toiselle, empiiriselle osalle.

Toisen osan metodi on empiirinen, ja se perustuu 440 käräjäoikeustuomion analysointiin, kun vastaaja on tuomittu joko perusmuotoisesta tai törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja syyttäjä on vaatinut vastaajalle eläintenpitokieltoa. Tutkielmassa tuomioaineistosta selvitettiin kvantifioimalla rikosten erityspiirteitä liittyen kohde-eläimiin, eläinten määrään, määrättyyn rangaistukseen, määrättyyn kieltoon ja kiellon määräämisen perusteluihin. Lisäksi perusteluja kuvailtiin laadullisesti tyypittelemällä. Eniten esiintyvää rikostyyppiä verrattiin tutkielman ensimmäisen osan tyyppitapaukseen. Tietoa tuomioaineiston rikospiirteistä yhdistettiin kiellon määräämisen käytäntöön, sen selvittämiseksi onko aineistosta löydettävissä yleistettävää tulkintalinjaa sille minkä tyyppisistä eläinsuojelurikoksista yleisesti tuomitaan kuinka pitkiä tai laajoja kieltoja.

Kun tarkastellaan lainopillisen osan perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen tyyppitapausta, osaltaan se sopii oikeuskäytännön tyypilliseen syyksi luettuun rikokseen, osittain tyyppitapaus eroaa käytännöstä. Yleisin tekotapa oli eläimen ravitsemuksen laiminlyönti. Yleisimmin määrättiin kolmen vuoden eläintenpitokielto. Perusmuotoiset eläinsuojelurikokset kohdistuivat valtaosin pieniin seura- ja harrastuseläimiin, törkeät sen sijaan tuotantoeläimiin.

Lähtökohtaisesti eläintenpitokielto määrättiin laajempana ja pidempänä, kun perusterikoksen rangaistus oli ankarampi. Kieltojen määräämisessä on suurta hajontaa ja käytäntö on suhteellisen epäyhtenäistä. Kielto jätettiin määräämättä noin neljäsosassa perusmuotoisia eläinsuojelurikoksia. Kiellon määräämättä jättämisen perusteluista todettiin, että eri tapauksissa samanlaiset tosiseikat saattoivat johtaa kiellon määräämisessä vastakkaiseen suuntaan.