Aivojen syvien osien dopamiinireseptorit Parkinson-potilaiden elinajan ennustuksessa: Rekisteripohjaisen aivokuvantamisaineiston elinaika-analyysi
Malen, Tuulia (2024-08-22)
Aivojen syvien osien dopamiinireseptorit Parkinson-potilaiden elinajan ennustuksessa: Rekisteripohjaisen aivokuvantamisaineiston elinaika-analyysi
(22.08.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024082967127
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024082967127
Tiivistelmä
Parkinsonin taudin keskeinen aivomuutos on dopamiinijärjestelmän rappeutuminen eli asteittain etenevä tuhoutuminen. Dopamiini on aivojen hermovälittäjäaine, kemiallinen viestinviejä, joka osallistuu erityisesti motoriseen toimintaan ja palkkiokokemuksiin. Dopamiinijärjestelmän keskeisiä osia ovat dopamiinin tuotantoon ja kuljetukseen osallistuvat lähettävät hermosolut ja vastaanottavien hermosolujen sitoutumispaikat eli reseptorit. Parkinsonin taudissa dopamiinia tuottavia hermosoluja kuolee, jolloin dopamiinin tuotanto ja reseptorisitoutuminen vähenee. Keskeisiä ovat motoriset oireet, kuten lepovapina ja jäykkyys.
Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää, ennustaako tyypin 2 dopamiinireseptorien määrä aivojen syvissä osissa Parkinson-potilaiden elinaikaa, tarkemmin kuoleman hasardia. Voitaisiin esimerkiksi olettaa, että matalampi reseptoritaso kertoo voimakkaammasta rappeumasta ja mahdollisesti aggressiivisemmin etenevästä sairaudesta. Tämä saattaisi edelleen liittyä lyhentyneeseen elinaikaan eli suurempaan kuoleman hasardiin verrattuna potilaisiin, joilla reseptoreita on enemmän. Reseptorien määrää voidaan mitata kuvantamismenetelmällä nimeltä positroniemissiotomografia (PET). Aineisto koostui valtakunnallisessa PET-keskuksessa kerätyistä 48 Parkinson-potilaan PET-kuvauksista.
Tutkimuskysymykseen vastattiin vertaamalla kahta Coxin suhteellisten hasardien elinaikamallia. Kaksi vertailtavaa elinaikamallia erosivat toisistaan erityisesti aikamuuttujan (ikä syntymästä ja aika PET-kuvauksesta) suhteen.
Tutkimuksessa havaittiin, että reseptorisaatavuus ei ollut selkeässä yhteydessä tutkittavien elinaikaan (kuoleman hasardiin). Odotetusti jäljellä oleva elinaika riippui iästä kuvaushetkellä. Koska aineisto ei kattannut systemaattisia tietoja tutkittavien taudin kestosta tai oireiden vakavuudesta, tämän tutkimuksen puitteissa ei voitu tehdä vahvoja johtopäätöksiä tyypin 2 dopamiinireseptoreiden yhteydestä elinaikaan Parkinson-potilailla. Tässä tutkimuksessa keskityttiin olennaisesti elinaikamallinnuksen ominaispiirteiden tarkasteluun ja käytetyn aikamuuttujan mielekkyyteen tutkimuskysymyksen kannalta. Tutkimuksen oivalluksia voidaan hyödyntää myöhemmässä elinaikamallinnuksessa, jossa aineisto kattaa yksityiskohtaisempaa tietoa potilaiden tilanteesta.
Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää, ennustaako tyypin 2 dopamiinireseptorien määrä aivojen syvissä osissa Parkinson-potilaiden elinaikaa, tarkemmin kuoleman hasardia. Voitaisiin esimerkiksi olettaa, että matalampi reseptoritaso kertoo voimakkaammasta rappeumasta ja mahdollisesti aggressiivisemmin etenevästä sairaudesta. Tämä saattaisi edelleen liittyä lyhentyneeseen elinaikaan eli suurempaan kuoleman hasardiin verrattuna potilaisiin, joilla reseptoreita on enemmän. Reseptorien määrää voidaan mitata kuvantamismenetelmällä nimeltä positroniemissiotomografia (PET). Aineisto koostui valtakunnallisessa PET-keskuksessa kerätyistä 48 Parkinson-potilaan PET-kuvauksista.
Tutkimuskysymykseen vastattiin vertaamalla kahta Coxin suhteellisten hasardien elinaikamallia. Kaksi vertailtavaa elinaikamallia erosivat toisistaan erityisesti aikamuuttujan (ikä syntymästä ja aika PET-kuvauksesta) suhteen.
Tutkimuksessa havaittiin, että reseptorisaatavuus ei ollut selkeässä yhteydessä tutkittavien elinaikaan (kuoleman hasardiin). Odotetusti jäljellä oleva elinaika riippui iästä kuvaushetkellä. Koska aineisto ei kattannut systemaattisia tietoja tutkittavien taudin kestosta tai oireiden vakavuudesta, tämän tutkimuksen puitteissa ei voitu tehdä vahvoja johtopäätöksiä tyypin 2 dopamiinireseptoreiden yhteydestä elinaikaan Parkinson-potilailla. Tässä tutkimuksessa keskityttiin olennaisesti elinaikamallinnuksen ominaispiirteiden tarkasteluun ja käytetyn aikamuuttujan mielekkyyteen tutkimuskysymyksen kannalta. Tutkimuksen oivalluksia voidaan hyödyntää myöhemmässä elinaikamallinnuksessa, jossa aineisto kattaa yksityiskohtaisempaa tietoa potilaiden tilanteesta.