Urheilijan mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta dopingtapauksissa

Abstract

Tutkielma käsittelee urheilijan oikeutta vaatia korvausta vahingoista, jotka ovat syntyneet dopingrikkomusten seurauksena. Tutkielma keskittyy erityisesti siihen, missä tilanteissa urheilija voi esittää vahingonkorvausvaatimuksia eri osapuolia kohtaan, kuten valmentajaa, urheiluseuraa tai antidopingasioiden kurinpitolautakuntaa vastaan. Tutkielman tarkoituksena on selventää, millä perusteilla ja mihin oikeudellisiin perusteisiin pohjautuen urheilijan vahingonkorvausvaatimukset voivat menestyä. Tutkielmassa käytetään lainopillista metodia, jonka avulla selvitetään voimassaolevan oikeuden sisältöä sekä arvioidaan oikeusperiaatteiden soveltuvuutta erilaisiin dopingtilanteisiin. Tutkielma jäsentää vahingonkorvausoikeuden ja urheiluoikeuden keskeisiä periaatteita ja niiden soveltamista dopingtapauksiin. Erityisesti käsitellään sitä, miten dopingrikkomukset voivat synnyttää varallisuusvahinkoja, ja mitä edellytyksiä urheilijan tulee täyttää saadakseen korvauksen kärsimistään vahingoista. Merkittävimpinä lähteinä tutkielmassa on käytetty kotimaista oikeuskirjallisuutta urheiluoikeuden ja vahingonkorvausoikeuden alalta. Lisäksi lähdeaineistona on käytetty korkeimman oikeuden ja kansainvälisen urheilun välimiesoikeuden ratkaisuja. Tutkimustulokset osoittavat, että vahingonkorvausvastuu dopingtapauksissa voi syntyä monenlaisista tilanteista, ja urheilijan on mahdollista saada korvausta muun muassa ansionmenetyksestä tai menetetyistä sponsorituloista. Tutkielma tuo esille, että urheilijan mahdollisuus saada vahingonkorvausta riippuu monista tekijöistä, kuten vahingon ja dopingrikkomuksen välisen syy-yhteyden selkeydestä sekä eri osapuolten roolista vahingon syntymisessä. Esimerkiksi valmentajan tai lääkärin tuottamus, joka johtaa urheilijan dopingrikkomukseen, voi synnyttää vahingonkorvausvastuun. Lisäksi kurinpitolautakunnan tekemät virheelliset päätökset, jotka johtavat urheilijan oikeudettomaan toimintakieltoon tai kilpailutulosten hylkäämiseen, voivat antaa perusteen korvausvaatimukselle. Johtopäätöksissä todetaan, että urheilijan mahdollisuudet saada korvausta riippuvat pitkälti siitä, kuinka selvästi vahingon syy-yhteys voidaan osoittaa ja kuinka merkittävässä roolissa eri osapuolet ovat olleet vahingon syntymisessä. Tutkielma suosittelee, että urheiluoikeudessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota dopingtapausten erityispiirteisiin ja että vahingonkorvauksesta tulisi osapuolten välillä sopia mahdollisimman tarkasti.