”Afrikka ja Eurooppa ovat luonnollisia kumppaneita” : EU:n Afrikka-strategian viestinnän kriittinen diskurssitutkimus

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Euroopan unionin (EU) ja Afrikan välistä suhdetta analysoimalla Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston virallisia tiedonantoja, lausuntoja, puheita ja päätöslauselmia EU–Afrikka-strategian kontekstissa. Tarkastelussa keskitytään siihen, miten EU käyttää oman viestintänsä kautta valtaa muokkaamalla ja ohjaamalla strategiaan ja suhteeseen Afrikkaan liittyvää keskustelua. Keskeistä tutkimuksessa on ajatus siitä, että EU:n viestinnässä esiintyvät diskurssit eivät ainoastaan heijasta EU:n valtaa Afrikkaan nähden vaan ne ovat myös olennainen osa tämän vallan käyttämistä. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat Euroopan normatiivisen vallan teoria ja dekolonialismi. Tutkimus pyrkii vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: (1) millaisia diskursseja EU käyttää kuvaamaan suhteitaan Afrikkaan tiedonannoissaan ja julkaisuissaan ja (2) miten Euroopan normatiivisen vallan teoria ja dekolonialismi auttavat kriittisesti tarkastelemaan EU:n toimijuutta suhteessa Afrikkaan? Tutkimuskysymysten avulla selvitetään uusintaako EU:n viestintä EU-Afrikka-strategiasta niitä kolonialistisia käytäntöjä, ja avunantaja-vastaanottaja-suhdetta, joita se väittää purkavansa vai toteuttaako EU viestinnässään dekolonialismia. Analyysissä nousi esiin viisi keskeistä diskurssia: (eriarvoisen) kumppanuuden diskurssi; EU:n normatiivisen vallankäytön diskurssi; Afrikan toimijuuden, kilpailuasetelman ja Euroopan ensisijaisuuden diskurssi; taloudellisten intressien diskurssi sekä kolonisaation tunnistamisen ja tunnistamatta jättämisen diskurssi. Diskurssien kautta tutkimus osoittaa, että vaikka EU retorisesti viestittääkin siirtymisestä avunantaja–avunsaaja-suhteesta tasa-arvoiseen suhteeseen jää siirtymä suurelta osin pinnalliseksi. Kumppanuusdiskurssi peittää vallan epätasapainon ja kolonialististen rakenteiden säilymisen EU:n hyväksi ja säilyttää sen roolin hallitsevana toimijana EU–Afrikka-suhteissa. Vaikka Afrikan toimijuus tunnustetaan esimerkiksi Afrikan unionin Agenda 2063:n kautta, Afrikan strategiset tavoitteet alistetaan EU:n eduksi. Lisäksi EU:n viestinnässä vahvistetaan eurooppalaisten arvojen normatiivinen ylivoimaisuus ja asemoidaan EU Afrikan kehityksen keskeiseksi tukijaksi samalla kun Afrikan omat kehitysprioriteetit jäävät taka-alalle. EU toiminta heijastaa pyrkimystä säilyttää historiallinen valta-asema Afrikassa erityisesti kilpailutilanteessa muiden globaalien toimijoiden, kuten Kiinan ja Venäjän kanssa. EU:n viestinnän tavoitteena ei siis ole hävittää EU:n ja Afrikan välisiä valtarakenteita vaan häivyttää ne ”uuden tasa-arvoisen kumppanuuden” retoriikkaan EU:n itsekkäiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Analyysi osoittaa, että vaikka EU:n viestinnässä siirtomaahistoria tunnistetaan, dekolonialismi ei dekolonisaatiostrategioiden mukaisesti toteudu aidosti, sillä kolonialistiset valtarakenteet säilyvät ennallaan. EU käyttää diskursiivisia keinoja niin tunnistaakseen kuin ohittaakseen oman kolonialistisen historiansa vaikutuksia, mikä luo jännitteitä sen pyrkimysten ja todellisten toimintatapojen välillä. Kolonialismin tunnustaminen EU:n puheissa on pikemminkin strategia, jolla hallitaan globaaleja paineita kuin aito pyrkimys purkaa kolonialistista valtadynamiikkaa. Näin ollen dekolonialismi jää EU:n viestinnässä symboliseksi, samalla kun unionin strategiset intressit edelleen muokkaavat sen suhdetta Afrikkaan.